Turun kaupunki § Kokouspvm Asia 1
Nuorisolautakunta 88 16.06.2010 10

7299-2010 (001)

Joustava perusopetus (JOPO) kaudelle syksy 2010 - kevät 2011

Tiivistelmä: -

Nlk § 88

Osastopäällikkö Kerstin Paananen:

 

Kaikki oppilaat oppivat eri tavoin. Turun opetustoimi tarjoaa yhdessä Turun nuorisotoimen kanssa yläkouluikäisille 7.-9. luokkien oppilaille mahdollisuuden toiminta- ja työpainotteiseen omaa elämänhallintaa ja jatkokoulutusmahdollisuuksia vahvistavaan oppimismuotoon. Toimintaa tukevassa JOPO luokkien tukiverkostossa on edustajia mm. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymästä, Turun ammatti-instituutista, opetustoimesta, nuorisotoimesta, liikuntatoimesta, sosiaalitoimesta sekä koulupoliisitoiminnasta. Toiminta on alkanut Turussa vuonna 2006 ja tukiverkosto on ollut alusta alkaen mukana toiminnan kehittämisessä. Järjestävänä kouluna on Samppalinnan koulu.

 

JOPO:ssa oppiminen tapahtuu koulutiloissa, työpaikoilla, pajoissa, muissa toimintapaikoissa sekä opinto- ja tutustumiskäynneillä. Tarkoituksena on kehittää perusopetuksen toimintatapoja ja opetusmenetelmiä niin, että ne vastaavat nykyistä paremmin nuorten yksilöllisiin tarpeisiin. Opetuksessa noudatetaan perusopetuksen opetussuunnitelmaa ja tuntijakoa. Oppilas voi suorittaa joko yleistä tai yksilöllistettyä oppimäärää. Oppilaalle laaditaan yksilöllinen opiskeluohjelma ja tarvittaessa henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS). Opetuksen tavoitteena on varmistaa perusopetuksen päättötodistuksen saaminen ja jatkokoulutukseen hakeutuminen. Joustava perusopetus järjestetään noin 10 oppilaan ryhmässä. JOPO ryhmässä on erityisluokanopettaja ja ohjaaja. Turussa JOPO luokkia on tarjolla kolme (3) kappaletta eli vuosiluokat 7, 8 ja 9.

 

Opetusministeriö haluaa edistää eri toimijoiden verkostoitumista ja velvoittaa kunnan tekemään poikkihallinnollista yhteistyötä sosiaalityöntekijän tai nuorisotyöntekijän kanssa.

 

JOPO:n nuorisotyöntekijä toimii nuoren yksilöllisenä tukena ja osana hänen tukiverkostoaan. Nuorisotyöntekijä osallistuu koulun toimintaan, tekee yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa ja ohjaa nuoren erilaisiin vapaa-ajan toimintoihin. Erityinen nuorisotyöntekijän tehtävä on osallistua koulun oppilaanohjaajan kanssa uravalintaohjaukseen sekä järjestää ja tukea nuoren työpaikkaopiskelua. Nuoren ohjaaminen mielekkääseen vapaa-ajanviettoon on yksi tärkeä toiminnan tavoite. Erilaisiin ilta-aktiviteetteihin, leireihin, retkiin ja tapahtumiin tutustuttaminen vaatii juuri nuorisotyön osaajien palveluita. Näitä palveluita toteuttavat esimerkiksi kaupungin nuorisotoimi ja Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä. JOPO toiminta on osa erilaisten oppijoiden palveluita.

 

Luokat on tarkoitettu turkulaisille oppilaille, joilla on vaara syrjäytyä koulutuksesta joko perusopetusvaiheessa tai nivelvaiheessa siirryttäessä toiselle asteelle. Tämän lisäksi oppilailla tulee olla yleinen heikko koulumenestys tai heillä on yhden tai useamman oppiaineen yksilöllistetty oppimäärä.

 

Opetuksessa noudatetaan normaalia perusopetuksen opetussuunnitelmaa, mutta opetusjärjestelyt poikkeavat perinteisestä. Ryhmien opetus järjestetään osaksi lähiopetuksena ja osaksi työpaikoilla tai muissa oppimisympäristöissä ohjattuna opiskeluna. Muina oppimisympäristöinä voivat olla erimuotoiset leirikoulut. Opetussuunnitelman pohjalta muokataan koulussa ja työpaikoilla opiskeltavat oppimistehtävät ja sovitetaan niitä kullekin oppilaalle sopiviksi.

 

Nuorisotoimen ohjaaja osallistuu JOPO- toimintaan 3 päivää/viikko ja 2 päivää/ viikko työskentelee sosiaalisessa nuorisotyössä.

Nuorisotoimenjohtaja Annina Lehtiö-Vainio:

EhdotusNuorisolautakunta merkitsee asian tiedoksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.