Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Sosiaali- ja terveyslautakunta23729.11.201613

13112-2015 (017)

Tiedotettavaa - vuoden 2017 järjestöavustushakemuksiin tutustuminen Kulta2-järjestelmässä

Tiivistelmä: -

Sosterla § 237

Hankejohtaja Kristiina Hellstèn:

Sosiaali- ja terveyslautakunnan myöntämien järjestöavustusten hakuaika päättyi 31.10.2016. Haettavana olivat sekä kohdennetut avustukset että kaupungin toimintaa vahvasti tukevien järjestöjen avustukset. Sosiaali- ja terveyslautakunnan vuoden 2017 alustavaan talousarvioon on varattu yhteensä 400 000 € kohdennettuihin avustuksiin kansanterveystyötä, ehkäisevää päihdetyötä ja sosiaalista hyvinvointia edistäville yhdistyksille. Järjestöavustuksiin tarvittavat määrärahat on varattu palvelualueiden budjetteihin.

Avustusten hakeminen tapahtui Kulta2-ohjelman välityksellä, joka oli käytössä sosiaali- ja terveyslautakunnan myöntämien avustusten hakemisessa toista kertaa. Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti 16.2.2016 § 25, että vuoden 2017 hakemusten osalta jäsenille tarjotaan mahdollisuus tutustua avustushakemuksiin sähköisen järjestelmän kautta. Jäsenille lähetetään joulukuun alussa sähköpostitse kirjautumistunnukset Kulta2-järjestelmään sekä ohjeet järjestelmän käyttöä varten ja heillä on mahdollisuus tutustua vuoden 2017 avustushakemuksiin 7.12-31.12.2016. Päätösehdotus avustusten jaosta valmistellaan lautakunnan 10.1.2017 pidettävään kokoukseen.

Toimialajohtaja Riitta Liuksa:

EhdotusSosiaali- ja terveyslautakunta merkitsee vuoden 2017 järjestöavustushakemuksiin tutustumisen Kulta2-järjestelmässä tiedoksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.