Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Rakennus- ja lupalautakunta10408.03.20187

2369-2018 (11 01 00)

Yhteenveto pilaantuneen maaperän puhdistamiseen liittyvistä asioista 2017

Tiivistelmä:

Ympäristönsuojelun palvelualue on vuoden 2017 aikana tehnyt yhteensä 8 päätöstä pilaantuneen maaperän puhdistamisesta ja antanut pilaantunutta maaperää tai pohjavettä koskevissa asioissa 2 lausuntoa. Puhdistamisen käytännön toteutusta on valvottu työmaakäynnein ja tarkastamalla kohteiden loppuraportit. Lisäksi ympäristönsuojelu on jatkanut maaperän tilan tietojärjestelmän päivittämistä.

Rlupalk § 104

Ympäristönsuojelu, ympäristötarkastaja Virpi Laine, vs. ympäristöinsinööri Jaana Gustafsson 23.2.2018:

Tausta

Ympäristöministeriö siirsi toimivallan pilaantunutta maaperää koskevissa asioissa Turun kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle vuonna 2010. Päätös oli silloisen ympäristönsuojelulain mukaisesti määräaikainen ja vuonna 2015 ministeriö antoi Turun kaupungin hakemuksesta päätöksen toimivallan siirtämisestä toistaiseksi. Uusi päätös koskee maaperän lisäksi myös pohjavettä. Nykyinen ympäristönsuojeluviranomainen on rakennus- ja lupalautakunta, joka on delegoinut asiaa koskevan päätösvallan ympäristönsuojelupäällikölle 11.1.2018. Ympäristöministeriön päätökseen sisältyy velvoite, että ympäristönsuojeluviranomaisen tulee toimittaa vuosittain ympäristöministeriölle yhteenveto käsitellyistä ilmoituksista, ympäristöluvista, niiden lukumääristä, käsittelyajoista, käsittelymaksuista ja käsiteltyjen asioiden luonteesta.

Yhteenveto pilaantuneen maaperän puhdistamiseen liittyvistä asioista vuonna 2017

Vuoden 2017 aikana ympäristönsuojelu teki yhteensä 8 päätöstä pilaantuneen maaperän puhdistamisesta. Kaikki puhdistamispäätökset on julkaistu Turun kaupungin internet -sivuilla. Maaperän puhdistamista koskevat asiat ratkaistiin ilmoitusmenettelyllä, koska pilaantuneen alueen laajuus ja maaperän pilaantumisen aste oli kohteissa riittävästi selvitetty, puhdistamisissa noudatettiin yleisesti käytössä olevia hyväksyttäviä puhdistusmenetelmiä eikä toiminnasta aiheutunut ympäristön muuta pilaantumista. Kaikki kohteet kunnostettiin tai tullaan kunnostamaan ns. massanvaihtomenetelmän avulla.

Puhdistamisilmoitusten keskimääräinen käsittelyaika vuonna 2017 oli 36 päivää ja ilmoitusten käsittelymaksut olivat 1000 euroa / ilmoitus.

Ympäristönsuojelu antoi yhden lausunnon maaperän pilaantuneisuudesta ja yhden lausunnon pohjaveden tarkkailusta. Lisäksi sähköpostitse annettiin useita lausuntoja tutkittavista tai puhdistettavista kohteista.

Ympäristönsuojelu valvoi puhdistamispäätösten käytännön toteutusta suorittamalla työmaakatselmuksia kunnostuskohteisiin ja tarkastamalla kohteiden loppuraportit. Palvelualue valvoi myös useita maaperän kunnostustyömaita, joissa rakentamisen yhteydessä jouduttiin ennalta arvaamattomasti poistamaan haitta-ainepitoisia maa-ainesjätteitä. Lisäksi ympäristönsuojelu tarkasti, liittyykö vireillä oleviin kaavoihin, tiesuunnitelmiin ja kaivulupahakemuksiin mahdollisesti pilaantuneita maa-alueita.

Tiedot kohteista, joissa on tehty maaperätutkimuksia tai – kunnostuksia, on merkitty maaperän tilan tietojärjestelmään, jota päivitetään säännöllisesti.

Va. ympäristönsuojelupäällikkö Olli-Pekka Mäki:

EhdotusRakennus- ja lupalautakunta päättää toimittaa yllä esitetyn yhteenvedon ympäristöministeriölle.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedYmpäristöministeriö