Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Sosiaali- ja terveyslautakunta5431.03.20153

3188-2015 (045)

Toiminnan ja talouden seuranta ajalta 1.1. - 28.2.2015

Tiivistelmä: -

Sosterla § 54

Talous- ja hallintojohtaja Max Lönnqvist 23.3.2015:

Kaupunginvaltuuston 15.12.2014 hyväksymien talousarvion noudattamista koskevien määräysten kohdan 8.2. mukaan, toimialajohtajat raportoivat toiminnan ja talouden kehittymisestä lautakunnalle kuukausittain. Käytännössä talousarvion siirto järjestelmään ja vertailukausien muodostaminen on viivästynyt ja tekninen raportointi on mahdollista vasta tammi-helmikuun tilanteesta. Teknisen toteutuksen viivästys johtuu organisaatiomuutoksesta ja rajoitukset uudelleenjaon tekemiselle mm. tiliryhmäkohtaisten tavoitetasojen osalta. Talousraportin tulkittavuutta on pyritty parantamaan mm. oikaisemalla vuoden 2014 tilinpäätöstietoa eliminoimalla toteutumasta työllisyyspalvelukeskukseen siirtyneet erät. Lisäksi talousarvion toteutumaa verrataan vastaavaan budjettikauteen (tässä tapauksessa 2 kk) ja poikkeama vastaa kauden laskennallista eroa. Toteutuma sisältää jaksotettuja menoja yhteensä runsaat 10,8M€ ja jaksotettuja tuloja 4,4M€.

Talousseuranta ei tässä vaiheessa ennusta kovin tarkasti vuoden 2015 lopullista toteutumaa mutta tasaisen käytön perusteella koko toimialan nettomenot ovat keskimäärin tasapainossa. Asiakaspalveluiden ostojen osalta tasainen käyttö ylittää budjetoidun jo varsin merkittävästi ja selittävä tekijä on pääosin perhe- ja sosiaalipalveluiden ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin ostopalveluissa. Palvelualueiden ja toimintojen osalta nettopoikkeama näyttää todennäköiseltä perhe- ja sosiaalipalveluissa ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin maksuosuuden osalta. Lähtökohtaisesti VSSHP:n ja Turun kaupungin varaaman maksuosuuden välillä on 4M€:n ero. Maksutuottojen osalta budjetti näyttää ylittyvän ja se johtuu asiakasmaksujen poikkeuksellisen suuresta (yli 9 %) korotuksesta 1.1.2015 lukien. Kunnan tai pikemminkin toimialan kannalta taloudellinen merkitys on kuitenkin pieni koska vastaava vähennys on tehty sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksista.

Liite 1Talousseuranta ajalta 1.1. – 28.2.2015

Liite 2Toiminnan seuranta ajalta 1.1. – 28.2.2015

Toimialajohtaja Riitta Liuksa 24.3.2015:

EhdotusSosiaali- ja terveyslautakunta merkitsee toiminnan ja talouden seurannan ajalta 1.1. - 28.2.2015 tiedoksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.


Liitteet:

Sosterla § 54
Liite 1:Talousseuranta ajalta 1.1. - 28.2.2015
Liite 2:Toiminnan seuranta ajalta 1.1. - 28.2.2015