Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Sosiaali- ja terveyslautakunta24915.12.201516

11968-2015 (015, 152)

Työhyvinvoinnin kehittäminen vaikuttavuusinvestoinnin avulla Turun kaupungin kotihoidossa

Tiivistelmä: -

Sosterla § 249

Palvelualuejohtaja Sari Ahonen, avopalvelujen johtaja Anne Vuorinen ja palvelupäällikkö Leena Rinne:

Turun kaupungin kotihoidossa on käynnissä työhyvinvoinnin kehittämishanke osana vanhus- ja vammaispalvelujen kehittämiskokonaisuutta. Hankkeen avulla tavoitellaan yleistä työhyvinvointia, entistä parempaa työkykyä ja samalla toiminnan tehostumista sairauspoissaolopäivien vähentymisen myötä.

Hanke on käynnistynyt vuoden 2014 aikana kaupungin omana toimintana ilman erillistä resursointia.

Keskeisenä mittarina työhyvinvoinnille pidetään sairauspoissaolopäivien tasoa. Turussa asiaa on lähestytty luomalla kaupunkiin oma varhaisen puuttumisen malli, jota kaupungissa oli kehittämässä vanhuspalvelujen silloinen tulosalue. Malli pilotoitiin kotihoidossa ja myös käyttöönotto tapahtui ensimmäisenä kotihoidon alueella.

Mallin avulla on saavutettu jossain määrin työhyvinvoinnin parantumista sairauspoissaolopäivillä mitattuna, mutta edelleen sairauspoissaolojen taso on kotihoidossa korkea. Vaikka valtakunnalliset tilastot osoittavat, että korkeimmat sairauspoissaolomäärät ovat juuri vanhuspalveluissa yleisillä ammattiryhmillä, (esim. kodinhoitajat, lähihoitajat, perushoitajat), on edelleen mahdollista saavuttaa kehitystä työhyvinvoinnissa. Tämä edellyttää panostamista erityisesti lähiesimiesten ja johdon tukemiseen.

Suomen itsenäisyyden juhlarahasto on esitellyt hyvinvointitoimialalle Suomessa uutta vaikuttavuusinvestoimisen rahoitusmallia (ns. SIB-malli), joka mahdollistaa kehittämistoimintaan panostamisen uudella tavalla. Vaikuttavuusinvestoinnin kehittäminen Suomessa on yksi Sitran avainalueista, painopistealueena on hyvinvoinnin edistäminen. Konkreettisesti tavoitteena on kokeilla uutta sijoitus-, rahoitus. ja yhteistyömallia.

Malli on kansainvälisesti testattu rahoitusinnovaatio, joka mahdollistaa yksityisen rahoituksen käytön kunnan kannalta keskeisten tavoitteiden saavuttamiseen. Rahoitus perustuu yksityisiltä toimijoilta kerättyihin rahastoituihin investointeihin, joiden avulla rahoitetaan hankkeen kannalta keskeiset kehittämisinvestoinnit. Yhteistyömallin mukaan investoinneista maksetaan tuottoa ainoastaan saavutettujen tulosten osalta. Tässä hankkeessa investoijien tuotoksi katsotaan 50 % toteutuneen sairauspoissaolojen aleneman taloudellisesta hyödystä. Ns. käynnistämisrahana hanke edellyttää kaupungilta 15€:n panostusta/työntekijä.

Hankekokonaisuuteen kuluvista palveluista pääosa vaikuttaa yksilöiden työkuntoon ja vähentää pitkiä ja lyhyitä sairauspoissaoloja. Näitä palveluja ovat:

Osa palveluista on suunnattu esimiehille ja johdolle. Esimiestyöllä vaikutetaan etenkin lyhyisiin poissaoloihin.

Huomiota kiinnitetään myös työterveyshuoltoyhteistyöhön, jolla vaikutetaan etenkin pitkiin poissaoloihin

Hankeen palveluja tuottavat Aino Health Management (terveysjohtamisen järjestelmät, testaus, interventiot, henkilökohtaiset hoitopolut sekä henkilöstön terveyspuhelinpalvelut), Trainers' House (ylimmän johdon valmennus ja esimiestyön tukeminen) Tietotaito Group (erityispalvelut johdolle ja esimiehille) sekä Headsted (henkisen hyvinvoinnin tuki yksilölle).

Vanhuspalveluissa nähdään mallin soveltuvan erittäin hyvin työhyvinvoinnin kehittämiseen Turun kotihoidossa. Käynnissä olevan työhyvinvointihankkeen integroiminen Sitran tarjoamaan hankekokonaisuuteen tulee laajentamaan oman kehittämistoiminnan vaikuttavuutta merkittävästi.

Hankkeen käynnistämisen mahdollisuuksia on käsitelty yhteistyössä kaupungin henkilöstöjohdon, työhyvinvointipäällikön, työterveyshuollon ja vanhuspalveluiden kanssa. Yhteinen näkemys on, että hanke mahdollistaa konkreettisen muutoksen työhyvinvoinnin kehittämisessä. Samalla hanke mahdollistaa uudenlaisen rahoitusjärjestelmän kokeilun julkisessa palveluympäristössä.

Toimialajohtaja on allekirjoittanut 26.11.2015 hanketta koskevan aiesopimuksen. Tällä hetkellä käynnissä on varsinaisen sopimuksen tarkentaminen mm. hankkeen tulosten mittaroinnin osalta. Varsinainen sopimus hankkeen käynnistämisestä tehdään helmikuun loppuun mennessä, jolloin asia tuodaan sosiaali- ja terveyslautakunnan käsittelyyn tarkemmin.

Toimialajohtaja Riitta Liuksa10.12.2015:

EhdotusSosiaali- ja terveyslautakunta merkitsee työhyvinvoinnin kehittämisen vaikuttavuusinvestoinnin avulla Turun kaupungin kotihoidossa tiedoksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedAhonen Sari
tiedRinne Leena
tiedVuorinen Anne