Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Rakennus- ja lupalautakunta35412.12.20198

2440-2017 (235)

Jätelain mukainen hallintopakkoasia; teettämisuhan asettaminen, Voimakatu 17

Tiivistelmä:

Osoitteessa Voimakatu 17 sijaitsevalla kiinteistöllä on toiminut Niklaamo Rautio Oy, joka ei ole enää toiminnassa. Tontilla sijaitsevassa rakennuksessa on pintakäsittelyssä käytettyjä kemikaaleja altaissa ja säilytysastioissa. Myös piha-alueella on jätettä ja muuta materiaalia. Kyseistä toiminnanharjoittajaa on kehotettu siivoamaan jätteet ja toimittamaan kemikaalit/jätteet asianmukaiseen vastaanottopaikkaan tuloksetta. Koska toiminannanharjoittaja ei ole noudattanut kehotusta, ympäristönsuojelu on kehottanut kiinteistön haltijaa siivoamaan jätteet ja toimittamaan kemikaalit/jätteet asianmukaiseen vastaanottopaikkaan. Kiinteistön haltija katsoo, ettei sillä ole velvollisuutta huolehtia jätteiden siivoamisesta tai toimittamisesta vastaanottopaikkaan. Lautakunnalle ehdotetaan, että kiinteistön haltija velvoitetaan teettämisuhalla siivoamaan jätteet ja toimittamaan kemikaalit/jätteet asianmukaiseen vastaanottopaikkaan.

Rlupalk § 354

Ympäristölakimies Nina Mattila 2.12.2019:

Kohdekiinteistö               

Osoitteessa Voimakatu 17 sijaitseva tontti 853-12-41-10

Kiinteistön haltija ja velvoitettu

Maanvuokramies RP-Yhtiöt Oy (0234681-4)               

Asian aikaisemmat vaiheet

Niklaamo Rautio Oy, jolla on ollut ympäristölupa metallien pintakäsittelyyn osoitteessa Voimakatu 17 (tontti 853-12-41-10), on ympäristönsuojelun saamien tietojen mukaan lopettanut toiminnan. Ympäristöluvan ehtojen mukaan (määräys 13) toiminnan päättyessä on kiinteistön maaperän mahdollinen pilaantuminen selvitettävä ja ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin. Lisäksi alue on siivottava toiminnassa käytetyistä laitteista ja materiaaleista sekä syntyneistä jätteistä.

Kiinteistön maanvuokramies RP-Yhtiöt Oy on ilmoittanut 8.1.2019 päivätyllä kirjeellään ympäristönsuojelulle, että kiinteistöllä vuokralaisena toiminut Niklaamo Rautio Oy on jättänyt kiinteistölle suuria määriä myrkyllisiä aineita, kemikaaleja ja happoja (ainakin seuraavat: pesuaine 2112 litraa, nikkeli 2112 litraa, kupari 1728 litraa, kulta 495 litraa, suolahappo 1230 litraa, kromi 3312 litraa, kromivirutusvesi 1280 litraa, mustapassi-vointi: aine 20 %, vesi 80 % 1120, 5 litraa), jotka ovat kiinteistöllä rakennuksessa altaissa.

RP-Yhtiöt on kirjeessään katsonut, että ympäristölupa on myönnetty virheellisesti ilman kiinteistön haltijan kuulemista ja että Turun kaupungin tulee huolehtia vaarallisten aineiden hävittämisestä, mikäli Niklaamo Rautio Oy ei asiasta huolehdi.

