Kunnalle jäävät toimeentulotukitehtävät
1.Kuntaan jäävän toimeentulotukihakemusten käsittely
•hakemukset kirjataan kunnan asiakastietojärjestelmä Efficaan
•sosiaalityöhön toimitettujen laskujen maksaminen niiltä osin kuin on kysymys kunnan hoidettavaksi jäävästä toimeentulotuesta
oLaki toimeentulotuesta annetun lain muuttamisesta 7 c §, täydentävä toimeentulotuki:
•muut kuin 7 b §:ssä tarkoitetut asumisesta aiheutuvat menot
•henkilön tai perheen erityisistä tarpeista tai olosuhteista johtuvat, toimeentulon turvaamiseksi tai itsenäisen suoriutumisen edistämiseksi tarpeelliseksi harkitut menot
2.Toimeentulotukipäätökset, harkintaa vaativa toimeentulotuki
Kuntaliiton arvion mukaan 26 % toimeentulotukea koskevista päätöksistä tehdään jatkossakin kunnassa:
•Turussa noin 74 000 päätöstä vuodessa eli noin 18 500 jää kuntaan
•keskimäärin 277 toimeentulotukipäätöstä päivässä eli noin 70 jää kuntaan
•perustoimeentulotukea saavia kotitalouksia on noin 9 600, joissa perheenjäseniä on noin 14 500. Näistä kotitalouksista noin 50 % saa myös harkintaa vaativaa toimeentulotukea
3.Toimeentulotukipäätösten käsittely:
•kunnalle jäävän toimeentulotukihakemuksen manuaalinen kirjaaminen, tallennus ja päätöksenteko
•toimeentulotukipäätösten valmistelelu, päätöksenteko ja toimeenpano
•sosiaalityöntekijän harkintaa vaativien toimeentulotukipäätösten esivalmistelu
4.Toimeentulotukipäätösten maksatus, perintä, tuloutus ja perittyjen rahojen palautuksesta huolehtiminen
•päivittäisen kirjanpitoaineiston ja pankkimaksatusaineiston luonti
•toimeentulotukilaskujen (mm. harkintaa vaativa toimeentulotuki, lastensuojelun avustukset, välitystilimaksut) maksaminen asiakastietojärjestelmästä
•päivittäinen pankkiajo
•tuloutus ja sen kohdentaminen
•perittyjen rahojen palautus asiakkaille
5.Toimeentulotukena myönnettävien maksusitoumusten tekeminen
6.Toimeentulotuen alentaminen ja muut sosiaalihuoltolain mukaiset tehtävät Kelatsa
•Kela toimittaa kunnalle tiedot niistä asiakkaista, jolle on tehtävä palvelutarpeen arviointi ja mahdollinen asiakassuunnitelma
•Kela tekee sosiaalihuoltolain mukaiset ilmoitukset palvelutarpeen arvioinnista sosiaalihuollon tarpeessa olevista asiakkaista
•tieto yllämainitusta tulee keskitettyyn etuuskäsittely-yksikköön, viestikeskus, Tiedot on käytävä tarkistamassa useita kertoja päivässä ja jaettava tehtävät eri yksiköihin.
7.Asiakasneuvonta, sosiaaliohjaus ja harkintaa vaativaa toimeentulotukea koskeva neuvonta
•asiakkaiden neuvonta ja ohjaus toimeentulotukiasioissa puhelimitse
•asiakkaiden neuvonta ja ohjaus infopisteessä
•asiakkaiden sosiaaliohjaus
•asiakkaiden palveluohjaus
8.Siirtymäajan tehtävät
•kunnan tekemät perustoimeentulotukipäätökset tehdään 31.12.2016 mennessä,
•toimeentulotukipäätökset ovat voimassa 31.3.2017 saakka
•maksusitoumuslaskujen käsittely tulee useita kuukausia sen jälkeen, kun perustoimeentulotuki on siirtynyt Kelalle
•siirtymäaikana on syytä täytyy varautua edelleen asiakasohjaukseen ja väärään paikkaan saapuneiden asiakirjojen oikeaan paikkaan toimittamista ohjeiden kera (esim. asiakkaiden laskut)
9.Kela tiedottaa jatkossa tiedot asiakkaasta, joka tarvitsee sosiaalihuollon palveluita kunnalta
•etuuskäsittelijät käyvät läpi Kelasta tulleet ilmoitukset ja ohjata ne tarvittaessa eteenpäin oikealle taholle
•Kelan lähettämät ilmoitukset tulee tarkistaa kunnassa useita kertoja päivässä, selvittää onko kyseessä uusi asiakkuus, vanha asiakkuus ja missä asiakkuus on hoidossa
•etuuskäsittelijä valmistelee harkintaa vaativat toimeentulotukihakemukset, kaupunki näkee Kelan tiedot, tiedot siirretään manuaalisesti kunnan asiakastyön tietojärjestelmään