Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Sosiaali- ja terveyslautakunta4925.02.20145

5858-2008 (016, 033)

Sosiaali- ja terveysministeriön valtionavustuksen myöntäminen Tuetun asumisen lisäämis- ja kehittämishanke TALK -jatkohankkeelle vuodelle 2014

Tiivistelmä:

Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt pitkäaikaisasunnottomuuden poistamisohjelmasta rahoitusta Tuetun asumisen lisäämis- ja kehittämishanke TALK -jatkohanketta varten vuodelle 2014 yhteensä 76 912 euroa. Turku on solminut valtion kanssa asiaa koskevan aiesopimuksen vuosille 2012 - 2015.

Sosterla § 49

Tulosaluejohtaja Leila Visa ja sijaishuollon vt. toimistopäällikkö Eira Virolainen:

Hankkeen tavoitteena on kehittää nuorten tuetun asumisen mahdollisuuksia ja parantaa tuetun asumisen tukipalveluja. Hankkeen tavoitteet ovat valtakunnallisen ohjelman mukaisesti:

Hankkeen kohderyhmänä ovat asunnottomat 18 - 24 -vuotiaat nuoret. Erityisesti hanke kohdistetaan lastensuojelun jälkihuollollisten toimenpiteiden piirissä oleviin asunnottomiin tai asunnottomuusriskissä oleviin nuoriin

Tuetun asumisen lisäämis- ja kehittämishanke TALK työmalliin perustuva työskentelytapa on otettu käyttöön jälkihuoltoyksikössä 1.1.2013, jolloin STM myönsi valtionavustusta hankkeelle 76.000 euroa. Ensimmäisen toimintavuoden aikana kaikki motivoituneet asunnottomana olleet 18 - 25-vuotiaat jälkihuoltotoimistossa asioivat nuoret on kyetty ohjaamaan tuetun asumisen piiriin. Ostopalveluihin sijoitettujen jälkihuollettavien nuorten määrä on vuonna 2013 laskenut 20:sta kahdeksaan. Kaikkiaan sijoitettuina olevien nuorten määrä on vuoden aikana laskenut kymmenellä.

TVT on osoittanut nuorille vuoden 2013 aikana kuukausittain 2-4 asuntoa. TALK tukiasunnossa asuu 31.1.2014 mennessä 24 nuorta. TALK -ohjauksen piirissä olevia nuoria on kaiken kaikkiaan 57.

Vuoden 2014 aikana yhteistyötä TVT-asuntojen, TE-toimiston ja työvoiman palvelukeskuksen, A-klinikan Nuorisoaseman ja Katkaisuhoitoaseman ja Turun psykiatrian poliklinikkojen kanssa jatketaan nuorten itsenäisen asumisen ja kuntoutumisen edistämiseksi. Tavoitteena on saada TALK toimintatapa osaksi jälkihuoltotoimiston omaa toimintaa, kuten TALK 1 kohdalla toimittiin asumis- ja päihdehoidon palveluissa.

Liite 1STM Valtionavustuspäätös

Toimialajohtaja Riitta Liuksa:

EhdotusSosiaali- ja terveyslautakunta merkitsee tiedokseen STM valtionavustuspäätöksen ajalle 1.1.- 31.12.2014.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.


Liitteet:

Sosterla § 49
Liite 1:STM Valtionavustuspäätös