Turun kaupunki on antanut 4.2.2019 vastauksen RP-Yhtiöt Oy:lle. Vastauksessa todetaan muun muassa, että ”Niklaamo Raution ympäristölupahakemus on tullut vireille 24.2.2017, jolloin lupahakemus jätettiin Turun kaupungin ympäristönsuojeluun. Syynä luvan hakemiseen oli, että aiempi, vuonna 2007 myönnetty ympäristölupa oli ollut määräaikainen. Lupahakemuksen vireilläolosta on kuulutettu kaupungin ilmoitustaululla ja internetissä 14.6.–14.7.2017. Kiinteistön haltijalle, RP-Yhtiöille, sekä kiinteistön naapureille on lisäksi erikseen tiedotettu asiasta 12.6.2017 lähetetyllä kirjeellä. Hakemuksesta ei jätetty muistutuksia tai mielipiteitä”. Päätös ympäristölupaa koskien on annettu julkipanon jälkeen 18.01.2018, jolloin sen katsotaan tulleen asianosaisten tietoon. Ympäristöluvan myöntämisellä ei ole oikeudellisesti sitovasti ratkaistu eikä ole voitukaan ratkaista kysymystä siitä, onko toimijalla yksityisoikeudellista oikeutta käyttää kyseistä kiinteistöä.

Toiminnan valvonta on suoritettu valvontasuunnitelman mukaisesti. Niklaamo Rautio Oy:lle tehtiin tarkastuskäynti 3.2.2005 ympäristöluvanvaraisuuden arvioimiseksi, jonka jälkeen yhtiö jätti kaupungille ympäristölupahakemuksen. Ympäristö- ja kaavoituslautakunta myönsi ympäristöluvan 25.9.2007. Tämän jälkeen ympäristönsuojelun edustajat ovat säännöllisesti käyneet tarkastamassa toiminnan.

RP-Yhtiöt Oy on tehnyt tutkintapyynnön poliisille muun muassa koskien virkavelvollisuuden rikkomista. Lounais-Suomen poliisilaitos on antanut 19.6.2019 tutkinnan päätöksen, jonka mukaan asiassa ei ole syytä epäillä virkavelvollisuuden rikkomista.

Ympäristönsuojelu on lähettänyt Niklaamo Rautiolle ja sen omistajalle Mike Rautiolle selvityspyyntöjä toiminnan loppumisesta ja toiminnan loppumisen edellyttämistä toimenpiteistä, joihin ei saatu vastausta.

Ympäristönsuojelu on kehottanut Niklaamo Rautio Oy:tä viimeistään 5.6.2019 mennessä:

Yhtiön edustaja Mike Rautio on ollut puhelimitse 28.5.2019 ympäristönsuojeluun yhteydessä ja kertonut yhtiön olevan varaton ja kyvytön huolehtimaan kiinteistön siivoamisesta ja kemikaalien toimittamisesta asianmukaiseen vastaanottopaikkaan.

Ympäristönsuojelu on kehottanut tontin maanvuokramiestä RP-Yhtiöt Oy:tä viimeistään 31.8.2019 mennessä:

RP-Yhtiöt Oy on ilmoittanut 27.8.2019 päivätyllä kirjeellään, että se vastustaa annettua kehotusta ja katsoo, että velvoitteet tulee kohdistaa ensi sijaisesti Niklaamo Rautio Oy:n ja toissijaisesti Turun kaupunkiin.

Kohteessa pidettiin 13.9.2019 tarkastus, jossa muun muassa todettiin, että kemikaalialtaissa oli edelleen metallien käsittelyssä käytettyjä kemikaaleja. Kemikaalien varastointitilan lattiakaivo johtaa ympäristönsuojelun tietojen mukaan suoraan viemäriverkostoon eikä lattiakaivoa ole ympäristöluvan ehtojen mukaisesti peitetty niin sanotulla viemärisulkumatolla. Maanvuokramiestä on kehotettu asentamaan viemärisulkumatto kohteeseen 31.10.2019 mennessä.

