Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Sosiaali- ja terveyslautakunta25015.12.201517

12218-2014 (065)

Syvälahden koulun hankesuunnitelman tarkentaminen

Tiivistelmä: -

Sosterla § 250

Talous- ja hallintojohtaja Max Lönnqvist, tilacontroller Johanna Aarnio:

Peruspalvelulautakunta antoi lausuntonsa Hirvensaloon rakennettavan uuden koulun hankesuunnitelmasta 18.5.2011. Turun kaupunginvaltuusto hyväksyi Hirvensalon uuden koulun (Syvälahden koulu) hankesuunnitelman 26.9.2011. Tuolloin hyvinvointitoimialan tiloiksi oli tarkoitus toteuttaa kouluterveydenhoidon tilat, neuvola ja hammashoitola.

Vuonna 2014 pidetyn tarjouskilpailu pohjalta hankkeen kustannusarvio nousi merkittävästi yli hankesuunnitelmassa esitetyn ja kaupunginhallitus keskeytti hankinnan 6.6.2014. Kaupunginhallitus käsitteli hankkeen jatkamista 13.10.2014 ja päätti, että hanketta jatketaan ns. allianssi-mallilla. Tässä yhteydessä hyväksyttiin myös tilatarpeen päivitys, jonka mukaan kohteeseen toteutetaan Hyvinvointitoimialalle kouluterveyden hoidon tilat sekä neuvola.

Allianssi-mallissa hankkeen tilaaja kehittää yhdessä kohteen tulevan toteuttajatahon kanssa toteutussuunnitelman (kehitysvaihe), minkä jälkeen kohde rakennetaan (toteutusvaihe). Hankkeen kehitysvaihe päättyy vuoden 2015 lopussa. Hankeen jatkamista on tarkoitus käsitellä kaupunginvaltuustossa 25.1.2016, jolloin voidaan tehdä päätös etenemisestä toteutusvaiheeseen. Kohteen on tarkoitus valmistua syksyksi 2018.

Vuonna 2011 hyväksytyssä hankesuunnitelmassa ja tätä seuranneessa kohteen jatkosuunnittelussa toimialan neliömäärä oli noin 400 ja vuosivuokra-arvio noin 100.000 €. Nyt käynnissä olevan allianssi-muotoisen hankkeen suunnittelu ja kustannuslaskenta ovat vielä kesken, mutta hyvinvointitoimialan käyttöön tulevien tilojen laajuuden voidaan arvioida olevan noin 300 m2 ja vuokrakustannukset laskevat aiemmin arvioidusta. Neliömäärä ja vuokra ovat tarkasti tiedossa vasta kehitysvaiheen päätyttyä.

Hankkeen lopulliset kustannukset hyvinvointitoimialalle selviävät viimeistään vuoden 2015 lopussa. Jotta hanke saadaan kaupunginhallituksen käsiteltäväksi tammikuussa 2016, esitetään sosiaali- ja terveyslautakunnalle, että se valtuuttaa toimialajohtaja Riitta Liuksan hyväksymään Syvälahden koulun toteutussuunnitelman ja siitä toimialalle muodostuvat vuokrakustannukset Hyvinvointitoimialan osalta.

Toimialajohtaja Riitta Liuksa 9.12.2015:

EhdotusSosiaali- ja terveyslautakunta oikeuttaa hyvinvointitoimialan toimialajohtajan hyväksymään Syvälahden koulun toteutussuunnitelman ja toimialalle aiheutuvat vuokrakustannukset.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedAarnio Johanna
tpvKoskiniemi Tuomas
tpvLiuksa Riitta
tiedLiuksila Pirjo-Riitta
tiedSoini Taina