Turun kaupunki § Kokouspvm Asia 1
Nuorisolautakunta 157 17.12.2009 12

15331-2009 (539, 011)

Turun kaupungin nuorisoasiainkeskuksen Nuorten työpaja Fendarin toimintasuunnitelma vuodeksi 2010

Tiivistelmä:

Nuorten työpaja Fendarin toiminnan tavoitteena on nuoren suunnitelmallinen ja tarkoituksenmukainen siirtyminen koulutukseen, työhön tai muuhun toimenpiteeseen sekä nuoren valmiuksien vahvistaminen. Vuonna 2010 nuorisotoimen alaisuudessa toimiva Ohjaamo liitetään tiiviimmin Fendariin. Pajajaksoja alkaa vuodessa n. 100. Kaikkiaan pajalle sijoittuu vuoden aikana n. 125 nuorta. Ohjaamoon uusia asiakkaita vuodessa tulee n. 100 ja heistä n. 20 pääsee työharjoitteluun kaupungille. Turun ammatti-instituutin kanssa ollaan mukana yhteisessä hankkeessa MAST (Maakunnallisen ohjausmallin ja asiantuntijaverkoston kehittäminen ja vakiinnuttaminen Varsinais-Suomessa).

Nlk § 157

Toiminnanjohtaja Hannele Norkooli:

 

Yleistä

 

Nuorten työpaja Fendari on nopeasti ja yksilöllisesti toimiva palvelujärjestelmä, joka kunnioittaa asiakkaan yksilöllisyyttä. Nuorten vahvuudet ja voimavarat pyritään saamaan esille tukemalla nuoren tekemällä oppimista, elämänhallintaa ja omatahtista yksilöllistä ja yhteisöllistä kasvua. Toiminta on suunnattu työttömille 15-25-vuotiaille nuorille, jotka tarvitsevat tukea elämänhallinnassa ja koulutukseen tai työelämään hakeutumisessa. Toiminta-ajatus on muokattu nuorisotoimen strategiseen kehykseen sopivaksi. Toiminta-ajatuksen mukaan tavoitteena on ” nuoren suunnitelmallinen ja tarkoituksenmukainen siirtyminen koulutukseen, työhön tai muuhun toimenpiteeseen sekä nuoren valmiuksien vahvistaminen.” Pajan toimintaan on tulossa uutta vuoden 2010 aikana meneillään olevan MAST-projektin kautta. Myös nuorisotoimen alaisen Ohjaamon toiminta liitetään pajaan.

 

Fendarin toimintaa ohjaa kaksi ydinprosessia, jotka ilmentävät samanaikaisesti sitä miten organisaatio toimii (kumppanuusprosessi) ja miksi organisaatio on olemassa (nuoren elämänhallinnallinen osallistamisprosessi). (kuvio 1). Molempien prosessien tavoite on nuoren suunnitelmallinen ja tarkoituksenmukainen siirtyminen koulutukseen, työhön tai muuhun toimenpiteeseen sekä nuoren valmiuksien vahvistaminen.

 

Toiminta vuonna 2010

 

Työpajajaksot v. 2010 ja pajajakson sisältö

 

Fendarissa toimii seitsemän työpajaa seitsemällä eri ammattialalla: puu-, tekstiili-, kädentaito-, maalaus- ja korjauspaja, retkipaja (sis. kuljetus) sekä Forum Marinumin kanssa yhteistyössä toteutettava venepaja. Vuoden aikana työpajajaksoja voi alkaa 100-125. Varsinainen pajajakson aikainen työskentely koostuu kunkin pajan ammattialakohtaisista töistä. Pajalla järjestetään vuosittain myös muutamia erilaisia lyhytkursseja tai teemapäiviä, joiden kesto on 1-2 päivää. Osan näistä kursseista ja teemapäivistä pitävät pajojen omat työpajaohjaajat.

 

Elämänhallintaa tuetaan viriketoiminnalla. Nuorille tarjotaan mahdollisuus tutustua sellaisiin liikuntalajeihin, joita nuoret voivat omien resurssiensa ja varojensa puitteissa harrastaa myös pajajakson ulkopuolella, ja jotka lisäävät nuoren psyykkistä ja fyysistä hyvinvointia.

 

Viron ja Suomen opetusministeriöiden, Viron nuorisotyökeskuksen ENTK:n ja Turun kaupungin nuorisoasiainkeskuksen yhteistyösuunnitelmien pohjalta on vuodesta 2000 järjestetty työpajanuorille talkooleiri Viron Kloogaan. Leirille on osallistunut nuoria eri pajoilta ja 2-3 työpajaohjaajaa. Leirin aikana on kunnostettu ja kohennettu Kloogarannan leirikeskuksen ulkoasua ja käyttömukavuutta. Vuoden 2010 osalta neuvottelut ovat vielä kesken, alustavien suunnitelmien mukaan leiri järjestetään.

 

Ohjaamon toiminta

 

Fendariin liitetään Ohjaamo, joka tarjoaa työharjoittelumahdollisuuksia alle 17-vuotiaille nuorille. Ohjaamo on vapaaehtoisuuteen perustuva matalan kynnyksen paikka, johon nuoren on helppo tulla. Ohjaamon toimintaan voi vuoden 2010 aikana tulla uusia asiakkaita 90-110. Ohjaamon rahalla heistä n. 20 henkilöä pääsee työharjoitteluun Turun kaupungille 1-4 kuukaudeksi.

 

Työharjoittelujaksojen järjestämisen lisäksi Ohjaamon toimintaan kuuluvat Ohjaamoinfot peruskouluissa päättäville luokille, yhteishaku keväällä ja syksyllä sekä täydennys- ja jälkihaku koulutuksiin. Yhteishaun Ohjaamossa tekevät sellaiset nuoret, jotka eivät kuulu enää perusopetuksen tai lisäopetuksen piiriin, esim. opintonsa keskeyttäneet nuoret. Täydennys- ja jälkihakuun voivat osallistua kaikki nuoret, joilla ei ole opiskelupaikkaa. Ohjaamon toiminta painottuu yksilöohjaukseen. Vuonna 2009 kokeiltiin ensimmäisen kerran kesätyöhakutapahtumia ja kesätyöhakupajaa yhdessä Nuorisoasiainkeskuksen nuorten tiedotus- ja neuvontapisteen sekä työ- ja elinkeinotoimiston kanssa. Vastaavat kesätyöhakutapahtumat on tarkoitus järjestää myös vuonna 2010.

 

Työpajojen toiminnan ja tavoitteiden toteutumisen seuranta

 

Työpajojen toimintaa seurataan ja arvioidaan vuosittain. Käytettyjä seurantamittareita ovat yhteistyötahoille tehtävä asiakastyytyväisyyskysely kerran vuodessa (tavoite ka 4.0), asiakastyytyväisyyskysely kaikille pajajakson päättäville nuorille (tavoite ka 4.2), pajajakson lopettavien nuorten onnistumisprosentti (tavoite 70 %) ja välitön sijoittuminen pajajakson jälkeen (tavoite 50 %).

 

Fendarissa on myös käytössä suurten kaupunkien (Kanuuna) yhteiset mittarit: pajajakson aloittaneet (tavoite 100), pajalle koko vuoden aikana sijoittuneet 16-24-vuotiaat (tavoite 125) sekä sijoittumisprosentti 12 kuukautta pajajakson jälkeen (tavoite 40 % ). Sijoittuminen tarkoittaa 1) positiivista sijoittumista eli nuori on siirtynyt pajalta joko tutkintoon johtavaan koulutukseen tai työhön tai 2) muuta positiivista sijoittumista eli työhallinnon toimenpidettä tai hoitosuunnitelmaa. Sijoittumisen seuranta 12 kk jakson jälkeen on hankalaa, koska vain murto-osasta nuoria saadaan seurantatieto.

 

Fendarissa seurataan myös pajojen täyttöastetta. Täyttöasteen osalta tavoite on 75 %.

 

Ohjaamon toimintaa seurataan uusien asiakkaiden määrällä (tavoite 90) ja asiakastyytyväisyyskyselyl (tavoite 3.8).

 

Fendarin toiminnan kehittäminen

 

Turun ammatti-instituutin kanssa ollaan mukana yhteisessä hankkeessa MAST (Maakunnallisen ohjausmallin ja asiantuntijaverkoston kehittäminen ja vakiinnuttaminen Varsinais-Suomessa. Kehitettävä malli perustuu oppilaitosten ja työpajojen sekä perusopetuksen ja toisen asteen väliseen yhteistyöhön, maakunnallisen nuorten seurantajärjestelmän kehittämiseen ja uusien pedagogisten ohjausmallien käyttöönottoon, toisen asteen koulutusten keskeyttämisten vähentämiseen ja läpäisyn tehostamiseen, nuorten koulusta työelämään siirtymisen edistämiseen sekä eri toimijoiden välisen yhteistyön lisäämiseen.

