Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta11724.10.201214

6061-2012 (633)

Jäsen Heikkilän aloite Turun kaupunkiseudun joukkoliikenneviranomaisen jäsenkuntien alueella olevien linja-autopysäkkien nimeämisestä siten, että pysäkin nimi vastaa aikatauluhaussa olevaa nimeä

Tiivistelmä: -

Tksjlk § 117

Tksjlk:n jäsen Juha Heikkilä (vas) 16.5.2012:

Aloite

Joukkoliikenteen houkuttelevuutta pitää saada lisättyä ja monesti tämä voi tapahtua myös varsin pienielkeisin keinoin. Ilolla olen pannut merkille, että Turun seudun joukkoliikenteen kesäaikataulujen tultua julkaistuiksi muutamien kuntalippusopimuslinjojen nettiversioisissa aikatauluissa on otettu käyttöön myös palvelu, josta käy ilmi eri pysäkkivälien matka-ajat. Tällaiset aikataulut on kiinnitetty myös pysäkkeihin. Näin on toimittu ainakin linjojen 191, 192, 280 ja 420 kohdalla.

Tämäntyyppiset palvelumuodot tuovat joukkoliikenteen käyttämiseen varmuutta ja luotettavuutta. Ongelma mm. Liedossa ja Kaarinassa ainakin Valtatie 10:n osuudella on kuitenkin se, että pysäkeissä ei ole merkittynä pysäkkien nimiä. Aikataulu-uudistuksen anti valuu ikään kuin vesi hanhen selästä, jos matkustaja ei pysty paikallistamaan pysäkkiä aikataulun antamaan informaatioon.

Lautakunnan jäsenen aloitteena esitänkin, että Turun kaupunkiseudun joukkoliikenneviranomainen velvoittaa jäsenkunnat nimeämään linja-autopysäkit siten, että pysäkin ja aikataulun antama informaatio pysäkkien nimien suhteen ovat identtiset.

Joukkoliikennejohtaja Sirpa Korte 18.10.2012:

Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnan valmisteleva työryhmä on keskustellut aloitteen pohjalta pysäkkien numeroimisesta ja todennut, että kullekin pysäkille tulee laittaa näkyviin pysäkin nimi ja numero. Lisäksi tulee varmistaa, että pysäkin ja aikataulun antama informaatio pysäkkien nimien suhteen on sama.

Toisena asiana keskustelussa todettiin tarve muutoinkin pysäkkien ja pysäkkikatosten yhdenmukaistamiseen kaupunkiseudulla. Pysäkkien ja pysäkkikatosten ulkonäköä voitaisiin vähitellen yhdenmukaistaa siten, että koko kaupunkiseudun joukkoliikenteessä ja erityisesti runkolinjojen pysäkeillä olisi joku tietty kaupunkiseudun yhteinen tunnus ja/tai väritys ja mahdollisesti muuta ohjeistusta esim. matkustajainformaatioon liittyen. Pysäkeille ja pysäkkikatoksille kannattaa tehdä ohjeistus Turun bussien tilaajaväriohjeen ja kuljettaja-asuohjeen tapaisesti.

Kukin kunta ja omalla alueellaan ELY-keskus huolehtii alueensa pysäkeistä ja pysäkkien asianmukaisesta ulkonäöstä. Yhteistyötä ohjeistuksen laatimisessa tehtäisiin ELY-keskuksen kanssa.

Pysäkkikatosohje voidaan teettää esim. oppilastyönä ja sen tulisi soveltua erilaisiin katostyyppeihin.

EhdotusTurun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta päättää, että jäsenkuntien pysäkit nimetään ja numeroidaan ja että pysäkkien ja pysäkkikatosten ulkonäköön tehdään kunnille ohjeistus. Lisäksi lautakunta päättää merkitä jäsen Heikkilän aloitteen käsitellyksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedTksjlkn valmistelutyöryhmä
aoHeikkilä Juha