Turun kaupunki § Kokouspvm Asia 1
Nuorisolautakunta 70 27.05.2010 12

6047-2010 (642)

Auralan kerhokeskuksen anomus

Tiivistelmä: -

Nlk § 70

Osastopäällikkö Eeva Roiha:

 

Auralan Kerhokeskus ry on järjestänyt koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa osoitteessa Satakunnantie 10. Nuorisotoimi avustaa palvelun tuottajaa toiminnan järjestämisestä.

 

Auralan Setlementti ry irtisanoo Auralan Kerhokeskus ry:n iltapäivätoiminnan käytössä olleet tilat, koska Auralan Setlementti ry:n päiväkotitoiminta tarvitsee tilat käyttöönsä.

 

Auralan Setlementti ry:n päiväkotitoimintaa on järjestetty osoitteessa Yrjänänkatu 2. Näistä tiloista he nyt luopuvat. Yrjänänkatu 2:ssa sijaitseva tila on kaupungin tila, jota vuokraa Tilaliikelaitos.

 

Auralan kerhokeskus ry ehdottaa anomuksessaan, että nuorisoasiainkeskus vuokraisi tilat Yrjänänkatu 2. Tiloissa Auralan kerhokeskus ry voisi jatkaa koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan palvelun tuottajana.

 

Tilassa järjestetään aamu- ja iltapäivätoimintaa Raunistulan, Pohjolan, Kastun ja Vätin koululaisille. Lisäksi kerhossa on ollut oppilaita myös Puolalan ja Mikaelin kouluista.

 

Raunistulan koululla ei ole osoittaa tiloja aamu- ja iltapäivätoiminnalle.

 

Esitän, että nuorisoasiainkeskus vuokraa Turun kaupungin Tilaliikelaitokselta Yrjänänkatu 2:ssa sijaitsevat tilat koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan käyttöön 1.8.2010 alkaen. Auralan Setlementti ry on maksanut Yrjänänkatu 2:n tiloista vuokraa 1023€/kk.

Liite1Auralan kerhokeskuksen anomus

Nuorisotoimenjohtaja Annina Lehtiö-Vainio:

EhdotusNuorisolautakunta päättää vuokrata aamu- ja iltapäivätoiminnan käyttöön Yrjänänkatu 2:n tilat Tilaliikelaitokselta 1.8.2010 alkaen. Vuokra maksetaan aamu- ja iltapäivätoiminnan tililtä 1541310.

PäätösNuorisolautakunta päätti vuokrata aamu- ja iltapäivätoiminnan käyttöön Yrjänänkatu 2:n tilat Tilaliikelaitokselta 1.8.2010 alkaen enimmäishintaan 1023 €/kk.

Päätös tehtiin yksimielisesti esittelijän muutetusta päätösehdotuksesta.

 

Jakelu

tiedAuralan Kerhokeskus ry
tpvTilaliikelaitos
tpvRoiha Eeva


Liitteet:

Nlk § 70
Liite 1:Auralan kerhokeskuksen anomus