Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Rakennus- ja lupalautakunta31029.10.20195

11110-2019 (10 03 00)

Selitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle / purkuhakemus rakennuslupapäätöstä koskien / Lumimarjankuja (2018-134)

Tiivistelmä:

Lumimarjankujalla asuvat henkilöt ovat hakeneet korkeimmalta hallinto-oikeudelta rakennuslupapäätöksen purkua. Korkeimmalle hallinto-oikeudelle ehdotetaan annettavaksi selitys, jonka mukaan edellytyksiä päätöksen purkamiseksi ei ole ja purkuhakemus tulee hylätä.

Rlupalk § 310

Kaupunkiympäristötoimiala, ympäristölakimies Nina Mattila 21.10.2019:

Kuvaus asiasta

Lupa-arkkitehti on 11.5.2018 § 521 myöntänyt rakennusluvan omakotitalon ja maalämpökaivon rakentamiseksi Moikoisissa sijaitsevalle tontille 853-51-13-15. Rakennusluvan lisäselvityksissä on todettu, että ennen asuinrakennuksen käyttöönottoa haetaan erillinen lupa Lumimarjankuja-tieyhteyden rakentamiselle asemakaavan mukaisesti. Rakennusluvan lupaehtojen mukaan ennen rakennuksen käyttöönottoa on perustettava rasitesopimuksen 16.5.2018 mukaiset rasitteet. Lisäksi lupaehdoissa on edellytetty, että rakennustöiden aloittamisen jälkeen on välittömästi haettava erillistä rakennuslupaa asemakaavan mukaisen ajotien rakentamiselle tontille 51-13-15. Ajotien on lupaehtojen mukaan oltava rakennettuna ja ko. lupa on loppukatselmoitava ennen rakennettavan asuinrakennuksen käyttöönottoa. Osoitteessa Lumimarjankuja 12 ja 15 sijaitsevien pientalotonttien maanvuokramiehet ovat hakeneet korkeimmalta hallinto-oikeudelta rakennuslupapäätöksen purkamista, koska heitä ei ole kuultu rakennuslupahakemuksesta.

Rakennus- ja lupalautakunta on 6.8.2019 § 237 myöntänyt ajoyhteyden toteuttamiseksi maisematyöluvan asemakaavan mukaisesti. Kyseisestä maisematyölupahakemuksesta on kuultu purkuhakemuksen tekijöitä ja he ovat huomauttaneet hakemuksesta. Purkuhakemuksen tekijät ovat myös valittaneet Turun hallinto-oikeuteen maisematyölupapäätöksestä.

Korkein hallinto-oikeus on pyytänyt rakennus- ja lupalautakunnan selitystä purkuhakemusta koskien 18.10.2019 mennessä. Lisäaikaa selityksen antamiseksi on saatu 1.11.2019 asti.

Ehdotus annettavaksi selitykseksi

Hallintolainkäyttölain 63 §:n mukaan päätös voidaan purkaa: 1) jos asiassa on tapahtunut menettelyvirhe, joka on voinut olennaisesti vaikuttaa päätökseen; 2) jos päätös perustuu ilmeisesti väärään lain soveltamiseen tai erehdykseen, joka on voinut olennaisesti vaikuttaa päätökseen; tai 3) jos asiaan on tullut sellaista uutta selvitystä, joka olisi olennaisesti voinut vaikuttaa päätökseen, eikä hakijasta johdu, että uutta selvitystä ei ole aikanaan esitetty. Päätöstä ei saa purkaa, ellei se loukkaa yksityisen oikeutta tai julkisen edun katsota vaativan päätöksen purkamista. Purkua ei saa hakea, jos päätöksestä voidaan samalla perusteella tehdä perustevalitus tai kantelu.

