Turun kaupunki § Kokouspvm Asia 1
Nuorisolautakunta 22 18.02.2010 5

10701-2008 (041)

Toiminnan ja talouden vuosiraportti 2009

Tiivistelmä: -

Nlk § 22

Kehittämissuunnittelija Virpi Sandvik:

 

Kuntalain 69 §:n mukaan tilinpäätökseen sisältyvässä toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan talouteen ja konsernitaseeseen liittyvistä olennaisista asioista, joista ei ole tehtävä selkoa tuloslaskelmassa tai taseessa.

 

Kaupunginvaltuusto on vuoden 2009 talousarvion noudattamista koskevien määräysten yhteydessä päättänyt seuraavaa: Sitoviksi tarkoitettujen kriittisten menestystekijöiden, näiden arviointikriteerien/mittarien ja mittareiden tavoitearvojen vuodelle 2009 sekä muiden mahdollisesti kaupunginvaltuuston sitoviksi hyväksymien tavoitteiden toteutumisesta tulee raportoida tasekirjaan liitettynä kaudelta 1.1.–31.12.2009.

 

Keskushallinnon talousasiat kokoaa toimintakertomukseen sisältyvät toiminnan ja talouden toteutumisvertailut (vuosiraportit). Hallintokuntia varten on tehty pohjalomakkeet, joihin toiminnan ja talouden toteutumistiedot merkitään. Strategista kehystä ja valtuuston hyväksymiä tavoitteita ja mittareita ei saa muuttaa. Pohjalomakkeisiin on lisätty talousarvioon sisältynyt taulukko työvoiman käytölle asetettujen tavoitteiden raportointia varten.

 

Hallintokunnat täyttävät pohjalomakkeet ja vievät ne omiin lautakuntiinsa muun tilinpäätösaineiston kanssa. Talousasioihin täytetyt lomakkeet lähetetään sähköpostitse viimeistään torstaina 11. päivänä helmikuuta 2010.

 

Liite 1                                 Toiminnan ja talouden vuosiraportti 2009 

 

Nuorisotoimenjohtaja Annina Lehtiö-Vainio:

 

Ehdotus       Nuorisolautakunta päättää merkitä asian tiedoksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.


Liitteet:

Nlk § 22
Liite 1:Toiminnan ja talouden vuosiraportti 2009