Turun kaupunki § Kokouspvm Asia 1
Nuorisolautakunta 137 26.11.2009 5

12355-2009 (652)

Hirvensalo II yhteishanke

Tiivistelmä: -

Nlk § 137

Osastopäällikkö Kerstin Paananen:

 

Hirvensalo II yhteishanke on pitkän tähtäimen investointisuunnitelmassa vuosille 2013 -2019. Alueen muodostavat Hirvensalon, Kakskerran ja Satavan saaret. Opetuslautakunta on esittänyt Hirvensalo - Kakskerta osayleiskaavaluonnoksen lausunnossaan, että Hirvensalon koulu II olisi valmiina kesällä 2014 ja vaihtoehtoisina sijoituspaikkoina olisivat Syvälahden ja Sorttamäen alueet. Yhtenä mahdollisuutena on Wäinö Aaltosen koulun laajennus. Yhtenäiskoulun ensisijaisena sijoituspaikkana on Sorttamäki. Asemakaava pitäisi olla valmis ja laillinen vuonna 2012. Tällöin työt voitaisiin aloittaa kesällä 2013. Kaavoitus on aloitettava viimeistään vuonna 2010.

 

Väestökehitysarvioiden mukaan Hirvensaloon tarvitaan n. 790 oppilaan yhtenäiskoulu (1.-9. luokat). Seuraavat hallintokunnat ovat alustavasti ilmoittaneet kiinnostuksensa suunniteltuun yhtenäiskouluun;

* sosiaali- ja terveystoimi,
* kulttuuritoimi,

* nuorisoasiainkeskus.

 

Nuorisoasiainkeskus on pohtinut uudestaan Hirvensalon II yhtenäiskoulun hanketta ja tullut siihen tulokseen, että olisi järkevää siirtää Hirvensalon nuorisotilan toiminta yhtenäiskouluun. Perusteluna on esim. se, että Hirvensalon nuorisotila on huonossa kunnossa ja vaatisi peruskorjausta. Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa olisi parempi siirtää palvelut ja toiminta yhtenäiskouluun sekä luopua nykyisestä nuorisotalosta, joka vapautuisi myytäväksi. Kouluhankkeeseen on tulossa mukaan useita hallintokuntia, mikä tarjoaa kehittämismahdollisuuksia ko. hallintokuntien yhteistyöhön. Koulujen yhteyteen sijoitetut nuorisotoimen tilat madaltavat oppilaiden kynnystä osallistua kouluajan jälkeiseen nuorisotoimintaan.

 

Liite 1                                 Tarveselvitys nuorisotoimi

 

Oheismateriaali 1              Tarveselvitys kulttuuritoimi

Oheismateriaali 2              Tarveselvitys sosiaali- ja terveystoim

 

Nuorisotoimenjohtaja Annina Lehtiö-Vainio:

 

Ehdotus      Nuorisolautakunta päättää hyväksyä liitteen mukaisen nuorisotoimen yhteishankkeen tarveselvityksen tilaliikelaitokselle ja esittää tilaliikelaitokselle hankesuunnitelman valmistelun aloittamista.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

esiTilaliikelaitos


Liitteet:

Nlk § 137
Liite 1:Tarveselvitys nuorisotoimi