Maankäyttö- ja rakennuslain 133.1 §:n mukaan rakennuslupahakemuksen vireille tulosta on ilmoitettava naapurille, jollei ilmoittaminen hankkeen vähäisyys tai sijainti taikka kaavan sisältö huomioon ottaen ole naapurin edun kannalta ilmeisen tarpeetonta. Naapurilla tarkoitetaan viereisen tai vastapäätä olevan kiinteistön tai muun alueen omistajaa ja haltijaa. Samanaikaisesti on asian vireilläolosta sopivalla tavalla tiedotettava myös rakennuspaikalla. Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 65.1 §:n mukaan kunnan rakennusvalvontaviranomaisen on antaessaan rakennuslupahakemuksesta maankäyttö- ja rakennuslain 133 §:n 1 momentissa tarkoitetun tiedon naapureille varattava heille vähintään 7 päivää huomautuksen tekemiseen. Ilmoitus hakemuksesta saadaan toimittaa postitse kirjeellä. Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 65.3 §:n mukaan hakija voi liittää hakemukseensa selvityksen siitä, että naapurit tai osa naapureista ovat tietoisia hankkeesta, ja selvityksen heidän mahdollisesta kannastaan rakentamiseen. Siltä osin kuin hakija on esittänyt selvityksen naapurien kuulemisesta, ei 1 momentissa säädetty kuuleminen ole tarpeen.

Hakija on kuullut maankäyttö- ja rakennuslain sekä asetuksen edellyttämällä tavalla rakennusluvasta rakennuspaikkana olevan tontin 853-51-13-15 naapureita 853-51-13-13, 853-51-13-16 ja 853-51-13-17. Rakennuslupapäätöksellä ei ole myönnetty lupaa kulkuyhteyden toteuttamiseksi yleisen alueen 853-51-9903-0 läpi, vaan rakennuslupa omakotitalon ja maalämmön toteuttamiseksi tontille 853-51-13-15. Purkuhakemuksen tekijät hallitsevat tontteja 853-51-15-5 ja 853-51-26-8, jotka eivät ole rakennusluvassa rakennuspaikkana olevan tontin 853-51-13-15 naapureita. Heidän tonttinsa eivät sijaitse rakennuspaikkana olevan tontin vieressä eivätkä sitä vastapäätä. Rakennuspaikan ja heidän tonttiensa välissä on noin 100 metriä leveä Killivuorenpuisto.

Kulkuyhteyden järjestäminen tontille 853-51-13-15 on harkittu asemakaavoituksen yhteydessä osoittamalla se ajoyhteydellä yleisen alueen 853-51-9903-0 läpi. Purkuhakemuksen tekijöillä on ollut asemakaavoituksen yhteydessä mahdollisuus vaikuttaa tuolloin voimassa olleen rakennuslain mukaisesti. Purkuhakemuksen tekijät ovat tehneet asemakaavaa koskien valituksen ympäristöministeriölle, kuten purkuhakemuksen liitteestä 8 käy ilmi. Kyseisessä liitteessä 8 on todettu, että kulkuyhteys johtaa vain yhdelle omakotitontille eikä näin ollen aiheuta kohtuutonta haittaa ottaen huomioon Lumimarjankujalla jo olevien omakotitalojen liikenne. Ajoyhteyden muodossa on huomioitu ympäristön korkeussuhteet ja yhteyden vähäinen liikenne on mahdollista sovittaa maisemaan.

Asemakaavan mukaisen kulkuyhteyden rakentaminen yleiselle alueelle 853-51-9903-0 on ratkaistu maisematyöluvalla, josta purkuhakemuksen tekijöitä on kuultu ja he ovat toimittaneet asiassa huomautuksen. Se, että rakennuspaikalle on aiemmin käytännössä kuljettu yleisen alueen 853-51-9903-0 läpi asemakaavan vastaisesti toista kautta kuin mitä asemakaavassa on osoitettu, ei tarkoita, että asemakaavan mukainen lupahakemus voitaisiin hylätä.

