Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Sosiaali- ja terveyslautakunta5931.03.20158
Sosiaali- ja terveyslautakunta8028.04.20157

1630-2015 (450, 021, 010)

Toimintasuunnitelma vammaispalvelulain toteuttamiseksi

Tiivistelmä: -

Sosterla § 59

Palvelualuejohtaja Sari Ahonen ja vammaispalvelujohtaja Kaisa Kiiski:

Vammaispalvelulain ja -asetuksen palveluja ja tukitoimia koskeva toimintasuunnitelma on käsitelty viimeksi peruspalvelulautakunnassa 9.2.2011 § 44. Toimintasuunnitelmassa määritellään sellaiset kriteerit, joilla pyritään talousarvion puitteissa järjestämään kaikkein välttämättömimmät palvelut niitä eniten tarvitseville. Vuonna 2014 vammaispalvelujen kustannukset olivat yhteensä 14 miljoonaa euroa, josta palveluasumisen osuus oli 5 miljoonaa euroa, kuljetuspalvelujen 4,2 miljoonaa sekä henkilökohtaisen avun 3,5 miljoonaa euroa.

Vammaispalvelujen yksikön toiminta sisältää ne yksilöllisesti harkitut erityispalvelut, joita vammainen henkilö tarvitsee yleisen lainsäädännön kautta järjestettävien peruspalvelujen lisäksi. Toiminnan tavoitteena on mahdollistaa vammaiselle henkilölle yksilöllisiin tarpeisiin perustuva palvelukokonaisuus järjestämällä asiakkaan palvelutarvetta vastaava asumisvaihtoehto ja turvaamalla vammaisen henkilön osallistumismahdollisuudet.

Vammaispalveluna myönnetään välttämättömiä palveluja ja tukitoimenpiteitä, jotka edesauttavat omatoimista suoriutumista. Vammaispalveluja järjestettäessä käytetään asiakaskohtaisesti tarkoituksenmukaisinta ja edullisinta vaihtoehtoa. Vammaisneuvosto on antanut lausuntonsa toimintasuunnitelmasta.

Liite 1Toimintasuunnitelma vammaispalvelulain toteuttamiseksi

Liite 2Vammaisneuvoston lausunto

Vammaisneuvosto esittää lausunnossaan kuljetuspalvelujen osalta Naantalin kantakaupungin lisäämisen kuljetuspalvelujen käyttöalueeseen ja että vaikeavammaisen henkilön matkoja ei voi rajoittaa sillä perusteella, että Turussa on mahdollisuus käyttää matalalattiabussia. Lisäksi todetaan, että linja-autot eivät aina matalalattiaisuudestaan huolimatta ole toimivia apuvälineitä käyttäville ja että kulku kotoa bussipysäkille ei aina ole esteetön. Lausunnossa otetaan esille myös joitakin opiskelumatkoihin, henkilökohtaiseen apuun, asunnon muutostöihin ja autoavustukseen liittyviä tarkennuksia. Vammaisneuvosto toteaa lausunnossaan myös, että vammaispalveluihin varatun harkinnanvaraisen määrärahan tulee perustua kunnassa esiintyneisiin tarpeisiin.

Vammaisneuvoston esittämiä muutoksia on otettu mahdollisuuksien mukaan huomioon liitteenä olevassa toimintasuunnitelmassa. Henkilökohtaisen avun osalta toimintasuunnitelmasta on poistettu avustajapalvelu, jolloin käytössä on yksi työnantajamalli. Palveluseteleiden käyttöönottoa henkilökohtaisessa avussa valmistellaan kevään 2015 aikana. Naantalin lisäämistä kuljetuspalvelualueeseen on käsitelty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 11.11.2014 § 272 valtuustoaloitteen johdosta. Lautakunta totesi selvityksessään, ettei Naantalia voida lisätä kuljetuspalveluiden käyttöalueeseen kaupungin kireän taloudellisen tilanteen takia.

Esitämme, että sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyy toimintasuunnitelman vammaispalvelujen toteuttamiseksi 1.5.2015 alkaen.

Toimialajohtaja Riitta Liuksa 24.3.2015:

EhdotusSosiaali- ja terveyslautakunta päättää hyväksyä toimintasuunnitelman vammaispalvelujen toteuttamiseksi 1.5.2015 alkaen.

PäätösAsia pantiin pöydälle yksimielisesti.

Sosterla § 80

Pöydältä 31.3.2015 § 59.

Toimialajohtaja Riitta Liuksa 24.3.2015:

EhdotusSosiaali- ja terveyslautakunta päättää hyväksyä toimintasuunnitelman vammaispalvelujen toteuttamiseksi 1.5.2015 alkaen.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tpvAhonen Sari
tpvKiiski Kaisa


Liitteet:

Sosterla § 59
Liite 1:Toimintasuunnitelma vammaispalvelulain toteuttamiseksi
Liite 2:Vammaisneuvoston lausunto