Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Nuorisolautakunta9526.10.20174

10084-2017 (011)

Sitoutuminen OKM-avustushakemuksen Rock Academyn Finland toimintamallin jatkokehittämiseen ja laajentamiseen

Tiivistelmä:

Nuorisolautakunnalle esitetään sitoutumista Rock Academy Finland -toimintamallin jatkokehittämiseen ja laajentamiseen. Kehittämisprojektille haetaan rahoitusta Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisoalan valtakunnallisen toiminnan kehittämisavustuksista vuosille 2018 - 2019 yhteensä 771 000 euroa.

Nlk § 95

Nuorisopalvelupäällikkö Toni Ekroos ja toiminnanjohtaja Tomi Arvas

Turun kaupungin vapaa-aikatoimialan nuorisopalveluissa on vuodesta 2011 alkaen kehitetty uraa uurtavaa nuorisotyön sovellusta ja bänditoiminnan kehittämismallia nimeltään Turku Rock Academy. Mallissa mukaan valittujen nuorista koostuvien yhtyeiden kanssa tehdään pitkäjänteistä ja monipuolista nuoriso- ja kasvatustyötä kahden vuoden ajan. Toimintaan osallistuneiden nuorten ikähaarukka on ollut 14 - 29 -vuotta.

Turku Rock Academy on nykyisin pysyvä toimintamuoto Turun kaupungin nuorisopalveluissa. Vuosina 2014 - 2016 Rock Academyn toimintamalli laajeni Rock Academy Finland-hankkeen nimellä ja OKM:n avustuksella Turusta Tampereelle, Jyväskylään, Joensuuhun, pääkaupunkiseudulle (Helsinki, Espoo, Vantaa) ja Raumalle.

Nuorisopalvelut on valmistellut projektia Rock Academy Finland toimintamallin laajentamiseen ja edelleen kehittämiseen. Yhteistyökumppaneina projektissa ovat suunnitelman mukaan Rovaniemi, Kemi, Oulu, Raahe, Kuopio, Kouvola sekä Seinäjoki. Tarve Rock Academy -toimintamallin laajentamiselle ja kehittämiselle on noussut esiin keskusteluissa nuorisoalan verkostoissa ja neuvotteluissa opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa.

Rock Academyn toiminta on pitkäjänteistä tavoitteellista toimintaa jonka päämääränä on kasvattaa musiikkialaa laajasti ymmärtäviä nuoria, joilla on hyvät valmiudet edetä alalla niin halutessaan. Lisäksi madalletaan kynnystä päästä musiikkialalle vahvalla verkostoitumisella. Samalla tarjotaan näkökulmia muihin ammatteihin, jotka ovat kiinteästi sidoksissa musiikkiin. Rock Academyn toiminnan lähtökohtana on, että sen puitteissa tarjottu toiminta on nuorille maksutonta. Tämä on tärkeä periaate, sillä sen avulla taataan tasapuoliset mahdollisuudet.

Haettavalla avustuksella on tarkoitus jatkaa toiminnan laajentamista valtakunnan tasolla sekä kehittää toimintamallin ennaltaehkäisevää vaikutusta ja työllistymistä edistäviä toimenpiteitä.

Projektin budjetti vuosille 2018 - 2019 on 771 000 € ja se muodostuu kokopäiväisen projektikoordinaattorin palkkakuluista sekä ostopalveluista ja materiaalihankinnoista. Budjetti tarkentuu projektin viimeistelyvaiheessa mutta kullekin mukaan tulevalle kaupungille on varattu vuositasolla 46 000 €, lisäksi budjettiin on sisällytetty korvaus Turun nuorisopalveluiden työpanoksesta ja hallintokuluista. Omarahoitusosuutta ei avustuksen ehdoissa edellytetä eikä projektin toteuttaminen tule aiheuttamaan muutenkaan ylityksiä talousarvion toteutumaan.

Nuorisopalvelut esittää nuorisolautakunnan hyväksyntää sitoutumiselle Rock Academyn Finland toimintamallin jatkokehittäminen ja laajentaminen –projektiin vuosille 2018 – 2019 ja valtuuttaa nuorisopalvelut hakemaan rahoitusta avustushakemuksen Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisoalan valtakunnallisen toiminnan kehittämisavustuksista. Projekti ei tule aiheuttamaan ylityksiä talousarvion toteumaan.

Toimialajohtaja Minna Sartes:

EhdotusNuorisolautakunta päättää hyväksyä sitoutumisen Rock Academyn Finland toimintamallin jatkokehittäminen ja laajentaminen –projektiin vuosille 2018 – 2019 ja valtuuttaa nuorisopalvelut hakemaan rahoitusta avustushakemuksen Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisoalan valtakunnallisen toiminnan kehittämisavustuksista. Projekti toteutetaan kaupungin kehittämismallin mukaisesti projektoituna ja asettamispäätös tehdään ohjeistuksen mukaan. Projekti ei tule aiheuttamaan ylityksiä talousarvion toteutumaan.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.