Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Sosiaali- ja terveyslautakunta8218.03.20147

12097-2013 (042)

Avustuksen myöntäminen Turun Pientalosäätiölle Hyvinvointia työstä ja yhteisöllisyydestä -hankkeen rahoittamiseksi vuonna 2014

Tiivistelmä: -

Sosterla § 82

Kuntoutumispalvelut, työelämäkuntoutus, vastaava urasuunnittelija Arto Alakoski, toimistopäällikkö Jaana Malén, tulosaluejohtaja Jukka Juvonen 14.2.2014:

Turun Pientalosäätiö on hankeavustushakemuksissaan 12.11.2013 ja 20.11.2013 anonut kaupungilta 34.762 euron avustusta Hyvinvointia työstä ja yhteisöllisyydestä -hankkeen rahoittamiseksi vuodelle 2014 ajalle 1.1.-31.12.2014. Hankkeen talousarviossa kaupungilta anottu avustus on 14 % hankkeen kokonaisrahoituksesta. Hankkeen päärahoittajana on Varsinais-Suomen ELY-keskus 160.825 euron rahoitusosuudella, joka on 67 % hankkeen kokonaisrahoituksesta. Hankkeen muut rahoittajat ovat Kaarinan, Naantalin, Raision, Salon, Someron ja Uudenkaupungin kaupungit sekä Auran ja Mynämäen kunnat yhteensä 44.434 euron rahoitusosuudella, mikä on 19 % hankkeen kokonaisrahoituksesta. Hankkeen kokonaiskustannukset vuodelle 2014 ovat yhteensä 240.021 euroa. Hankkeen kesto on kolme vuotta ajalla 1.1.2014-31.12.2016. Hankkeen toiminta-alueena on Turku ja muut edellä mainitut rahoittajakunnat.

Liite 1Työllisyysmäärärahan hakemuslomake (474100 Muut avustukset yhteisöille, 22404 ST/Kolmannen sektorin työllistämistoimet)

Hyvinvointia työstä ja yhteisöllisyydestä -hankkeen toiminnan tavoitteena on tarjota työpaikkoja ja työkokeilu-paikkoja pitkäaikaistyöttömille sekä työttömille alle 30-vuotiaille nuorille ja maahanmuuttajille. Lisäksi tarjolla on yksilöllistä ohjausta ja kiinteistöalan lyhytkoulutuksia. Hanke tekee myös järjestö- ja yritysyhteistyötä. Määrällisenä tavoitteena on tarjota työpaikka tai työkokeilupaikka Turussa yhteensä 35 eri henkilölle vuonna 2014. (Hankkeen koko toiminta-alueella määrällisenä tavoitteena on tarjota työpaikka tai työkokeilupaikka yhteensä noin 100 eri henkilölle vuonna 2014.) Laadullisena tavoitteena on työttömien ammatillisen osaamisen ja työmarkkinavalmiuksien kehittäminen. Lisäksi tavoitteena on jatkotyöllistyminen avoimille työmarkkinoille tai ohjautuminen koulutukseen tai muihin työllistymistä edistäviin toimenpiteisiin.

Liite 2Hankekuvaus 2014–2016

Kolmannen sektorin hankkeiden tarpeellisuudesta tehdään aina hankearviointi kaupungin työllistymispalvelu-yksikössä. Työllistymispalveluyksikkö on omassa lausunnossaan puoltanut avustuksen myöntämistä Hyvinvointia työstä ja yhteisöllisyydestä -hankkeelle vuodelle 2014.

Liite 3Työllistymispalveluyksikön arviointi

Varsinais-Suomen ELY-keskus ei ole vielä toistaiseksi antanut päätöstä Hyvinvointia työstä ja yhteisöllisyydestä -hankkeen rahoitushakemukseen.

Työllistymispalveluyksikkö esittää, että Turun Pientalosäätiön Hyvinvointia työstä ja yhteisöllisyydestä -hankkeelle myönnetään 12.114 euron avustus vuodelle 2014 ajalle 1.3.-31.12.2014. Avustus esitetään myönnettäväksi sillä ehdolla, että Varsinais-Suomen ELY-keskus myöntää hankkeelle päärahoituksen.

Esitämme, että

Toimialajohtaja Riitta Liuksa 4.3.2014:

EhdotusSosiaali- ja terveyslautakunta päättää, että

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Asian esitteli vs. toimialajohtaja Antti Perälä.

Jakelu

aoTurun Pientalosäätiö
tpvAlakoski Arto
tiedJuvonen Jukka
tiedMalen Jaana


Liitteet:

Sosterla § 82
Liite 1:Työllisyysmäärärahan hakemuslomake (474100 Muut avustukset yhteisöille, 22404 ST/Kolmannen sektorin työllistämistoimet)
Liite 2:Hankekuvaus 2014-2016
Liite 3:Työllistymispalveluyksikön arviointi