Turun kaupunki § Kokouspvm Asia 1
Nuorisolautakunta 35 25.03.2010 8

3295-2010 (109)

Nuorisoasiainkeskuksen henkilöstökysely 2009

Tiivistelmä:

Nuorisoasiainkeskuksen henkilöstölle suunnattu, uudistettu työhyvinvointia luotaava kysely tehtiin lokakuussa 2009. Kyselyn tulokset olivat hyvät etenkin kun huomioidaan ne taloudelliset ja henkilöstöön kohdistuneet reunaehdot, jotka vuoden 2009 talouden tasapainotustoimenpiteet asettivat.

Nlk § 35

Kehittämissuunnittelija Virpi Sandvik:

Nuorisoasiainkeskuksen henkilöstökysely toteutettiin lokakuussa 2009.  Aiempina vuosina käytettyä kysymyspatteristoa uudistettiin, joten eri vuosien väliset tarkat vertailut eivät enää ole mahdollisia. Muutosten tarve oli tiedostettu pitkään. Koska kyselyn tulos oli yksi nuorisotoimen tasapainotetun tuloskortiston mittareista, ei kyselyä voitu vertailukelpoisuuden vaatimuksen vuoksi uudistaa ennen tuloskortistokauden päättymistä.

Uudistuksen myötä useita kysymyksiä selkeytettiin. Sellaiset kysymykset, joihin työnantaja ei voi toimenpiteillään vaikuttaa, poistettiin. Kysymykset jaoteltiin viiteen eri osa-alueeseen: työyhteisö, työn sisältö ja haasteellisuus, johtaminen, tiedonkulku sekä hyvinvointi ja terveys / omat voimavarat. Jokaisen osa-alueen loppuun lisättiin mahdollisuus antaa omia kommentteja kyseiseen teemaan liittyen.

Kysely toteutettiin sähköisesti Webropol-kyselyohjelman avulla. Kysely suunnattiin kaikille niille, jotka kyselyn toteutusajankohtana olivat olleet vähintään 6 kk nuorisotoimen palveluksessa. Työntekijät (aamu- ja iltapäivätoiminta), joilla ei työpaikalla ole mahdollisuutta käyttää tietokonetta, saivat paperisen lomakkeen. Näiden tiedot siirrettiin manuaalisesti sähköisesti annettujen vastausten lisäksi samaan tietopankkiin. Vastauksia tuli kaikkiaan 106.

Kyselyn vastaukset käytiin aikaisempien vuosien tapaan läpi henkilökunnan joulukuisessa yt-päivässä.  Saman tilaisuuden yhteydessä työntekijät jakautuivat tulosalueittain keskustelemaan tulosaluekohtaisista tuloksista. Jatkotoimenpiteisiin kuului myös lisäkeskustelut tulosalueiden omissa yt-tilaisuuksissa maaliskuussa 2010.

Oheismateriaali 1Vuoden 2009 henkilöstökyselyn tulokset, koko henkilökunta

Kyselyn tuloksista

Kyselyn tulokset olivat sekä koko henkilökunnan osalta että tulosaluetasolla hyvät. Alimmat arvosanat liittyivät tiedonkulkuun koko nuorisoasiainkeskuksen sisällä (3,1) sekä tiedonkulkuun vastaajan tulosalueen sisällä (3,3). Nämäkin tulokset ovat kuitenkin parannusta aikaisempiin vuosiin. Aikaisemmassa kyselyssä väittämä "Nuorisotoimen sisällä informaatio kulkee tehokkaasti" sai vuonna 2008 keskiarvon 2,96 ja vuonna 2007 keskiarvon 2,78. Muutoin vastausten keskiarvo vaihteli 3,5-4,4 välillä. Ottaen huomioon kyselyn tekemisen ajankohta (loppuvuosi 2009) ja kyseisen vuoden talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet, ovat tulokset jopa erittäin hyvät. Avoimissa kysymyksissä kommentoidaan sen sijaan suoraan lisääntyneitä työtehtäviä, kiirettä, suuria lapsiryhmiä jne.

Lähiesimiestyöhön liittyvät kysymykset saivat kokonaisuutena erinomaiset keskiarvot ja nousivat edellisvuodesta, vaikkakaan kyselyitä ei voi verrata täysin yksi yhteen osin muutettujen väittämien vuoksi:

Kysely 2008

e) Esimieheni antaa säännöllisesti palautetta työstäni 2,89
p) Esimieheni tukee ja rohkaisee minua  3,35
p1) Esimieheni luottaa työntekijöihinsä 3,72
p2) Esimieheni kuuntelee alaistensa mielipiteitä tärkeissä asioissa  3,63
p3) Esimieheni kohtelee alaisiaan ystävällisesti ja huomaavaisesti 3,93

Kysely 2009

17. Voin keskustella työhön liittyvistä ongelmista avoimesti lähiesimieheni kanssa  4,1
18. Yhteistyö lähiesimieheni kanssa on sujuvaa  4,1
19. Lähiesimieheni tukee ja rohkaisee minua 3,9
20. Saan lähiesimieheltäni palautetta siitä, miten olen onnistunut 3,5
21. Lähiesimieheni toimii oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti 3,9
22. Lähiesimieheni kohtelee alaisiaan ystävällisesti ja huomaavaisesti 4,2

Myös oman työyhteisön toimivuuteen liittyvät väittämät saivat korkeat keskiarvot.

Nuorisotoimenjohtaja Annina Lehtiö-Vainio:

EhdotusNuorisolautakunta päättää merkitä asian tiedoksi.

 

 

PäätösEhdotus hyväksyttiin.