 

MAST:n toteuttamisaika on 1.1.2009-31.8.2011 ja hankkeen rahoittajina toimivat Euroopan sosiaalirahasto, Länsi-Suomen lääninhallitus ja hankkeen toteuttajaorganisaatiot. Turun ammatti-instituutti hallinnoi projektia.

 

Turun kaupungin nuorisotoimesta MAST-projektissa on mukana nuorten työpaja Fendari ja Ohjaamo-palvelu. Nuorten työpaja Fendarin osallistuu oppilaitosten ja työpajojen välisen yhteistyön kehittämiseen, jossa suunnitellaan ja toteutetaan ammatillisten opintojen suorittamisia pajalla eli pajatyön opinnollistamista siten, että ammatillisten oppilaitoksen oppilaat voivat suorittaa opintojaan pajalla ja pajan ns. muiden nuorten osaaminen tunnistetaan ja tunnustetaan mahdollisissa jatko-opinnoissa.

 

Fendarin tekstiili- ja puupaja ovat mukana MAST.n ns. pilottialoina ja Fendarin urasuunnittelija on projektissa pajakoordinaattorina 50% työajalla.

 

Ohjaamon suunnittelija on mukana MAST-hankkeen ensimmäinen nivelvaihetiimissä ja maahanmuuttajien Vaskoolihankkeen suunnitteluryhmässä sekä nivelvaihe- ja tiedonsiirtotiimissä. Tiiviin hakeyhteistyön kautta Ohjaamon suunnittelija pystyy huoltamaan ja ylläpitämään toiminnalle elintärkeää verkostoa. Ohjaamossa nuoria ohjataan toiselle asteelle ja hankkeiden kautta toinen aste ja keskeiset toimijat tulevat tutummaksi suunnittelijalle ja nuorten ohjaaminen helpottuu.

 

Yhteistyötahot

 

Paja toimii moniammatillisessa yhteistyössä paikallisesti, alueellisesti ja valtakunnallisesti yhdessä eri tahojen kanssa tavoitteiden saavuttamiseksi. Moniammatillinen yhteistyöverkosto takaa, että nuorta tuetaan myös työpajajakson jälkeen. Pajoilla on oma ohjausryhmä ja Fendari on jäsen Turun alueen pajojen yhteisessä ohjausryhmässä. Fendarin ohjausryhmässä ovat edustettuina työvoimatoimiston nuorten tiimi, työvoiman palvelukeskuksen työvoimatoimiston nuorten tiimi ja Koho-toiminta, Forum Marinum, Turun ammatti-instituutti sekä opetustoimi. Fendarin ohjausryhmä toimii myös etsivän työn ja jatkossa myös Ohjaamon ohjausryhmänä. Ohjausryhmässä käsitellään Fendarin toimintasuunnitelma, toimintaraportit ja sovitaan yhteistyökuvioista.

 

Työpajatoimintaan liittyvä etsivä työ vuonna 2010 

 

Nuorten työpaja Fendarin toimintaan liittyy myös opetusministeriön rahoittama etsivän työn projekti, jonka tavoitteena on turvata palvelujen tavoitettavuus niille nuorille, jotka eivät ole lainkaan tai ovat vain riittämättömästi palvelujen piirissä. Projektin kohderyhmänä ovat turkulaiset erityistä sosiaalista vahvistamista tarvitsevat 15-25vuotiaat nuoret. Etsivän työn tarkoituksena ei ole korvata olemassa olevia auttamisjärjestelmiä vaan löytää yhteistyössä eri tahojen kanssa ne nuoret, jotka eivät osaa, kykene tai halua käyttää olemassa olevia palveluita ja ohjata heidät heille sopivien palvelujen pariin. Tavoitteena on saada projektin aikana luoduista toimintamalleista pysyviä hyviä käytäntöjä Turun nuorisotyöhön. Projektin ohjausryhmänä toimii nuorten työpaja Fendarin ohjausryhmä. Etsivää työtä tekemään on avustuksella palkattu 4 henkilöä. Etsivän työn projektin johtaja on nuorten työpaja Fendarin toiminnanjohtaja. Etsivää työtä tehdään työpareina. Keskeisellä sijalla projektissa ovat Ohjaamon ja sosiaalisen nuorisotyön toiminta sekä monikulttuurisuus.

 

Nuorisotoimenjohtaja Annina Lehtiö-Vainio:

 

Ehdotus       Nuorisolautakunta päättää merkitä Nuorten työpaja Fendarin toimintasuunnitelman vuodeksi 2010 tietoonsa saatetuksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.