Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Sosiaali- ja terveyslautakunta9719.05.20157

5179-2015 (015, 441)

Ikäihmisten palveluohjauksen järjestäminen - ns. Palvelutori -mallin ensimmäisen vaiheen käynnistäminen

Tiivistelmä: -

Sosterla § 97

Palvelualuejohtaja Sari Ahonen, avopalvelujen johtaja Anne Vuorinen ja palveluohjauksen esimies Antero Lehtonen 7.5.2015:

 

Kunnan on järjestettävä ikääntyneelle väestölle, hyvinvointia ja omatoimisuutta edistäviä palveluita. Neuvontapalveluja on oltava saatavilla. Toimintoihin kuuluu myös monipuolinen neuvonta ja ohjaus sekä varhainen ongelmien tunnistaminen. Palveluiden tulee olla laadukkaita, oikea-aikaisia ja riittäviä. Niiden tulee myös tukea terveyttä, toimintakykyä, itsenäistä suoriutumista. Palveluohjauksen tulee olla ennaltaehkäisevää ja sen tulee sisältää neuvontaa ja ohjausta. (Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 980/2012 (HE160/2012) StVM 27/2012).

 

Sosiaalihuoltolain 6 §:ssä todetaan, että kunnan asukkaiden saatavissa on oltava sosiaalihuollon neuvontaa ja ohjausta. Neuvontaa ja ohjausta järjestetään tarvittaessa yhteistyössä terveydenhuollon (1326/2010) 13 §:ssä tarkoitettua terveysneuvontaa järjestävän perusterveydenhuollon sekä muiden toimialojen kanssa.

 

Turun kaupungin hyvinvointitoimialan strategisessa sopimuksessa v. 2014–2016 korostetaan palveluohjauksen merkitystä, ikäihmisten omahoitoa ja toimintakyvyn ylläpitämistä sekä niihin tarvittavaa tukea. Yhteistyö muiden hallintokuntien, järjestöjen ja kolmannen sektorin kanssa on tärkeää.

 

Turku 2029 kaupunkistrategia ja siihen sisältyvät ohjelmat kertovat kaupunkimme tärkeimmistä tavoitteista ja niihin liittyvistä valinnoista, joilla tulevaisuutta rakennetaan. Ikäihmisten hyvinvoinnille keskeistä on aktiivinen elämäntapa, jonka edellytyksiä parannetaan. Asukkaiden mahdollisuuksia ottaa vastuuta itsestään ja läheisistään vahvistetaan ennaltaehkäisevillä palveluilla. (Turku kaupunkistrategia 2029). Palveluohjauksen kehittäminen liittyy myös kaupungin uudistamisohjelmien tavoitteisiin, jossa palveluohjauksen kehittäminen on ollut keskeisessä roolissa.

Tulevaisuudessa resursseja on kohdistettava 85 vuotta täyttäneiden palvelutarpeista huolehtimiseen. Palveluohjauksen ja neuvonnan sekä ennaltaehkäisevän työn tarve on ikäryhmissä 65 – 80 vuotta oleellista. Tukipalveluiden avulla pystytään turvaamaan kuntalaisen kotona asuminen mahdollisimman pitkään. Tavoitteena tulee olla 65 vuotta täyttäneiden toimintakyvyn ylläpitäminen ja sen mahdollistaminen niin, että omatoimisuus ja itsemääräämisoikeus säilyvät mahdollisimman pitkään.

 

Nykyisin vanhuspalveluissa toteutetaan palveluohjausta ja neuvontaa Ikäihmisten tuki- ja kohtaamispaikka Poijussa, palveluohjausyksikössä, kiinteissä palvelupisteissä kuten hyvinvointikeskukset sekä erilaiset kohtaamispaikat. Kiertävää palveluohjausta toteutetaan yhteistyössä kirjastotoimen kanssa eri kirjastoissa. Palveluohjausta toteutetaan myös yhteispalvelupiste Monitorissa sekä kauppakeskuksissa. Kyseiset neuvontapisteet muodostavat palveluohjausverkoston, jonka osat tulevat edelleenkin säilymään ja tarvittaessa muotoutumaan uudelleen. Tulevaisuudessa palveluohjausta voidaan toteuttaa yhteistyössä myös järjestöjen kanssa.

