Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Sosiaali- ja terveyslautakunta9218.03.201417

12821-2013 (042)

Avustuksen myöntäminen Varsinais-Suomen Sininauha ry:lle SiniSilta-hankkeen rahoittamiseksi vuonna 2014

Tiivistelmä: -

Sosterla § 92

Kuntoutumispalvelut, työelämäkuntoutus, vastaava urasuunnittelija Arto Alakoski, toimistopäällikkö Jaana Malén, tulosaluejohtaja Jukka Juvonen 14.2.2014:

Varsinais-Suomen Sininauha ry on hankeavustushakemuksessaan 12.11.2013 anonut kaupungilta 21.553 euron avustusta SiniSilta-hankkeen rahoittamiseksi vuodelle 2014 ajalle 1.1.-31.12.2014. Hankkeen talousarviossa kaupungilta anottu avustus on 22 % hankkeen kokonaisrahoituksesta. Hankkeen toisena ja päärahoittajana on Varsinais-Suomen ELY-keskus 76.653 euron rahoitusosuudella, joka on 78 % hankkeen kokonaisrahoituksesta. Hankkeen kokonaiskustannukset vuodelle 2014 ovat yhteensä 98.206 euroa. Hankkeen kesto on kolme vuotta ajalla 1.1.2014–31.12.2016.

Liite 1Työllisyysmäärärahan hakemuslomake (474100 Muut avustukset yhteisöille, 22404 ST/Kolmannen sektorin työllistämistoimet)

SiniSilta-hankkeen toiminnan tavoitteena on tarjota työpaikkoja ja työharjoittelupaikkoja pitkäaikaistyöttömille sekä työttömille alle 29-vuotiaille nuorille ja maahanmuuttajille. Lisäksi tarjolla on kuntouttavaa ja työelämään ohjaavaa yksilöohjausta. Hanke tekee myös järjestö- ja yritysyhteistyötä. Hankkeen kohderyhmänä ovat erityisessä syrjäytymisvaarassa olevat työttömät (esim. päihdeongelmaiset). Määrällisenä tavoitteena on tarjota työpaikka tai työkokeilupaikka noin 50 eri henkilölle vuonna 2014. Laadullisena tavoitteena on työttömien elämänhallinnan vahvistaminen ja työmarkkinavalmiuksien kehittäminen. Lisäksi tavoitteena on hankkeeseen työllistettyjen työllistyminen avoimille työmarkkinoille tai jatko-ohjautuminen muihin työllistymisedellytyksiä lisääviin toimenpiteisiin.

Liite 2Tarkennettu hankesuunnitelma 2014

Kolmannen sektorin hankkeiden tarpeellisuudesta tehdään aina hankearviointi kaupungin työllistymispalvelu-yksikössä. Työllistymispalveluyksikkö on omassa lausunnossaan puoltanut avustuksen myöntämistä SiniSilta-hankkeelle vuodelle 2014.

Liite 3Työllistymispalveluyksikön arviointi

Varsinais-Suomen ELY-keskus ei ole vielä toistaiseksi antanut päätöstä SiniSilta-hankkeen rahoitushakemukseen.

Työllistymispalveluyksikkö esittää, että Varsinais-Suomen Sininauha ry:n SiniSilta-hankkeelle myönnetään 11.100 euron avustus vuodelle 2014 ajalle 1.3.-31.12.2014. Avustus esitetään myönnettäväksi sillä ehdolla, että Varsinais-Suomen ELY-keskus myöntää hankkeelle päärahoituksen.

Esitämme, että

Toimialajohtaja Riitta Liuksa 4.3.2014:

EhdotusSosiaali- ja terveyslautakunta päättää, että

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Asian esitteli vs. toimialajohtaja Antti Perälä.

Jakelu

aoVarsinais-Suomen Sininauha ry.
tpvAlakoski Arto
tiedJuvonen Jukka
tiedMalen Jaana


Liitteet:

Sosterla § 92
Liite 1:Työllisyysmäärärahan hakemuslomake (474100 Muut avustukset yhteisöille, 22404 ST/Kolmannen sektorin työllistämistoimet)
Liite 2:Tarkennettu hankesuunnitelma 2014
Liite 3:Työllistymispalveluyksikön arviointi