Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Sosiaali- ja terveyslautakunta17410.06.20149

9530-2011 (065, 021)

Vanhusten seudullisen tehostetun palveluasumisen hinnantarkistusta koskeva oikaisuvaatimus - Myllykoti Oy

Tiivistelmä: -

Sosterla § 174

Toimialajohtaja Riitta Liuksa 3.6.2014:

Sosiaali- ja terveyslautakunta on 29.4.2014 § 137 tehnyt päätöksen vanhusten seudullisen tehostetun palveluasumisen hinnantarkistuksesta 1.5.2014 lukien.

Vanhusten tehostettu palveluasuminen ja vaativa muistisairaiden tehostettu palveluasuminen kilpailutettiin vuonna 2012 ja puitesopimukset palveluntuottajien kanssa yhden vuoden optiolla solmittiin ajalle 1.9.2012–30.4.2017. Puitesopimuksella palvelua tuotetaan tällä hetkellä noin 570 asiakkaalle. Palveluntuottajilta ostettavien asumispalvelujen kustannukset olivat vuonna 2013 yhteensä noin 22,3 miljoonaa euroa.

Puitesopimuksen perusteella Turun kaupunki maksaa palveluntuottajalle erikseen hoivasta ja aterioista. Asiakas maksaa vuokran suoraan palveluntuottajalle.

Suurin osa yksityisistä palveluntuottajista on tehnyt hinnankorotusesityksen puitesopimuksen mukaisesti vuoden 2013 loppuun mennessä. Palveluntuottajien hinnankorotusesitykset vaihtelevat tehostetun palveluasumisen ja vaativan muistisairaiden tehostetun palveluasumisen osalta 1,67–5,0 % ja ateriavuorokauden osalta 2,7–25 %.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksen perusteluissa on todettu, että kaupunginhallitus päätti 24.2.2014 § 85 vahvistaa lauta- ja johtokuntien sopeuttamistarpeen siten, että kaupungin vuosien 2015–2018 taloussuunnitelman valmistelu toteutetaan liitteen 1 mukaisesti. Vahvistettava sopeuttamistarve vuoden 2015 taloussuunnitelmalukuihin nähden on 2,4 % ja vuoden 2016 lukuihin nähden 5 % että lauta- ja johtokuntien tulee käynnistää viipymättä vahvistettavan sopeuttamistarpeen edellyttämien toimenpiteiden suunnittelu sekä että kaupunginjohtaja huolehtii suunnittelun täytäntöönpanosta, antaa sopeuttamistarpeen suunnittelua koskevat tarkemmat ohjeet sekä käynnistää tarvittavien yhteistoimintaa edellyttävien toimenpiteiden valmistelun.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan alaisen hyvinvointitoimialan kasvuksi on laskennallisesti arvioitu 0,4 % p.a. vuosina 2015 – 2016, joten reaalikasvua nykyisellä inflaatiotasolla ei ole. Hyvinvointitoimialan kannalta on mahdotonta sitoutua ostopalveluiden kustannusten kasvuun edes lyhyellä aikavälillä. Sosiaali- ja terveyslautakunta on hylännyt aikaisemmin mm. kehitysvammaisten asumispalvelun palveluntuottajien hinnankorotusesityksen kokouksessaan 18.3.2014 § 108. Näillä perusteluilla sosiaali- ja terveyslautakunta on hylännyt esitetyt hinnankorotus vaatimukset.

Tähän päätökseen Myllykoti Oy on hakenut oikaisua.

Liite 1Myllykoti Oy:n oikaisuvaatimus

Myllykoti Oy:n mukaan Turun kaupunki on sitoutunut hinnankorotuksiin jo osapuolten välillä solmitulla sopimuksella vuonna 2012. Turun kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan on täytynyt ottaa huomioon myös osapuolia sitovat hinnankorotukset. Sopimuskumppania ei voida edellyttää ennakoimaan sitä, että toisen sopijakumppanin taloudellinen tilannen muuttuu sopimusaikana niin, että sopimuksen ehtoja pyritään yksipuolisesti muuttamaan. Myllykoti Oy on varautunut siihen, että sen sopijakumppanit noudattavat solmittuja sopimuksia. Myllykoti Oy on osaltaan varautunut liiketoiminnassaan myös pitkän sopimusjakson turvaamiin etuihin. Mikäli sopimusta ei noudateta sovitulla tavalla, aiheutuu Myllykoti Oy:lle vahinkoa, jota se tulee sopimusrikkomuksen perusteella vatimaan Turun kaupungilta.

