Turun kaupunki | § | Kokouspvm | Asia | 1 |
Sosiaali- ja terveyslautakunta | 154 | 06.04.2022 | 10 |
205-2021 (02 08 00, 10 03 02)
Satakunnantien 105 tilan jatkovuokraus COVID-19 epidemian rokotteiden antamista varten
Tiivistelmä:
COVID-19 koronaviruspandemian hoitamiseksi Turkuun saapui rokotteita ja rokotustoiminta aloitettiin alun perin Messukeskuksessa, jonka jälkeen vuokrattiin Satakunnantien tila. Rokotteiden antaminen tämän hetken tiedon mukaan jatkuu pitkälle ja Satakunnantien jatkovuokrausta esitetään ajalle 1.6.2022-31.1.2023.
Sosterla § 154
Hallintoylihoitaja Reija Ekdal, tuotantojohtaja Laura Saurama 28.3.2022
Esittely
Valtioneuvosto on antanut koronavirusrokotusten käynnistämiseksi Suomessa tarvittavan rokotusasetuksen (1105/2020, Valtioneuvoston asetus vapaaehtoisista covid-19-rokotuksista) 22. joulukuuta 2020. Väestön rokottamisesta vastuu on edelleen kaupungilla.
COVID-19 koronaviruspandemian hoitamiseksi Turkuun saapui rokotteita ja rokotustoiminta aloitettiin alun perin Messukeskuksessa, jonka jälkeen vuokrattiin Satakunnantien tila. Väestön rokoteprosessi edellyttää edelleen rokotetilan suhteen erityisjärjestelyjä ja Satakunnantien tila on kalustettu tarvittavan rokotusprosessin mukaisesti odotus-, rokotus- ja seurantatiloineen.
Rokotteiden antaminen tämän hetken tiedon mukaan jatkuu pitkälle. Lisäksi tila soveltuu kaikkeen rokotustoimintaan mm. kausi-influenssarokotteiden antamiseen. Hyvinvointialueen aloittaessa toimintansa keskitetty alueellinen rokotuskeskus keskeisellä sijainnilla olisi kustannustehokas yhdistelmä liitettynä terveyskeskusten rokotustoimintaan.
Tilapalvelujohtajan 26.11.2021 diaarinumero 205–2021 päätöksellä tehtyä määräaikaista vuokrasopimusta jatketaan erillisellä liitteellä ajalle 1.6.2022–31.1.2023
Tilakokonaisuus 1 453 m2 ja tilavuokra 14 530 €/kk, joka sisältää sähkön, lämmön ja veden. Tilavuokra ei sisällä jätehuollon ja siivouksen kuluja. Vuokrasopimuksen ehdot säilyvät ennallaan.
Liite 1Vuokrasopimuksen jatko
Esitämme, että konsernihallinnon tilapalvelu valtuutetaan tekemään esityksen mukaisen vuokrasopimuksen Satakunnantien 105 tilan jatkovuokrauksesta ajalle 1.6.2022–31.1.2023 rokotustoimintaa varten.
Sosiaali- ja terveysjohtaja Riitta Liuksa 16.3.2022:
EhdotusSosiaali- ja terveyslautakunta päättää esittää konsernihallinnon tilapalvelulle, että rokotustoiminnalle jatkovuokrataan tilat ajalle 1.6.2022–31.1.2023 osoitteesta Satakunnantie 105.
PäätösEhdotus hyväksyttiin.
Jakelu
esiKonsernihallinto, tilapalvelut
Liitteet:
Sosterla § 154
Liite 1:Vuokrasopimuksen jatko