Vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun ostopalvelut 1.3.2017 – 29.2.2020 + optio 1.vuosi

 

Hankinnan kuvaus

Vammaispalvelulain mukaan kunnan on järjestettävä vaikeavammaiselle henkilölle henkilökohtaista apua, jos henkilö vammansa tai sairautensa johdosta välttämättä tarvitsee palvelua suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoista.

 

Henkilökohtaisella avulla tarkoitetaan vaikeavammaisen henkilön välttämätöntä avustamista kotona ja kodin ulkopuolella: 1) päivittäisissä toimissa, 2) työssä ja opiskelussa, 3) harrastuksissa, 4) yhteiskunnallisessa osallistumisessa, 5) sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämisessä.

 

Ostopalveluna henkilökohtaista apua voidaan järjestää määräaikaisesti tai pitkäkestoisesti yksityisen palveluntuottajan toteuttamana. Ostopalvelua voidaan järjestää esimerkiksi tilanteessa, jossa vaikeavammainen hnekilö ei kykene toimimaan työnantajana tai tilanteissa, joissa avustaminen edellyttää erityisosaamista.

 

Palveluja hankitaan suomenkielisille ja ruotsinkielisille asiakkaille.

 

Tilaaja ei sitoudu tiettyyn hankintamäärään.

 

 

 

1. Arvioitu sopimuskauden pituus eli millä aikavälillä hankinnalla on vaikutuksia yrityksiin

 

 

1.3.2017 – 29.2.2020, minkä jälkeen sopimusta voidaan Tilaajan päätöksellä jatkaa alkuperäisin ehdoin yhdellä vuodella, ajalle 1.3.2020 – 29.2.2021 (optio).

 

 

2. Taloudellisen vaikutuksen suuruusluokka eli mikä on hankinnan ennakoitu arvo sisältäen mahdolliset optiokaudet

 

 

Noin 570 000 euroa (alv 0 %)

 

3. Onko hankintayksikön/tilaajan kannalta tarkoituksenmukaista jakaa hankinta osiin (sallitaanko osatarjoukset)

 

Kyllä

Ei

Perustelut

Hankinnan luonteen vuoksi hankintaa ei voida jakaa osiin, sillä palveluntuottajia voidaan valita vain yksi.

 

 

4. Arvio valituksi tulevien toimittajien/palveluntuottajien määrästä ja valitaanko varatoimittajia

 

 

Sopimus tehdään yhden palveluntuottajan kanssa. Sopimuksella ei taata ostettavien palvelujen määrää. Perustellusta syystä yksittäistapauksessa voidaan palveluja ostaa hankintapäätöksestä poiketen.

 

 

5. Saattaako hankinnalla olla vaikutuksia toimialan markkinarakenteeseen

 

 

Kyllä

Ei

Minkälaisia vaikutuksia

Hankinnan myötä voi syntyä uusia yrityksiä.

 

 

6. Onko hankinnassa paikallisia (Turun seutu) tarjoajia

 

 

Kyllä

Ei

Mahdollisesti / En osaa sanoa

 

 

7. Potentiaalisten tarjoajien lukumäärä

 

alle 10 yritystä

10–20 yritystä

yli 20 yritystä

 

 

8. Onko suunnitteilla markkinavuoropuhelu potentiaalisten tarjoajien kanssa

 

 

Kyllä, markkinavuoropuhelu on pidetty 13.9.

Ei

 

 

9. Voidaanko hankinnalla edistää innovaatioita

 

Kyllä

Ei

Mahdollisesti / En osaa sanoa

 

 

10. Voidaanko hankinnalla edistää seudullisen elinkeinoelämän kilpailukykyä

 

Kyllä

Ei

Mahdollisesti / En osaa sanoa

 

 

11.10.2016

 

Lausuntopyynnön valmistelija(t):

 

 

Sari Ahonen

palvelualuejohtaja

 

 

Kaisa Kiiski

vammaispalvelujohtaja

 

 

 

 

 


 

Varsinais-Suomen Yrittäjät ry:n lausunto pvm 21.11.2016:

 

 

Hankinnan ennakoitu arvo vaikuttaa alhaiselta (142 5000 € / vuosi) ja tästä oli puhetta myös markkinavuoropuhelutilaisuudessa. Kyseessä on laaja ja monipuolinen palvelukokonaisuus jossa tarjotaan vaikeavammaisen henkilön välttämätöntä avustamista kotona ja kodin ulkopuolella: 1) päivittäisissä toimissa, 2) työssä ja opiskelussa, 3) harrastuksissa, 4) yhteiskunnallisessa osallistumisessa, 5) sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämisessä kahdella kielellä (suomi ja ruotsi). Palvelukokonaisuuden sisältö ja palvelua tarvitsevien henkilöiden lukumäärä huomioiden, vaikuttaa että hankinnan arvo tulisi olemaan selvästi suurempi neljän vuoden sopimusajalla, kuin on ennakoitu.

Vain yhden toimittajan valinta saattaa olla perusteltua hankinnan luoneesta johtuen (luottamus asiakkaan ja toimittajan välillä), mutta toisaalta tarvittavat palvelut poikkeavat toisistaan melkoisesti ja niitä on tarjottava vielä niin suomen- kuin ruotsinkielisille asiakkaille. Tästä johuten voisi olla tarvetta käyttää useampia toimittajia ja jakaa hankinta osiin. Tällä toimenpiteellä varmistetaan mahdollisimman osaavat palvelut eri osa-alueilla ja jakaminen johtaa todennäköisesti lähialueelta tuleviin tarjouksiin, joten paikallisten yrittäjien mahdollisuus tarjota palvelujaan hankintaan paranevat.

 

 

 

Turun kauppakamarin lausunto pvm:

 

 

     

 

 

 

 

 

Tämä asiakirja ei ole hankintailmoitus tai tarjouspyyntö, vaan kyse on ainoastaan mahdollisen hankinnan yritysvaikutusten arvioinnista.

 

Pyydämme laatimaan lausunnot siten, etteivät ne sisällä salassa pidettäviä liike- tai ammattisalaisuuksia.

 

Lomake palautetaan täydennettynä osoitteeseen hankinnat@turku.fi

Aihe-kenttään merkintä ”yrva, hankinnan nimi”