Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Rakennus- ja lupalautakunta22717.05.201817

5781-2018 (00 00 01)

Rakennus- ja lupalautakunnan jaoston perustaminen

Tiivistelmä: -

Rlupalk § 227

Kaupunkiympäristötoimiala, hallintojohtaja Harri Lehtinen 16.5.2018:

Yksityisistä teistä annetun lain (15.6.1962/358) 6a §:n mukaan laissa tarkoitettuja tehtäviä varten kunnassa tulee olla tielautakunta tai kunnan määräämä muu monijäseninen toimielin, jona ei kuitenkaan voi toimia kunnanhallitus.

Kaupunginvaltuuston 29.1. 2018 hyväksymän hallintosäännön 49 §:n mukaan rakennus- ja lupalautakunta toimii yksityistielain mukaisena tielautakuntana.

Tielautakunta ratkaisee yksityistielaissa tarkemmin määriteltyjä asioita mm. kiinteistönomistajien keskinäisiä riita-asioita, jotka liittyvät yksityistien käyttöön. Asioita käsitellään tielautakunnan suullisessa istunnossa tai toimituksessa, johon asianosaiset voivat osallistua. Käsittely on siten verrannollista tuomioistuinkäsittelyyn. Aikaisemmin tielautakunnan tehtäviä hoiti kiinteistöliikelautakunnan johtokunta, johon oli perustettu kolmejäseninen yksityistietoimikunta tielautakunnan tehtäviä hoitamaan.

Rakennus- ja lupalautakunnan näkemyksen mukaan koko lautakuntaa tarkoituksenmukaisempi kokoonpano olisi kolme jäsentä (puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi jäsen) sekä kaikilla henkilökohtainen varajäsen. Lautakuntaa pienempää henkilökokoonpanoa puoltaa myös se seikka, että asianosaiset maksavat toimituksista aiheutuvat kustannukset.

Asioiden valmistelu tapahtuu kaupunkiympäristötoimialalla, jaoston esittelijänä toimii toimialajohtaja tai hänen määräämänsä ja sihteerin valitsee jaosto.

Muutos edellyttää kaupunginvaltuuston päätöstä ja hallintosäännön muuttamista.

Liite 1Ehdotus hallintosäännön muutokseksi

Valvontajohtajan varahenkilönä rakennustarkastaja Reima Ojala:

EhdotusRakennus- ja lupalautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

esiKaupunginhallitus
esiKaupunginvaltuusto


Liitteet:

Rlupalk § 227
Liite 1:Ehdotus hallintosäännön muutokseksi