Maankäyttö- ja rakennuslain 60.1 §:n mukaan kunnan tulee seurata asemakaavojen ajanmukaisuutta ja tarvittaessa ryhtyä toimenpiteisiin vanhentuneiden asemakaavojen uudistamiseksi. Maankäyttö- ja rakennuslain 60.2 §:n mukaan sellaisen asemakaavan alueella, joka on ollut voimassa yli 13 vuotta ja joka merkittävältä osalta on edelleen toteuttamatta, rakennuslupaa ei saa myöntää sellaisen uuden rakennuksen rakentamiseen, jolla on alueiden käytön tai ympäristökuvan kannalta olennaista merkitystä, ennen kuin kunta on arvioinut asemakaavan ajanmukaisuuden. Arviointi ei kuitenkaan ole tarpeen, jos kaavan ajanmukaisuus on arvioitu viimeksi kuluneiden viiden vuoden aikana. Asemakaavan ajanmukaisuuden arviointi voidaan samalla kertaa suorittaa alueella, joka muodostaa arvioinnin kannalta tarkoituksenmukaisen kokonaisuuden. Kunnan päätökseen, jolla asemakaavan on todettu olevan ajanmukainen, ei saa valittamalla hakea muutosta.

Alueella voimassa oleva asemakaava 9/1994 ei ole merkittävältä osalta edelleen toteuttamatta. Tämä käy ilmi selityksen liitteenä toimitettavasta karttaotteesta, johon on merkitty asemakaavan 9/1994 rajaus ja asemakaavakartta sekä olemassa olevien rakennusten rakennusviivat ja kiinteistöt. Se, että asemakaavassa osoitettu ajoyhteys toteutetaan vasta nyt ei tee asemakaavasta vanhentunutta maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitetulla tavalla. Kulkuyhteyden osoittaminen asemakaavan mukaisesti jo toteutetun Lumimarjankujan jatkoksi ei haittaa Killivuorenpuiston virkistyskäyttöä vaan selkeyttää tilannetta, kun ajoyhteys vastaa asemakaavassa osoitettua tilannetta. Purkuhakemuksen tekijät ovat itse ehdottaneet, että asemakaavaa tulisi muuttaa siten, että aiemmin käytössä ollut asemakaavan vastainen kulkuyhteys osoitettaisiin asemakaavan mukaiseksi kulkuyhteydeksi. Sekä rakennusluvan että maisematyöluvan myöntäminen ovat oikeusharkintaa ja lupa on myönnettävä edellytysten täyttyessä. Lupaa ei voi hylätä sillä perusteella, että asianosaiset katsovat asemakaavasta poikkeavan ratkaisun olevan parempi kuin kaavassa osoitetun. Näin ollen purkuhakemuksessa esitetyillä perusteilla ei olisi ollut merkitystä asiaa ratkaistaessa, vaikka heitä olisi rakennuslupahakemusta koskien kuultukin.

Asemakaavan mukaiselle ajoyhteydellä on myös perustettu kulkuyhteysrasite.Rasitteen perustaminen ei saa vaikeuttaa asemakaavan toteuttamista. Jos kulkuyhteysrasite perustettaisiin asemakaavasta poikkeavaan paikkaan, vaikeuttaisi rasite tältä osin asemakaavan toteuttamista.

Hallintolainkäyttölain 74.1 §:n mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Mitä tässä pykälässä ja 75 §:ssä säädetään asianosaisesta, voidaan soveltaa myös päätöksen tehneeseen hallintoviranomaiseen. Hallintolainkäyttölain 74.2 §:n mukaan harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.

Edellä esitetyn perusteella rakennus- ja lupalautakunta katsoo, että asiassa ei ole menetelty virheellisesti ja näin ollen purkuhakemus ja oikeudenkäyntikuluvaatimus tulee perusteettomina hylätä.

Lisätietoja antaa tarvittaessa hallintojohtaja Harri Lehtinen p. 02-262 4289, s-posti: harri.lehtinen@turku.fi, PL 355, 20101 Turku.

Liite 1Karttaote asemakaavan toteutumisesta

Oheismateriaali 1Purkuhakemus liitteineen

Valvontajohtaja Leena Salmelainen:

EhdotusRakennus- ja lupalautakunta päättää antaa korkeimmalle hallinto-oikeudelle edellä olevan ehdotuksen mukaisen selityksen.

Samalla päätetään, että pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta heti.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

lausKorkein hallinto-oikeus


Liitteet:

Rlupalk § 310
Liite 1:Karttaote asemakaavan toteutumisesta