Kaupparekisteriotteen tietojen mukaan Niklaamo Rautio Oy:n osakepääoma on menetetty eikä sillä ole vastuuhenkilöitä. Näin ollen Niklaamo Rautio Oy:llä ei ole tosiasiallista toimintakykyä hoitaa asiaa. Tontin maanvuokramies RP-Yhtiöt Oy kiistää vastuunsa asiassa. Ympäristönsuojelu on pyytänyt Varsinais-Suomen ELY-keskusta lausumaan, ryhtyykö valtion valvontaviranomainen YSL:n 182 a §:n mukaisesti pilaantumisen ehkäisemiseksi välttämättömiin toimenpiteisiin asiassa. Lisäksi Varsinais-Suomen ELY-keskusta on pyydetty lausumaan näkemyksensä siitä, voidaanko vastuu ja kustannukset kemikaalien/jätteiden toimittamisesta asianmukaiseen vastaanottopaikkaan kohdentaa tässä tapauksessa kiinteistön haltijaan eli maanvuokramieheen, mikäli ELY-keskus katsoo, että edellytyksiä ryhtyä YSL:n 182 a §:n mukaisiin toimenpiteisiin ei ole.

Varsinais-Suomen ELY-keskus on antanut lausunnon, jossa se toteaa, että se ei ryhdy asiassa YSL:n 182 a §:n mukaisiin toimenpiteisiin, koska se ei katso edellytysten täyttyvän. ELY-keskus on todennut näkemyksenään, että RP-Yhtiöt Oy on tontilla sijaitsevassa rakennuksessa olevien jätteiden haltija ja jätelain 28 §:n nojalla velvollinen huolehtimaan jätehuollosta niiden osalta.  

Sovellettavat säännökset

Jätelain 5.1 §:n mukaan jätteellä tarkoitetaan ainetta tai esinettä, jonka sen haltija on poistanut tai aikoo poistaa käytöstä taikka on velvollinen poistamaan käytöstä. Jätelain 6.1 §:n 5 kohdan mukaan jätteen haltijalla tarkoitetaan jätteen tuottajaa, kiinteistön haltijaa tai muuta, jonka hallussa jäte on.

Jätelain 13.1 §:n mukaan Jätettä ei saa hylätä eikä käsitellä hallitsemattomasti. 13.2 § Jätteestä ja jätehuollosta ei saa aiheutua vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle, roskaantumista, yleisen turvallisuuden heikentymistä taikka muuta näihin rinnastettavaa yleisen tai yksityisen edun loukkausta. Jätteen keräyksessä ja kuljetuksessa sekä jätteen käsittelylaitoksen tai -paikan sijoittamisessa, rakentamisessa, käytössä ja käytön jälkeisessä hoidossa on erityisesti huolehdittava siitä, ettei jätehuollosta aiheudu ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavia päästöjä mukaan lukien melua ja hajua taikka viihtyisyyden vähentymistä. Toiminnan, laitoksen tai paikan on lisäksi sovelluttava ympäristöön ja maisemaan.

Jätelain 20 §:n mukaan jätteen alkuperäinen tuottaja taikka nykyinen tai aiempi jätteen haltija vastaa jätehuollon kustannuksista (aiheuttamisperiaate).

Jätelain 28 §:n mukaan jätteen haltijan on järjestettävä jätehuolto, jollei tässä luvussa taikka 5 tai 6 luvussa toisin säädetä. Kiinteistön haltijan on järjestettävä jätehuolto, jos jätteen haltija ei huolehdi velvollisuudestaan tai tätä ei tavoiteta ja jos kiinteistön haltija on sallinut jätettä tuottavan toiminnan kiinteistöllä tai jätteen tuomisen kiinteistölle.

Jätelain 72 §:n mukaan ympäristöön ei saa jättää jätettä, hylätä konetta, laitetta, ajoneuvoa, alusta tai muuta esinettä eikä päästää ainetta siten, että siitä voi aiheutua epäsiisteyttä, maiseman rumentumista, viihtyisyyden vähentymistä, ihmisen tai eläimen loukkaantumisen vaaraa tai muuta niihin rinnastettavaa vaaraa tai haittaa (roskaamiskielto).

