Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Sosiaali- ja terveyslautakunta14012.06.20135

1317-2013 (449, 012)

Vastaus kaupunginvaltuutettujen Mikael Miikkolan ja Päivi Pietarin valtuustoaloitteeseen koskien omahoidon kehittämistä Turussa

Tiivistelmä:

Valtuutetut Mikael Miikkola ja Päivi Pietari esittävät aloitteessaan omahoidon kehittämiseksi vanhusasiamiehen toimen sekä seniorineuvolan perustamista Turkuun. Lisäksi toisessa vaiheessa valtuustoaloitteessa esitetään kehitettäväksi sellaisia sähköisiä palveluita, jotka nopeuttavat ja helpottavat yhteyden saantia terveydenhuollon ammattilaisiin.

Sosterla § 140

Palvelujohtaja Seija Arve 31.5 2013:

Valtuutetut Mikael Miikkola ja Päivi Pietari ovat valtuustoaloitteessaan todenneet, että väestön ikääntyminen, potilaiden muuttuminen asiakkaiksi sekä hoitojen kallistuminen ovat kasvattamassa terveyspalveluiden menoja hallitsemattomasti. Yhtenä keinona he tuovat esille omahoidon tukemisen mm. sähköisillä palveluilla. Vaikka Turun peruspalvelut toimivat nuoruus- ja työikäisten osalta hyvin, useat eläkeläiset ja vanhukset jäävät vaille yhteiskunnan ennalta ehkäisevää terveydenhuoltoa ja neuvontaa yllättävissä elämäntilanteissa. Valtuutetut esittävät palveluiden kehittämistä siten, että ensimmäisessä vaiheessa perustetaan vanhusasiamiehen toiminta sekä seniorineuvola ja toisessa vaiheessa kehitetään sähköisiä palveluita, jotka nopeuttavat ja helpottavat yhteyden saantia lääkäriin, vapauttavat terveydenhuollon ammattilaisten työaikaa varsinaiseen hoitotyöhön, parantavat hoitoonohjauksen laatua sekä auttavat asiakkaita itse tunnistamaan oman terveydentilansa ja käyttämään palveluja tarkoituksenmukaisesti.

Liite 1Valtuutettujen Mikael Miikkolan ja Päivi Pietarin valtuustoaloite

Turun hyvinvointitoimialalla on vuonna 2012 aloitettu kohtaamispaikka Poijun toiminta-ajatuksen laajentaminen ohjaus- ja neuvontapisteeksi, jossa sijaitsee myös vanhusneuvola. Tälle yhdistetylle asiakaspalvelupisteelle on löydetty keskeinen sijaintipaikka, jonne on esteetön kulkumahdollisuus. Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti asiasta kokouksessaan 25.4.2013 96 §.

Vanhusneuvolan toiminta-ajatuksena on tehostaa ohjaus- ja neuvontatoimintaa ja lisäksi perustaa samaan yhteyteen vanhusneuvola, jota voidaan kutsua myös seniorineuvolaksi, koska asiakasryhmälle ei ole tarkoitus määritellä tarkkaa ikärajaa. Pääasiallisina asiakaskohderyhminä nähdään eläköityvät, juuri eläkkeelle jääneet ja myös sellaiset itsenäisesti kotona asuvat iäkkäät, jotka voivat tulla käymään keskitetyssä toimintapisteessä. Asiakkaat, voivat olla yhteydessä toimipisteeseen myös puhelimitse tai saavat uudistettavien neuvontasivustojen kautta tarvitsemansa vastauksen kysymykseensä terveydenhuollon ammattilaiselta. Vanhusneuvolan henkilökunnan rakenteen tavoitteena on kokopäivätoiminen sairaan-/terveydenhoitaja ja osa-aikainen geriatri. Vanhusneuvolan hoitajan kanssa pääsee keskustelemaan ilman ajanvarausta. Geriatrin roolia vanhusneuvolassa kehitetään yhteistyössä lääkäreiden kanssa. Vanhusneuvolan toiminta painottuu terveysongelmien varhaiseen tunnistamiseen, terveysongelmien ennaltaehkäisyyn, omaehtoisen terveyden ylläpitämisen ohjaukseen sekä elämänhallinnan parantamiseen. Neuvolatoiminnan avulla tavoitteena on myös mahdollistaa ikäihmisten fyysisen, kognitiivisen, psyykkisen ja sosiaalisen toimintakyvyn ylläpitämistä tai parantamista ohjaamalla ikäihmisiä sellaisten palvelujen tai toimintojenpiiriin, joista hänen toimintakyvyn arvioidaan parhaiten hyötyvän.

Vanhusasiamiehen toimea ei olla perustamassa. Uusi ikälaki vahvistaa myös vanhusneuvoston roolia. Hyvinvointitoimialalla on jo nyt käytettävissä sekä potilasasiamiehen että sosiaaliasiamiehen palvelut kaiken ikäisille asiakkaille/potilaille.

Hyvinvointitoimiala, toimialajohtaja Riitta Liuksa 4.6.2013:

EhdotusSosiaali- ja terveyslautakunta päättää antaa edellä olevan vastauksen kaupunginvaltuutettujen Mikael Miikkolan ja Päivi Pietarin valtuustoaloitteeseen omahoidon kehittämisestä Turussa.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

vastMiikkola Mikael
vastPietari Päivi


Liitteet:

Sosterla § 140
Liite 1:Valtuutettujen Mikael Miikkolan ja Päivi Pietarin valtuustoaloite