Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Sosiaali- ja terveyslautakunta19320.10.201515

10209-2015 (065, 315)

Pansio-Pernon terveysasemapalvelujen kilpailuttaminen

Tiivistelmä:

Pansio-Pernon terveysasemapalvelujen kilpailutusta esitetään tehtäväksi ajalle 1.8.2016 - 31.7.2019 yhden vuoden optiolla. Sopimuskaudella kustannukset ovat noin 1,8 milj. euroa.

Sosterla § 193

Palvelualuejohtaja Katariina Korkeila ja ylilääkäri Päivi-Leena Honkinen 9.10.2015:

Pansio-Pernon terveysasemapalveluja koskeva puitesopimus Mediverkko Terveyspalvelut Oy:n kanssa päättyy 31.7.2016. Terveysasemapalveluita on ostettu vuoden 2014 aikana noin 600 000 eurolla.

Pansion ja sen lähialueen terveysasemapalvelut toteutetaan Pansion terveysasemalla. Tällä hetkellä terveysaseman alueella asuu tai aseman on hoitopaikakseen valinnut noin 6300 henkilöä.

Pansion ja sen lähialueen asukkaiden terveysasemapalvelujen kilpailutuksen valmistelussa huomioidaan erityisesti kilpailutettavan aseman itsenäisyys, palveluiden saatavuus, asukkaiden tasapuolinen kohtelu sekä se, että tuotettavan palvelun tulee olla laadultaan ja kustannustehokkuudeltaan vähintään kaupungin tuottaman palvelun tasoista.

Terveysasemapalveluiden hinnoittelussa on tarkoituksenmukaista käyttää väestöpohjaan (lukumäärään ja profiiliin) perustuvaa hinnoittelua. Terveydenhuoltolain mukaisen valinnanvapauden johdosta aseman väestökokoa ei voi hallinnollisesti sitovasti määrittää. Jokaiselle asemalta toiselle siirtyvälle asukkaalle on sovittava hinta. Samoin on sovittava, kuinka usein väestökoko tarkistetaan.

Esitämme, että Pansio-Pernon terveysasemapalvelujen kilpailutus käynnistetään ajalle 1.8.2016–31.7.2019 yhden vuoden optiolla ja kilpailutus toteutetaan avoimella menettelyllä.

Kilpailutus käynnistetään ja tarjouspyyntö ja muut asiakirjat valmistellaan yhdessä hankinta- ja logistiikkakeskuksen kanssa.

Toimialajohtaja Riitta Liuksa 14.10.2015:

EhdotusSosiaali- ja terveyslautakunta päättää, että Pansio-Pernon terveysasemapalvelujen kilpailutus ajalle 1.8.2016 - 31.7.2019 yhden vuoden optiolla käynnistetään edellä esitetyn mukaan avoimella menettelyllä yhdessä hankinta- ja logistiikkakeskuksen kanssa.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Ennen päätöksentekoa äänestettiin asian palauttamisesta. Palautusehdotus hylättiin äänin 9-3.

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä käsittelyn jatkamisen puolesta äänestivät Harjanne, Beqiri, Savunen, Haltsonen, Lehtinen, Hölttä, Majuri, Engdahl ja Rosenlöf.

Lähteenmäen Muukkosen kannattamana tekemän palautusehdotuksen puolesta äänesti heidän lisäkseen Lampi.

Vänttinen oli poissa kokouksesta.

Jakelu

tpvHonkinen Päivi-Leena
tpvKorkeila Katariina
tpvLindberg Merja
tiedLindström Fredrik
ilmOksa Mia