 

Turun kaupunki käynnisti yhteistyössä Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran kanssa syyskuussa 2014 ”Palvelutori Turussa” projektin (Sosterla 20.5.2014 § 152). Se sijoittui Sitran Aktiivinen kansalainen, kaiken ikäisenä – avainalueeseen. Avainalueella Sitra tekee yhteistyötä kuntien, valtion, etujärjestöjen ja muiden sidosryhmien kanssa vauhdittaakseen muutosta, joka edistää ikäihmistä toimimaan aktiivisena ja hyvinvoivana kansalaisena. Siinä kehitetään uusia toimintatapoja ja -malleja, jotka lisäävät kansalaisten varautumista ikääntymiseen. Projekti päättyi maaliskuun lopussa 2015.

Projektin tavoitteena oli luoda nykyistä toimintatapaa asiakas- ja tarvelähtöisempi palvelumalli ja -rakenne ikääntyneiden kuntalaisten kotona asumisen mahdollistamiseksi. Kaikille avoimella, ikäihmisille kohdennetulla ja oikeaan aikaan tapahtuvalla neuvonnalla vähennetään tai siirretään raskaampien palveluiden kysyntää ajassa eteenpäin. Palvelutori-malli kokoaa ja tarjoaa asiakkaiden tarpeisiin aiempaa paremmin mitoitettuja ja hallittuja palvelukokonaisuuksia. Tähän liittyy myös asiakkaiden valinnanmahdollisuuksien lisääminen tarjoamalla julkisia ja yksityisiä palveluja yhdestä pisteestä.

 

Turun kaupungin hyvinvointitoimialalla palveluohjaus on yhtenä kehittämisen painopistealueena. Tässä projektissa kehitettiin palveluohjausta vanhuspalveluiden osalta. Sosiaali- ja terveyslautakunnan 25.4.2013 § 96 hyväksymän suunnitelman mukaisesti palveluohjauksen uuden toimintamallin kehittäminen käynnistetään keskittämällä useissa kaupungin toimipisteissä tapahtuva palveluohjaus, Poijun toiminta ja vapaaehtoistoiminnan koordinointi yhteen toimipisteeseen. Asiakaspalvelupisteessä tapahtuvan toiminnan on tarkoitus olla vanhuspalvelulain ja kaupungin strategian mukaista tehokasta, vaikuttavaa ja asiakaskeskeistä palvelua.

 

Käynnistettäväksi esitettävän toimintamallin tavoitteena on tukea ikäihmisten omahoitoa, ylläpitää toimintakykyä, terveyttä ja hyvinvointia sekä myöhentää säännöllisten palvelujen piiriin tulemista. Toiminta tukee palvelujen tarpeessa olevia asiakkaita kokoamalla keskitetysti yhteen tiedot palveluista ja ohjaa asiakkaita palvelujen käytössä. Toiminnan tavoitteena on nostaa ikäihmisten palvelujen vaikuttavuutta ja tuottavuutta ja vähentää paineita kaupungin omiin säännöllisiin palveluihin.

 

Palveluohjauksen keskeisiä toimintatapoja ovat asiakas- ja ratkaisukeskeisyys. Asiakas tekee itse päätökset palveluista ja sitoutuu myös itse toimimaan aktiivisesti omien voimavarojensa mukaisesti. Palvelutori on matalan kynnyksen monikanavainen palvelu. Se toimii kumppanusmalli-idean mukaisesti eri toimijoiden välillä, esimerkiksi omaisten, vapaaehtoisten, yksityisten ja julkisen toimijoiden.

 

Asiakasohjaus ja palveluneuvonta toteutetaan Palvelutorilla kolmella tasolla asiakkaan tarpeiden mukaisesti.

 

1.vaiheen yleinen palveluohjaus ja -neuvonta sisältävät tiedottamista kunnan palveluista, kulttuuri- ja liikuntapalveluista, järjestöjen ja yhdistysten toiminnasta, vapaaehtoistoiminnasta ja seurakuntien ja muiden yleishyödyllisten organisaatioiden toiminnasta. Se on varhaisen vaiheen kevyttä tukea, jonka tavoitteena on avustaa ja tuoda tietoa. Voidaan toteuttaa myös sähköisenä itsepalveluna. Välineinä tässä vaiheessa on: puhelinpäivystys, netti, matalankynnyksen infopisteet (ent. Poiju), tulevat lähitorit (Ruusukortteli, Lehmusvalkama, Runosmäki, Liinahaka, Varissuo, Höveli)

 

2.vaiheen palveluohjaus tarkoittaa kohdennettua neuvontaa tietyssä palvelussa tai palveluissa. Neuvonnan sisältöjä ovat mm.

