Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Sosiaali- ja terveyslautakunta6325.02.201419

1584-2014 (065, 451)

Kehitysvammaisten henkilöiden asumispalvelujen kilpailuttaminen

Tiivistelmä:

Kehitysvammaisten henkilöiden asumispalvelujen kilpailutusta esitetään tehtäväksi ajalle 1.4.2015 - 31.12.2019 yhden vuoden optiolla. Sopimuskaudella kustannukset ovat noin 33,7 milj. euroa.

Sosterla § 63

Kuntoutumispalvelut, vammaispalvelut, vammaispalvelujohtaja Kaisa Kiiski, tulosaluejohtaja Jukka Juvonen 6.2.2013:

Kehitysvammaisten henkilöiden asumispalvelujen sopimuskausi päättyy 31.3.2015.

Yksityisiltä palveluntuottajilta hankitaan tällä hetkellä kehitysvammaisten asumispalveluja 153 asiakkaalle. Asumispalvelujen hankintaan yksityisiltä palveluntuottajilta käytettiin vuonna 2013 yhteensä noin 7,1 miljoonaa euroa.

Kehitysvammaisten henkilöiden yksilöllisen asumisen ja palveluiden turvaamisesta on tehty valtioneuvoston periaatepäätökset vuosina 2010 ja 2012. Periaatepäätösten mukaan mm. kehitysvammaisten henkilöiden laitosasuminen on lakkautettava vuoteen 2020 mennessä. Laitosasumisessa on tällä hetkellä noin 95 turkulaista asiakasta. Lisäksi 18 vuotta täyttäneitä kehitysvammaisia henkilöitä asuu lapsuudenkodeissaan noin 150. Erityishuoltopiireiltä sekä yksityisiltä palveluntuottajilta ostettavien asumispalvelujen lisäksi on lisättävä myös kunnan omaa tuotantoa.

Esitämme, että kehitysvammaisten henkilöiden asumispalvelujen kilpailutus käynnistetään avoimella menettelyllä ajalle 1.4.2015–31.12.2019 yhden vuoden optiolla. Kilpailutus käynnistetään ja tarjouspyyntö valmistellaan yhdessä hankinta- ja logistiikkakeskuksen kanssa. Kilpailutus on tarkoitus toteuttaa syksyn 2014 aikana siten, että palvelut ovat käytettävissä 1.4.2015.

Toimialajohtaja Riitta Liuksa 10.2.2014:

EhdotusSosiaali- ja terveyslautakunta päättää edellä esitetyn mukaan, että kehitysvammaisten henkilöiden asumispalvelujen kilpailutus ajalle 1.4.2015–31.12.2019 yhden vuoden optiolla käynnistetään avoimella menettelyllä yhdessä hankinta- ja logistiikkakeskuksen kanssa.

PäätösSosiaali- ja terveyslautakunta palautti asian Rosenlöfin ehdotuksesta Haltsosen kannattamana yksimielisesti.

Jakelu

palJuvonen Jukka
palKiiski Kaisa