Turun kaupunki § Kokouspvm Asia 1
Nuorisolautakunta 138 25.11.2010 6

2865-2010 (065, 011)

Vimman kehittämissuunnitelma

Tiivistelmä: -

Nlk § 138

Osastopäällikkö Eeva Roiha ja toiminnanjohtaja Tomi Arvas:

 

Nuorisolautakunta käsitteli kokouksessaan 25.3.2010 § 33 Nuorisotoimen kahvilapalveluiden tarjouskilpailua. Lautakunta palautti esityksen uudelleen valmisteltavaksi Vimman osalta.

 

Lähtökohtainen toiminta - idea

 

Nuorten Taide- ja toimintatalo Vimma perustettiin vastaamaan ajan muuttuviin haasteisiin nuorten harrastus- ja vapaa-ajantoimintojen osalta. Ensimmäistä kertaa samaan tilaan koottiin huomattava määrä aktiviteetteja. Ideana oli keskittyä juuri tähän osa-alueeseen.

 

Tilat ja laitteet suunniteltiin varta vasten tulevia toimintoja ajatellen – tästä syystä osa tiloista on huonosti muuhun toimintaan soveltuvia (esim. taidepajat, mediakerros, teatteri, ateljee). Myös henkilökunta on pitkälti erikoisalojen ammattilaisia. Tämä takaa asiakkaille mielekkään ja pätevän yksilöllisen ohjauksen sekä varmistaa toiminnan suunnittelun johdonmukaisuuden.

 

Vimman tarkoituksena oli olla kaikkea muuta kuin perinteinen nuorisotalo, ideana oli, että aina kun ovesta astuu sisään ja siirtyy pohjakerrosta ylemmäs, osallistuu johonkin ohjattuun toimintaan tai työskentelee itsenäisesti eri toiminnoissa.

 

Suunnitelmassa on onnistuttu tavoitteiden mukaisesti ja tämä on valtakunnallisesti huomioitu siten, että esim. Helsinki aloitti välittömästi vastaavanlaisen keskuksen suunnittelun, joka sittemmin on jo aloittanut toimintansa Happi toimintakeskus nimellä. Muutkin kunnat hakivat esimerkkiä Vimmasta.

 

Ensimmäinen kerros on edelleen palvellut kaikkia kaupunkilaisia kahvilan, oleskelutilan ja nettipäätteiden kautta avoimen toiminnan kaltaisesti.

 

Tämänhetkinen tilanne

 

Vimman toiminta on tänään jakautunut hyvin voimakkaasti kahtia: oma toiminta, jota varten talo perustettiin ja ulkopuolisten asiakkaiden palveleminen.

 

Talossa käy vuodessa 50.000 – 60.000 henkeä. Tässä määrässä on kaikki ovesta sisälle tulevat. Vaikka kaikki eivät liity suoranaisesti Vimman itse järjestämään toimintaan, on kaikilla kävijöillä tarpeita, joihin Vimman henkilökunnan on vastattava. Talossa toimii huomattava määrä nuorisotoimen henkilökuntaa, joilla ei ole työtehtäviä Vimman toimintojen osalta. Myös tämä ryhmä aiheuttaa päivittäisiä työtehtäviä Vimman henkilökunnalle.

 

Vimmassa järjestetään vuodessa 700 – 800 eri tilaisuutta, joista ulkopuolisten maksavien asiakkaiden tilaisuuksia on noin 150. Nämä luvut syntyvät toimintakauden aikana, joka on käytännössä noin 8 kuukautta näiden toimintojen osalta. Vimman oma, ohjattu kurssitoiminta ei ole vielä tässä luvussa mukana. Asiakaskyselyjen ja suoran palautteen perusteella palvelu on ollut erittäin korkealuokkaista. Tarkkojen tilastojen mukaan kaikista kävijöistä keskimäärin n. 75 % on nuoria.

 

Paineet ns. perinteisen nuorisotalotyön osalta ovat jatkuvasti kasvaneet. Tähän Vimma on jo vastannut tarjoamalla nuorisotyöntekijöille mahdollisuutta tuoda ryhmiä harrastamaan veloituksetta. Vimma aloitti suositut Torsti-illat, jossa asiakaskuntana ovat ns. Hansa nuoret. Käsittääksemme Vimma on nuorisotoimen ainoa yksikkö, joka tarjoaa säännöllisesti juuri tälle ryhmälle kohdennettua toimintaa.

 

Vimman henkilökunta keskittyy lähinnä siihen työhön, jota varten talo perustettiin. Uusia toimintoja suunniteltaessa Vimman henkilökunnan lisäksi tarvitaan resursseja ja erityisnuorisotyöntekijöitä.