Myllykoti Oy vaatii Turun kaupungin sosiaali- ja terveyslautakuntaa oikaisemaan 29.4.2014 tekemänsä päätöksen § 137 ja noudattamaan 1.5.2014 alkaen Myllykoti Oy:ltä tilatuissa palveluissa 5 %:lla korotettua hintaa ja ateriapalveluissa ateriamaksua 16 euroa.

Myllykoti Oy on vaatinut tehtyyn sopimukseen vedoten, että Myllykoti Oy:ltä tilatuissa palveluissa noudatetaan 5 %:lla korotettua hintaa. Hinnankorotusvaatimustaan Myllykoti ei ole perustellut mitenkään. 

Sosiaali- ja terveyslautakunta on siis 29.4.2014 § 137 tehnyt päätöksen vanhusten seudullisen tehostetun palveluasumisen hinnantarkistuksesta 1.5.2014 lukien. Sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksen perusteluissa on todettu, että kaupunginhallitus päätti 24.2.2014 § 85 vahvistaa lauta- ja johtokuntien sopeuttamistarpeen siten, että kaupungin vuosien 2015–2018 taloussuunnitelman valmistelu toteutetaan liitteen 1 mukaisesti. Vahvistettava sopeuttamistarve vuoden 2015 taloussuunnitelmalukuihin nähden on 2,4 % ja vuoden 2016 lukuihin nähden 5 % että lauta- ja johtokuntien tulee käynnistää viipymättä vahvistettavan sopeuttamistarpeen edellyttämien toimenpiteiden suunnittelu sekä että kaupunginjohtaja huolehtii suunnittelun täytäntöönpanosta, antaa sopeuttamistarpeen suunnittelua koskevat tarkemmat ohjeet sekä käynnistää tarvittavien yhteistoimintaa edellyttävien toimenpiteiden valmistelun.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan alaisen hyvinvointitoimialan kasvuksi on laskennallisesti arvioitu 0,4 % p.a. vuosina 2015 – 2016, joten reaalikasvua nykyisellä inflaatiotasolla ei ole. Hyvinvointitoimialan kannalta on mahdotonta sitoutua ostopalveluiden kustannusten kasvuun edes lyhyellä aikavälillä. Sosiaali- ja terveyslautakunta on hylännyt aikaisemmin mm. kehitysvammaisten asumispalvelun palveluntuottajien hinnankorotusesityksen kokouksessaan 18.3.2014 § 108. 

EhdotusSosiaali- ja terveyslautakunta päättää hylätä Myllykoti Oy:n oikaisuvaatimuksen koskien vanhusten seudullisen tehostetun palveluasumisen ja dementiahoidon hinnankorotutusta.

PäätösSosiaali- ja terveyslautakunta päätti Rosenlöfin ehdotuksesta Rotgersin kannattamana hyväksyä Myllykoti Oy:n tuottamien vanhusten seudullisen tehostetun palveluasumisen ja dementiahoidon hinnankorotusprosentiksi 1,6 % ja hylkäsi vaatimuksen muilta osin.

Päätös asiassa tehtiin äänin 12 - 1. Päätökseksi tulleen Rosenlöfin Rotgersin kannattamana tekemän ehdotuksen puolesta äänestivät Rosenlöf, Engdahl, Rotgers, Lähteenmäki, Muukkonen, Lampi, Hölttä, Karlsson, Vänttinen, Alvesalo, Beqiri ja Harjanne.

Listalla olleen ehdotuksen puolesta äänesti Leo Haltsonen.

Jakelu

ilmAsianajotoimisto Heikkilä & Co Oy


Liitteet:

Sosterla § 174
Liite 1:Myllykoti Oy:n oikaisuvaatimus