Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Nuorisolautakunta9426.10.20173

11291-2017 (000)

Nuorisovaltuuston esittely

Tiivistelmä:

Nuorisovaltuuston edustajat kertovat lyhyesti nuorisovaltuuston toiminnasta uudelle nuorisolautakunnalle.

Nlk § 94

Nuorisosihteeri Mirja Teräs:

Nykyinen Nuorisovaltuusto aloitti kaksivuotisen kautensa 27.1.2016. Jäseniä on nyt 25 ja varajäseniä 9. Jäsenet ovat 13–18-vuotaita Turussa asuvia tai opiskelevia nuoria. Kokous on kerran kuussa, yleensä kaupungintalon valtuustosalissa. Toimijoina ovat puheenjohtaja ja kaksi varapuheenjohtajaa, sihteeri ja varasihteeri, tiedottaja ja varatiedottaja.  Lisäksi on sisäisiä työryhmiä asioitten hoitamiseen.

Nuorisovaltuustolla on puhe- ja läsnäolo-oikeus kasvatus- ja opetuslautakunnassa ja sen jaostoissa, nuorisolautakunnassa sekä erillisestä kutsusta kulttuuri-, liikunta- sekä sosiaali- ja terveyslautakunnassa ja lisäksi edustus useissa eri työryhmissä ja verkostoissa. Nuorisovaltuustolla on myös kolme kummivaltuutettua Turun kaupunginvaltuustossa Eeva-Johanna Eloranta, Niina Ratilainen ja Saara-Sofia Sirén.

Nuorisovaltuuston tavoitteena 2017 on ollut lautakuntaedustusten lisääminen, oppilaskuntayhteistyön tiivistäminen ja tietoisuuden lisääminen nuorisovaltuustosta ja siitä, miten eri toimijat voivat hyödyntää nuorisovaltuustoa.

Nykyisen nuorisovaltuuston kausi päättyy vuoden vaihteessa. Seuraavaan nuorisovaltuustoon kaudelle 2018 – 2019 on asettunut ehdolle 59 nuorta. Ilman ehdokkaita ovat: Turun ammatti-instituutin koulutalot Aninkainen ja Lemminkäinen, yläkouluista Puolalan koulu, Raunistulan koulun Kastun yksikkö, Vasaramäen koulu Syreenikujan yksikkö ja Turun kansainvälinen koulu sekä erityiskouluista Samppalinnan koulu, Luolavuoren koulu. Sirkkalabackens skola järjestää vaalit yhdessä S:t Olofsskolan kanssa.

Turun nuorisovaltuustovaaleissa ehdokkaaksi voi asettua ja saa äänestää vuosina 1999 – 2004 syntynyt vaalivuonna 13 – 18 -vuotias Turussa asuva tai opiskeleva nuori. Vaalit ovat kouluissa viikolla 45. Ne nuoret, jotka eivät sairauden tms. syyn vuoksi voi äänestää kouluissa, voivat äänestää Nuorten taide- ja toimintatalo Vimmassa vaaliviikon perjantaina ja lauantaina. Vaaleissa nuoret saavat äänestää juuri sitä ehdokasta, jota haluavat eli ei tarvitse äänestää oman koulun ehdokasta. Kouluista ja oppilaitoksista nuorisovaltuustoon valitaan eniten ääniä saanut ehdokas varsinaiseksi jäseneksi ja toiseksi eniten ääniä saanut varajäseneksi. Jos ehdokkaita on vain yksi ei varajäsentä valita.

Uuden nuorisovaltuuston ensimmäinen kokous on 24.1.2018 kello 17 Turun kaupungintalon valtuustosalissa.

Nuorisovaltuustosta ja sen toiminnasta on kokouksessa kertomassa nuorisovaltuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja Niklas Vaulanen ja toinen varapuheenjohtaja Mette Hämeenaho.

Toimialajohtaja Minna Sartes:

EhdotusNuorisolautakunta merkitsee tiedoksi nuorisovaltuuston esittelyn.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Puheenjohtajana asian käsittelyn ajan toimi Neriman Al Take.