Turun kaupunki § Kokouspvm Asia 1
Nuorisolautakunta 86 16.06.2010 8

7211-2010 (114)

Talonmiehen vakanssin muuttaminen ohjaajaksi nuorisotoimen aluetoiminnan tulosalueelle

Tiivistelmä: -

Nlk § 86

Osastopäällikkö Kerstin Paananen:

 

Nuorisotoimella on yksi talonmiehen vakanssi (404 123).

1.5.2010 alkaen talonmies on jäänyt eläkkeelle nuorisotoimelta.

 

Turun kaupungin kiinteistöhoitopalvelut ovat siirtyneet keskitetysti kiinteistöpalveluliikelaitokselle vuonna 1997. Talonmiehen vakanssi 404123 jäi kuitenkin nuorisotoimelle.

 

Tausta

 

Aluetoiminnan tulosalueella on yhteensä 15 nuorisotilaa ja niissä työskentelee pääsääntöisesti kaksi henkilöä kussakin tilassa. Varissuon ja Runosmäen taloissa työskentelee kolme henkilöä. Kahdessa nuorisotilassa; Ilpoinen ja Paattinen, on vain yksi vakinainen työntekijä. Nuorisotoimella on varattuna määrärahoja tuntipalkkaisten apuohjaajien palkkaamiseen vilkkaimpina toimintakuukausina.

 

Nuorisotiloissa järjestetään ns. avointa toimintaa nuorille vähintään neljänä päivänä (iltapäivästä iltaan) viikossa. Yksin työskentely tiloissa ei ole työturvallisuuden kannalta eikä henkilön henkisen jaksamisen kannalta perusteltavaa. Nuorisotiloja käyttävien nuorten tarpeet yksilöllisempään, nuorisotyön ammattilaisen palveluun ovat lisääntyneet. Suunnitelmallisen ja tavoitteellisen nuorisotyön toteuttaminen edellyttää vakiintunutta henkilökuntaa. Kaupungin henkilöstöstrategian tavoitteena on määräaikaisen henkilökunnan vakinaistaminen.

 

Vakanssin 404123 hoitajan jäätyä eläkkeelle, nuorisotoimen on tarkoituksenmukaista ostaa talonmiespalvelu kiinteistöpalveluliikelaitokselta ja esittää kaupungin hallituksen hallintojaostolle, että vakanssi muutetaan ohjaajan vakanssiksi.

 

Tällä hetkellä suurin tarve ohjaajan palkkaamiseen on Ilpoisten nuorisotilaan. Ilpoisten nuorisotila siirtyy 1.1.2011 kirjaston yhteyteen. Nykyisessä tilassa käy 30 nuorta/ilta.

 

Tehtäväkuva

 

Ohjaajan tehtävänä on tarjota nuorille mahdollisuus turvalliseen ja virikkeelliseen vapaa-ajan toimintaan sekä tukea nuoren elämänhallintaa. Tehtäväkokonaisuudet ovat tilatyö (toiminnan suunnittelu, tiedottaminen, toteuttaminen ja raportointi), järjestöpalvelu (asiakaspalvelu talon muille sidosryhmille), verkostoyhteistyö (sisäinen ja ulkoinen) ja nuorisotoimen yhteiset tapahtumat(operaatiot, Toteemi – kouluyhteistyö, päihdevalistus, muut yhteiset tapahtumat) ja pienryhmätoiminta.

 

Nimike, kelpoisuusehto ja tehtäväkohtainen palkka

 

Turun kaupungin nuorisotoimessa on käytössä ohjaajan nimike. Kelpoisuusehtona tehtävään on soveltuva opisto- tai kouluasteinen tutkinto ja riittävä tehtävään soveltuva työkokemus. Tehtäväkohtainen palkka 1.708,65 €/kk ja hinnoitteluryhmä on 02PER010.

 

Kustannusvaikutus

 

Ohjaajan kustannukset vuositasolla on 27 500 €, joten lisäkustannuksia tulee 7 690 €/vuosi. Palkkauskustannuksiin käytetään lakkautetun talonmiehen määrärahat, sekä budjetissa on varaus tuntityöntekijöiden palkkaukseen ja tätä voidaan käyttää vakanssin palkkakustannusten kattamiseen.

 

Liite 1                                 Esitys toimen perustamisesta.

Nuorisotoimenjohtaja Annina Lehtiö-Vainio:

EhdotusNuorisolautakunta päättää esittää kaupunginhallituksen hallintojaostolle, että Turun kaupungin nuorisotoimen aluetoimintaan  talonmiehen vakanssi 404 123 muutetaan ohjaajan toimeksi 1.9.2010 alkaen, ohjaajan vakanssin kelpoisuusehto on tehtävään soveltuva opisto- tai kouluasteen tutkinto ja riittävä tehtävään soveltuva työkokemus. Tehtäväkohtainen palkka on 1.708,65 €/kk ja hinnoitteluryhmä on 02PER010

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedKaupunginhallituksen hallintojaosto
mtpvKeskushallinto, henkilöstöasiat
tiedKyttä Maija


Liitteet:

Nlk § 86
Liite 1:Talon miehen vakanssin muutos