Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta14312.12.20124

13677-2012 (001, 633)

Turun kaupunkiseudun joukkoliikenteen osallistuminen valtakunnalliseen PILETTI -järjestelmähankintaan

Tiivistelmä: -

Tksjlk § 143

Kehityspäällikkö Jari Paasikivi 5.12.2012:

PILETTI –järjestelmä ja sen hankinta, on usean joukkoliikenneviranomaisen ja liikenneviraston yhteistyössä valmistelema hanke, jossa myös Turku on mukana. PILETTI –järjestelmä on ratkaisu, jolla vuodesta 2014 eteenpäin joukkoliikenneviranomaiset voivat huolehtia joukkoliikenteen lipun myynnistä ja sen tarvitsemista taustajärjestelmätoiminnoista (esim. Clearing) PSA:n mukaan järjestetyssä liikenteessä. PILETTI –järjestelmä on kohdennettu erityisesti pienemmille ja keskisuurille viranomaisille sekä ELY-liikenteen hallintaan, joilla ei ole aikaisempaa omaa järjestelmää ja jotka tulevat toimimaan lipunmyynnissä rajallisen toimijan verkon kautta. Esimerkiksi internet tai mobiili palvelut eivät kuulu järjestelmähankinnan ensimmäisiin vaiheisiin. PILETIN lähtökohtana on myös liikennöitsijäkohtaisten varikkojärjestelmien ja ajoneuvolaitteiden käyttäminen ajoneuvoissa tapahtuvassa myynnissä ja matkustusoikeuden tarkistamisessa.

PILETTI –järjestelmän avulla pyritään myös tuomaan vaiheittain todeksi joukkoliikenteen matkakorttien ja lipputuotteiden (esim. arvokortti) yhteiskäyttöisyys.  

PILETTI- järjestelmän hankintaa, hallintaa ja kehittämistä varten on tarkoitus perustaa erillinen yhtiö, jonka omistavat joukkoliikenneviranomaiset ja liikennevirasto. Yhtiön perustamisesta päätetään vasta vuoden 2013 aikana. Järjestelmähankinnan kiireellisyyden takia hankintaprosessi on sovittu aloitettavan jo aiemmin Liikenneviraston johdolla. Järjestelmähankintaprosessin ja Yhtiön perustamisen kustannukset tullaan kattamaan yhtiön osakkaiden maksamasta osakepääomasta ja valtion tuesta. Järjestelmän käyttökustannuksista vastaavat myöhemmin järjestelmän käyttäjät.

Joukkoliikennetoimisto on osallistunut PILETTI –järjestelmän valmistelutyöhön. Turun kaupunkiseudulle PILETTI -järjestelmä on kiinnostava kahdesta näkökulmasta. Matkakorttien yhteiskäyttöisyys on elementti, jolla voidaan parantaa joukkoliikenteen houkuttelevuutta. Lisäksi Turun kaupunkiseudun ja ELY-liikenteen tuotteiden/matkakorttien yhteensopivuus on asia, joka parantaa niin seudun asukkaiden kuin ympäröivänkin alueen osalta joukkoliikenteen palveluita ja mahdollistaa haluttaessa kustannustehokkaita joukkoliikenteen järjestämismalleja, kun asiakkaat voivat käyttää eri toimijoiden busseja, eikä seudun viranomaisen tarvitse täten esim. järjestää omaa PSA:n mukaista liikennettä välttämättä sellaisiin kohteisiin, joissa on riittävän kattavaa läpikulkevaan muuta joukkoliikennetarjontaa.

PILETTI –järjestelmä ei kuitenkaan kata kuin pienen osan Turun kaupunkiseudun joukkoliikenteen maksu- ja informaatiojärjestelmäkokonaisuudesta, joten seudun omaa hankintaa ei voida tästä syystä unohtaa. Keskeistä on löytää keinot järjestelmien tiiviiseen integrointiin, jolloin Turun kaupunkiseudulla voidaan hyödyntää PILETTI-järjestelmän tarjoamia palveluita soveltuvin osin. Siitä, miltä osin Turun kaupunkiseudulla hyödynnetään PILETTI –järjestelmän palveluita, päätetään myöhemmin.

PILETTI –järjestelmän ja erillisen PILETTI osakeyhtiön perustamisen valmistelussa on otettu tämä osittainen käyttö huomioon ja se tulee vaikuttamaan myös maksuosuuksiin, mikäli Turun seudun joukkoliikenneviranomainen menee osakkaaksi yhtiöön tai se päättää myöhemmin sitoutua myös järjestelmän käyttöönottoon.

Oheismateriaali 1Liikennevirasto 23.11.2012/ PILETTI-järjestelmän rahoitus- ja organisaatiokaavailut

Joukkoliikennejohtaja Sirpa Korte 5.12.2012:

EhdotusTurun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta päättää, että Turun kaupunkiseutu antaa luvan Liikennevirastolle käynnistää hankintamenettelyn Piletti – järjestelmähankinnassa. Hankintamenettelyyn osallistuminen ei saa aiheuttaa kustannuksia Turun kaupunkiseudulle. Myöhemmin tehdään erilliset päätökset PILETTI osakeyhtiön omistamisesta ja PILETTI – järjestelmän käytöstä.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedLiikennevirasto