Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Rakennus- ja lupalautakunta12117.04.201911

204-2018 (00 01 01)

Rakennus- ja lupalautakunnan päätösvallan siirto kaupunkiympäristötoimialan viranhaltijalle

Tiivistelmä:

Lautakunnalle esitetään päätösvallan siirtämistä viranhaltijalle eräissä ympäristönsuojelulain ja tupakkalain mukaisissa asioissa.

Rlupalk § 121

Kaupunkiympäristötoimiala, hallintojohtaja Harri Lehtinen 16.4.2019:

Hallintosäännön 49 §:n mukaan rakennus- ja lupalautakunta toimii mm. kunnan ympäristönsuojeluviranomaisena sekä tupakkalain mukaisena valvontaviranomaisena. Rakennus- ja lupalautakunta on 11.1.2018 § 7 päättänyt siirtää toimivaltaansa kaupunkiympäristötoimialan virkamiehille. Päätöstä on katsottu tarkoituksenmukaiseksi täydentää alla tarkemmin mainituilla päätösvallan siirroilla.

Ympäristönsuojelulaki

Ympäristönsuojelulain 115 a §:n mukaan toiminnanharjoittajan on tehtävä kirjallinen ilmoitus ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavasta toiminnasta, josta säädetään tämän lain liitteessä 4.

Ilmoitus tehdään sille 3 ja 4 momentissa säädetylle toimivaltaiselle viranomaiselle, jonka toimialueelle toiminta sijoitetaan. Ilmoitus on tehtävä vähintään 120 vuorokautta ennen toiminnan aloittamista. Ilmoitus on lisäksi tehtävä 89 §:n mukaisesta muuttamisesta ja ilmoituksenvaraisen toiminnan päästöjä tai niiden vaikutuksia lisäävästä tai muusta toiminnan olennaisesta muuttamisesta. Ilmoitusta ei kuitenkaan tarvitse tehdä, jos muutos ei lisää ympäristöön kohdistuvia vaikutuksia tai riskejä eikä ilmoituspäätöstä toiminnan muutoksen vuoksi ole tarpeen tarkistaa.

Valtion ympäristölupaviranomainen käsittelee ilmoituksen liitteen 4 kohdan 2 alakohdassa b ja kohdassa 3 tarkoitetuista toiminnoista sekä muista liitteen 4 toiminnoista, jos niissä on kyse sotilaskäyttöön tarkoitetusta toiminnasta.

Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen käsittelee muun kuin 3 momentissa tarkoitetun ilmoituksen.

Toiminnan muuttamista koskeva ilmoitus tehdään sille viranomaiselle, jonka toimivaltaan kuuluu käsitellä vastaavaa uutta toimintaa koskeva ilmoitus.

115 d §:n mukaan ilmoituksesta tehdään päätös.

Tupakkalaki

Tupakkalain 79 §:n mukaan asuntoyhteisö voi hakea kunnalta tupakointikiellon määräämistä asuntoyhteisön rakennuksen huoneistoihin kuuluville parvekkeille, huoneistojen käytössä oleviin ulkotiloihin ja huoneistojen sisätiloihin. Hakemuksessa tarkoitettujen tilojen haltijoita on kuultava ennen hakemuksen tekemistä.

Kunnan on määrättävä tupakointikielto hakemuksessa tarkoitettuihin tiloihin, jos tiloista voi niiden rakenteiden tai muiden olosuhteiden vuoksi muutoin kuin poikkeuksellisesti kulkeutua tupakansavua toiselle parvekkeelle, toiseen huoneistoon kuuluvan ulkotilan oleskelualueelle tai toisen huoneiston sisätiloihin. Tupakointikielto saadaan määrätä asuinhuoneiston asuintilaan vain, jos savun kulkeutumista ei ole mahdollista rakenteiden korjaamisella tai muuttamisella kohtuudella ehkäistä ja asuintilan haltijalle on ennen kiellon määräämistä varattu mahdollisuus ehkäistä savun kulkeutuminen omilla toimenpiteillään. Asuinhuoneiston asuintilaa koskeva tupakointikielto ei koske sähkösavukkeen käyttämistä.

Kunnan on peruutettava määräämänsä tupakointikielto asuntoyhteisön hakemuksesta, jos kiellolle ei muuttuneiden olosuhteiden vuoksi ole enää perusteita. Kielto voidaan peruuttaa myös tilan haltijan hakemuksesta, jos asuntoyhteisö ei olennaisesti muuttuneista olosuhteista huolimatta hae kiellon peruuttamista. Tarkempia säännöksiä tupakointikieltoa ja sen peruuttamista koskevan hakemuksen tekemisestä ja asuntoyhteisön toimittaman kuulemisen kirjaamisesta hakemukseen voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella.

Oheismateriaali 1Ympäristönsuojelulaki, liite 4

Valvontajohtaja Leena Salmelainen:

EhdotusRakennus- ja lupalautakunta päättää, että 1.6.2019 alkaen

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Raekallion ehdotus raukesi kannattamattomana. Raekallio jätti päätökseen eriävän mielipiteen.

Raekallion ehdotus:

"Turun kaupunginvaltuusto on 29.5.2017 § 105 hyväksynyt hallintosäännön, jonka mukaan rakennus- ja lupalautakunnan tehtävät ja toimivalta on määritelty. Sen mukaan rakennus- ja lupalautakunta vastaa kaupunkiympäristötoimialan viranomaistehtävistä, ellei tehtäviä ole annettu muulle toimielimelle.

Hallintosäännön 49 pykälässä määritetään rakennus- ja lupalautakunnan toimiminen: 1. maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitettuna rakennusvalvontaviranomaisena sekä hulevesi- ja ojittamisasioista vastaavana monijäsenisenä toimielimenä, 2. kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta annetun lain sekä maankäyttö- ja rakennuslain 167.2 §:n mukaisena kunnan valvontaviranomaisena ja maisematyölupahakemuksen ratkaisevana viranomaisena, 3. ympäristönsuojelulaissa tarkoitettuna kunnan ympäristönsuojeluviranomaisena, luonnonsuojelulaissa tarkoitettuna kunnan viranomaisena ja ulkoilulaissa tarkoitettuna leirintäalueviranomaisena, sekä 4. terveydensuojelulaissa tarkoitettuna terveydensuojeluviranomaisena, lääkelaissa tarkoitettuna kunnan viranomaisena sekä elintarvikelain, tupakkalain, eläinlääkintähuoltolain tarkoittamana valvontaviranomaisena.

Rakennus- ja lupalautakunta luottaa viranhaltijoiden asiantuntemukseen. Samalla lautakunta katsoo tärkeäksi viitata hallintosääntöön, joka määrittää lautakunnan tehtäväksi ympäristönsuojelulain tarkoittamana viranomaisena toimimisen. Lautakunta katsoo, että viranomaisena toimiminen edellyttää päätösvallan säilymistä lautakunnalla, ja päättää täten ratkaista ympäristönsuojelulain 115 a §:n mukaiset ilmoitukset siltä osin kuin ne kuuluvat kunnan toimivaltaan."

Jakelu

tiedKaupunkiympäristötoimiala, ympäristönsuojelu
tiedKaupunkiympäristötoimiala, ympäristöterveys
tiedSuomela Sari