Jätelain 73 §:n mukaan roskaajan on poistettava roskaava esine tai aine ympäristöstä ja muutoinkin siivottava roskaantunut alue. Jätelain 74.1 §:n 5 kohdan mukaan, jos roskaajaa ei saada selville tai tavoiteta taikka jos roskaaja ei huolehdi siivoamisvelvollisuudestaan, siivoamisvelvollinen on asemakaava- alueella tontin haltija.

Jätelain 75.1 §:n mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi määrätä siivoamisvelvollisen täyttämään velvollisuutensa.

Jätelain 126.1 §:n 1 kohdan mukaan valvontaviranomainen voi kieltää sitä, joka rikkoo tätä lakia taikka sen nojalla annettua asetusta tai määräystä taikka jätteensiirtoasetusta, jatkamasta tai toistamasta säännösten vastaista menettelyä tai määrätä asianomaisen täyttämään muulla tavoin velvollisuutensa.

Jätelain 129.1 §:n mukaan valvontaviranomaisen on tehostettava, jollei se ole ilmeisen tarpeetonta, tämän lain nojalla antamaansa kieltoa tai määräystä uhkasakolla tai uhalla, että tekemättä jätetty toimenpide teetetään laiminlyöjän kustannuksella tai toiminta keskeytetään tai kielletään. Uhkasakkoa koskevassa asiassa sovelletaan muutoin, mitä uhkasakkolaissa säädetään.

Uhkasakkolain 14.1 §:n mukaan teettämisuhka asetetaan määräämällä päävelvoite noudatettavaksi uhalla, että tekemättä jätetty työ tehdään laiminlyöjän kustannuksella. Uhkasakkolain 14.3 §:n mukaan teettämisuhkaa ja keskeyttämisuhkaa asetettaessa noudatetaan muutoin soveltuvin osin, mitä uhkasakosta 6, 7 ja 12 §:ssä säädetään.

Jätelaki 5 §, 6 §, 13 §, 20 §, 28 § 72 §, 73 §, 74 §, 75 §, 126, 129 §, 139 §

Uhkasakkolaki 7 §, 14 §, 17 §, 18 §, 19 §, 22 §

Asianosaisen kuuleminen

RP-Yhtiö Oy:lle on varattu tilaisuus antaa kirjallinen vastineensa tästä päätösehdotuksesta. Asianosainen antoi vastineensa, jossa se ilmoittaa vastustavansa teettämisuhan asettamista ja katsoo, ettei yhtiötä voida velvoittaa siivoamaan tonttia tai toimittamaan jätteitä ja kemikaaleja hävitettäväksi.

Perustelut

Niklaamo Rautio Oy:tä on pidettävä tapauksessa jätelain 73 §:n mukaisena roskaajana, jonka tulee ensisijaisesti poistaa roskaava esine tai aine ympäristöstä ja muutoinkin siivottava roskaantunut alue. Jätelain 74 §:n mukaan, jos roskaaja ei huolehdi siivoamisvelvollisuudestaan, siivoamisvelvollinen on asemakaava-alueella alueen haltija.  RP-Yhtiöt Oy hallitsee maanvuokrasopimuksen perusteella kyseistä tonttia.

Jätelain esitöissä on todettu, että toissijaisen siivoamisvelvollisuuden syntymisen edellytyksenä olisi aina, että roskaantuminen on todettu ja että roskaajaa ei saada selville tai tavoiteta taikka että roskaaja ei huolehdi velvollisuudestaan. Roskaajan siivoamisvelvollisuuden laiminlyönnin toteamiseksi olisi riittävää, että häntä on kehotettu siivoamaan alue, mutta aluetta ei ole määräajassa siivottu. Jätelain esitöissä todetaan lisäksi, että toissijainen siivoamisvelvollisuus ei poistaisi roskaajan siivoamisvelvollisuutta. Toissijaisesti siivoamisvelvollinen voisi periä siivoamisen kustannukset roskaajalta jälkikäteen, jos roskaaja sittemmin tavoitetaan. Kustannukset olisi perittävä yksityisoikeudellisin keinoin. (HE 199/2010 vp 74 §:n yksityiskohtaiset perustelut). Ympäristönsuojelu on kehottanut roskaajaa siivoamaan tontin, mutta kehotusta ei ole noudatettu. Kaupparekisteriotteen tietojen mukaan Niklaamo Rautio Oy:n osakepääoma on menetetty eikä sillä ole vastuuhenkilöitä. Näin ollen velvoite kohdistetaan maanvuokramiehenä olevaan RP-Yhtiöt Oy: n.