 

Kanuunan ehdotuksia talotyön kehittämiseksi

 

Kaupunkimaisen nuorisotyön kehittämisverkosto (Kanuuna) on tehnyt nuorisotyöstä tutkimusta monikulttuurisuuden näkökulmasta. Tutkimustuloksena on julkaistu neljä kehittämisteemaa. Kehittämisteema 3 käsittelee talotyön kehittämistä. Tutkimustyön tuloksissa todetaan: Avoimen toiminnan rinnalle enemmän toiminnallisuutta, pienryhmätoimintoja ja teemailtoja. Paradoksina todetaan, että kaikki haluavat yhteistä toimintaa, mutta silti kohdennetut toimintamuodot tavoittavat monikulttuurisia nuoria parhaiten. Avoimessa toiminnassa dialogin luomisen ja rasisminvastaisuuden kehittäminen tulee vaikeaksi, tila keskustelulle ja kasvatustyölle ei synny itsestään. Tutkimuksen tekijät toteavatkin, että kohdennettu, ohjattu toiminta antaa enemmän onnistumisen kokemuksia nuorille kuin avoin toiminta.

 

 

Kehittämissuunnitelma

 

Kahvilan toiminta muutetaan vuoden 2011 alusta nuorten työpajaksi. Tämä vaatii ainakin yhden kokopäiväisen ohjaajan vetämään toimintaa sekä huomattavan määrän nuoria. Jatkuvuuden kannalta on hyvin tärkeää, että nuoria olisi toiminnassa mukana säännöllisesti. Vimman kokouksissa ja muissa tilaisuuksissa on jatkuva tarve cateringille.

 

Kahvilassa on tällä hetkellä maanantaisin ja keskiviikkoisin nuorten omaehtoisia peli-iltoja. Torstaisin on Torsti-ilta. Tiistaiksi on suunnitteilla Wii peli-iltoja.

 

Viikonlopputoiminta käynnistetään vuoden 2011 alusta. Seurakuntien kanssa yhteistyössä aloitetaan ”yökahvila ” työnimellä toiminta tammikuun puolivälissä. Vimmasta tulee asiakaspalvelupisteen henkilökuntaa, ohjelmaa, kahvilatoiminta. Nuorisotoimen erityisnuorisotyöntekijät (sosiaalinen nuorisotyö ja etsivät) tulevat pareittain työskentelemään tässä toiminnassa. Seurakuntien Saappaan toiminnasta saadaan lisäksi vapaaehtoistyöntekijöitä. Tähän toimintaan pyritään saamaan mukaan juuri sellaisia nuoria, jotka eivät ole käyttäneet Vimman tarjoamia palveluita.

 

Tilojen muokkaamista enemmän nuorisotilamaiseksi miettii parhaillaan talon suunnitelleet arkkitehdit. Aiemmin mainitut tapahtumat ja varsinkin niiden määrä sanelevat tähän kohtaan omat rajoitteensa – aulan on oltava siisti ja esteetön kulkureitti. Lisäksi aulatilat ovat talvella heti sisään tullessa kylmät. Palvelupistettä valmistellaan koko nuorisotoimen palvelupisteeksi. Nuorisoasiainkeskuksen palvelupiste yhdistetään Vimman palvelupisteeseen. Tämä helpottaa asiakaskäyntejä ja parantaa palvelun tasoa.

 

Henkilökunnan työtehtävien uudelleen järjestelyillä syksyllä 2010 on saatu alkuun markkinoinnin tehostaminen. Tähän liittyy olennaisena osana eri yhteistyötahojen kanssa järjestettävät sisällöntuotannot.

 

Toimintojen jatkuva kehittäminen ja nuorten uusien kiinnostusten huomioiminen vaatii tulevaisuudessa myös tuntiohjaajien palkkaamista.

 

Nuorisotoimessa on useita eri vaihtoehtoja nuorten kuulemiseen. Vimma järjestää vuosittain omat asiakaskyselynsä, joiden perusteella saadaan uusia toivomuksia ja palautetta. Nuoret ovat myös suoraan yhteydessä Vimman henkilökuntaan.

 

Liite1                                  Vimman toimintatilastot kevään 2010 osalta

 

Liite2                                  Nuorten ja aikuisten kommentit

Nuorisotoimenjohtaja Annina Lehtiö-Vainio:

EhdotusNuorisolautakunta päättää merkitä Vimman kehittämissuunnitelman tiedokseen.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.


Liitteet:

Nlk § 138
Liite 1:2010 nuorten ja aikuisten osuus koko Vimmassa
Liite 2:Nuorten ja aikuisten kommentit