Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Sosiaali- ja terveyslautakunta1110.01.201811

155-2018 (05 12 00, 02 08 00)

Omaishoitajien valmennuksen ostopalvelujen kilpailuttaminen

Tiivistelmä:

Omaishoitajien valmennuksen ostopalvelujen kilpailutusta esitetään tehtäväksi ajalle 1.6.2018 - 31.5.2020. Kilpailutus esitetään toteutettavaksi seudullisena. Sopimuskaudella kustannukset ovat arviolta noin 166 000 euroa.

Sosterla § 11

Hyvinvointitoimiala, palvelualuejohtaja Sari Ahonen ja avopalvelujen johtaja Anne Vuorinen 3.1.2018:

Omaishoitolain § (29.6.2016/511) 3 a §:ssä säädetään kunnan velvollisuudesta järjestää omaishoitajan hoitotehtävää tukevia palveluja. Pykälän 1 momentissa säädetään kunnan velvollisuudesta järjestää tarvittaessa omaishoitajalle valmennusta ja koulutusta hoitotehtävää varten. Kuntainfo (6/2017) on tarkentanut, että omaishoitajan valmennuksen tavoitteena on tukea omaishoitajuutta sekä kehittää omaishoitajaksi ryhtyvän henkilön valmiuksia omaishoitajana toimimisessa. Omaishoitajien valmennuksen tarjoaminen tulee lakisääteiseksi 1.1.2018.

Kysymys on uudesta palvelumuodosta, joten voimassa olevia sopimuksia palveluntuottajien kanssa ei ole. Tulevaa maakuntaa ajatellen on järkevää toteuttaa omaishoitajien valmennus alusta lähtien yhteistyössä kuntien kesken omaishoitajien valmennuksen seudullisena kilpailutuksena.

Hankinnan kohteena on omaishoitajien monimuotoinen valmennus. Monimuotoisuudella tarkoitetaan valmennuksen toteuttamista esimerkiksi lähi- ja etävalmennuksena, mutta myös erilaisia sähköisiä välineitä hyödyntäen. Tarkoituksena on tarjota valmennusta erilaisille omaishoitoperheille, mahdollistaa paremmin omaishoitajien osallistuminen valmennuksiin sekä huomioida Varsinais-Suomen alueen erityispiirteet, kuten ruotsinkielisyys, maantieteelliset etäisyydet sekä saaristoalueet. Sopimuskaudella kustannukset ovat arviolta noin 166 000 euroa.

Palvelujen sisältö tai laajuus tulevat tarkentumaan hankintaprosessissa mukana olevien kuntien tai Turun kaupungin oman toiminnan aloitteesta. Toiminnan laajuus tulevaisuudessa on riippuvainen sote- ja maakuntavalmistelun etenemisestä ja voimaan astumisesta.

Varsinais-Suomen vanhustyöstä vastaaville lähetettiin alustavat tiedustelut kiinnostuksesta omaishoitajien valmennuksen toteuttamisesta seudullisesti. Kiinnostuksensa tähän mennessä seudulliseen kilpailutukseen osallistumisesta ovat ilmaisseet Lieto, Naantali, Kaarina, Akseli- kuntayhtymä, Laitila, Raisio-Rusko, Paimio, Marttila, Sauvo, Taivassalo ja Uusikaupunki.

Esitämme sopimuskautta alkavaksi 1.6.2018 ja päättyväksi 31.5.2020 ja kilpailutusta toteutettavaksi avoimella menettelyllä yhdessä Hankinta- ja logistiikkakeskuksen kanssa.

Seudulliseen kilpailutukseen osallistuvia kuntia pyydetään

Toimialajohtaja Riitta Liuksa 3.1.2018:

EhdotusSosiaali- ja terveyslautakunta päättää, että

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedAhonen Sari
tiedLindström Fredrik
tpvMäkelä Anja
tpvRitvanen Johanna
tiedVuorinen Anne
tiedVuorinen Elisa