Jätelain 28.2 §:n mukaan kiinteistön haltijan on järjestettävä jätehuolto, jos jätteen haltija ei huolehdi velvollisuudestaan tai tätä ei tavoiteta ja jos kiinteistön haltija on sallinut jätettä tuottavan toiminnan kiinteistöllä tai jätteen tuomisen kiinteistölle. Jätelain 28 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa (HE 199/2010 vp) todetaan, että kiinteistön haltijalla voidaan katsoa olevan velvollisuus seurata ja valvoa kiinteistöllä harjoitettavaa toimintaa. RP-Yhtiöt Oy on ollut tietoinen kiinteistöllä harjoitettavasta niklaamotoiminnasta ja siitä, että toiminnasta syntyy nyt kiinteistöllä olevia jätteitä. Kuten Varsinais-Suomen ELY-keskuskin lausunnossaan on todennut, Niklaamo Rautio Oy:llä ei yhtiön varattomuuden, vuokrasopimuksen päättymisen sekä kiinteistön tosiasiallisen hallinnan luovuttamisen johdosta ole oikeudellista ja tosiasiallista mahdollisuutta huolehtia kyseessä olevien kemikaalien/jätteiden osalta jätehuollosta. RP-Yhtiöt Oy on jätelain 28 §:n perusteella kyseisten jätteiden/kemikaalien haltija ja velvollinen huolehtimaan jätehuollosta niiden osalta.

Oheismateriaali 1Varsinais-Suomen ELY-keskuksen lausunto 15.10.2019

Oheismateriaali 2RP-yhtiöt Oy vastine 23.11.2019  

Valvontajohtaja Leena Salmelainen:

EhdotusRakennus- ja lupalautakunta päättää velvoittaa RP-Yhtiöt Oy:n

Kyseisten toimenpiteiden tulee olla suoritettuina viimeistään 30 päivän kuluessa tämän päätöksen tiedoksisaannista.

Velvoitteet asetetaan uhalla, että laiminlyödyt toimenpiteet teetetään RP-yhtiöt Oy:n kustannuksella.

Koska teettämisuhka on asetettu kiinteää omaisuutta koskevan päävelvoitteen tehosteeksi, velvoitetun on uhkasakkolain 18 §:n mukaisesti omaisuuden tai sen käyttöoikeuden luovuttaessaan ilmoitettava luovutuksensaajalle, minkälainen päävelvoite ja uhka sitä koskee. Velvoitetun on lisäksi ilmoitettava uhan asettaneelle viranomaiselle luovutuksensaajan nimi ja osoite.

Uhkasakkolain 19 §:n mukaisesti Maanmittauslaitokselle lähetetään ilmoitus kiinteistöä koskevasta päävelvoitteesta ja sen tehosteeksi asetetusta uhasta merkinnän tekemiseksi kiinnityksistä pidettävään rekisteriin.

Samalla määrätään, että tätä päätöstä on jätelain 139 §:n nojalla noudatettava mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta, jollei hallinto-oikeus toisin määrää.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedMaanmittauslaitos
tiedNiklaamo Rautio Oy
aoRP-Yhtiöt Oy
tiedKaupunkiympäristötoimiala, ympäristönsuojelu