Yksityisistä palveluista tiedottaminen

Terveysneuvonta

Terveydenhuollon palveluihin ohjaaminen

Sosiaalihuollon palveluihin ohjaaminen

Etuuksien hakemisessa avustaminen (Kela, verottaja yms.)

 

3. vaiheen asiakasohjaus tarkoittaa vaativaa ja kokonaisvaltaista asiakastarpeiden arviointiin perustuvaa ohjausta ja neuvontaa. Palveluohjaaja kokoaa yhdessä asiakkaan kanssa parhaan mahdollisen palvelupaketin. Asiakasohjaus tähtää asiakkaan tarpeiden mukaiseen yksilölliseen ratkaisukeskeiseen kokonaisratkaisuun. Järjestämisvastuuseen kuuluvien palveluiden tapauksessa palveluohjaaja tekee viranomaisvastuullaan palvelupäätöksen (palvelu­setelit, tukipalvelut). Palveluihin kuuluu myös mm henkilökohtaisen budjetin laskeminen, toimeentulohakemusten teko, omaishoitoon ohjaaminen, sosiaalityöhön ohjaaminen jne.

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta on kokouksessaan 25.2.2014 § 57 päättänyt, että ikäihmisten palveluohjausta kehitetään nimenomaan nykyisen Poijun (Humalistonkatu 8) tiloista käsin. Tulevan Palvelutoritoiminnan keskipisteenä nykyisen Poijun toimintaa tulee uudistaa ja kehittää neuvonta- ja palveluohjaustoimintaa paremmin palvelevaksi. Tiloja remontoidaan siten, että palveluohjaustoimintaa voidaan laajentaa ja selkeyttää vastaanottotoiminnan suuntaan. Tähän pyritään mm. tuomalla tilaan irtokalusteita, jotka palvelevat paremmin palveluohjausta tarvitsevia kuntalaisia. Uusi toimintamalli otetaan käyttöön elokuun alussa 2015.

 

Poijun toimintaa on toteutettu yhdessä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän kanssa. Aikanaan vuonna 2005 on Poijun toimintaa ohjaamaan perustettu ohjausryhmä, jonka toimintaa korvaamaan voidaan tarvittaessa perustaa yhteistyöryhmä pääkumppaneiden kanssa. Yhteistyö seurakuntien kanssa jatkuu edelleenkin siten, että seurakunnat hoitavat mm tiloissa olevan kahvilan toimintaa, kuitenkin jatkossa supistettuna. Yhteistyö seurakuntien kanssa on toiminut erinomaisesti ja yhteistyöneuvotteluissa seurakuntien kanssa on tunnistettu yhteiset tavoitteet ja toimintalinjat. Uudessa Palvelutorissa on kuitenkin tärkeimpänä tehtävänä palveluohjauksen, tiedon saannin ja hankkimisen keskus. Tavoitteena on palvella entistä laajempaa kohderyhmää.

 

Palvelutorin henkilöstö kootaan niistä vanhuspalveluiden työntekijöistä, joiden työtehtäviin on tähänkin asti kuulunut Palvelutorin osaamisalueisiin kuuluvat tehtävät ja jotka antavat jo nykyisin palveluohjausta ikäihmisten palveluissa. Työntekijät kootaan palveluohjauksen, Poijun ja hyvinvointikeskusten työntekijöistä. Yksikön henkilöstö koostuu: 1 palveluohjauksen esimies, 1 vapaaehtoistoiminnan koordinaattori ja 8 palveluohjaajaa. Henkilöstön osalta joudutaan tekemään joiltakin osin nimikemuutoksia, joihin saattaa sisältyä palkantarkistuksia. Näistä tehdään esitykset niistä päättäville virkamiehille. Myös vanhuspalveluiden tukipalveluiden järjestämisestä vastaavien henkilöiden liittämisestä Palvelutorin henkilöstöön neuvotellaan.

 

Toimialajohtaja Riitta Liuksa:

 

Ehdotus        Sosiaali- ja terveyslautakunta merkitsee tiedokseen Ikäihmisten palveluohjauksen Palvelutori –mallin käyttöönoton suunnitelman.

PäätösSosiaali- ja terveyslautakunta päätti esittelijän muutetusta päätösehdotuksesta ottaa käyttöön Ikäihmisten palveluohjauksen Palvelutori -mallin.

Jakelu

tiedAhonen Sari
tpvLehtonen Antero
tpvVuorinen Anne