Turun kaupunki § Kokouspvm Asia 1
Nuorisolautakunta 95 26.08.2009 10
Nuorisolautakunta 141 26.11.2009 9

10245-2009 (057)

Vuoden 2008 nuorisotoiminnan tukemiseen myönnettyjen avustusten käytön valvonta

Tiivistelmä: -

Nlk § 95

Toiminnanjohtaja Pirjo Lehtinen:

 

Turun kaupungin voimassa olevan taloussäännön 22 §:n mukaan lauta- ja johtokunnat valvovat myöntämiensä avustusten käyttöä. Kaupunginhallitus on hyväksynyt avustuksia koskevat yleisohjeet (21.12.1998 § 1380), joiden mukaan avustuksen saajalla on selontekovelvollisuus myönnetystä avustuksesta ja kukin hallintokunta valvoo myöntämiensä avustusten käyttöä.

 

Nuorisolautakunnan 13.12.1995 § 226 hyväksymän avustusohjeen, muutettu 23.1.2003 § 7 koskien pykäliä 10, 12 ja 22, 12 §:n mukaan avustuksen saajien on annettava käyttöselvitys edellisenä vuonna myönnetystä toiminta-avustuksesta huhtikuun loppuun mennessä. Projektiavustuksen käytöstä vaaditaan erillinen selvitys lautakunnan hyväksymällä lomakkeella kevään avustuksista toukokuussa, kesän avustuksista elokuussa ja syksyn avustuksista joulukuussa. Avustusohjeen 17 §:n mukaan nuorisolautakunnalla on oikeus tarkastaa avustuksien saajien tilit ja toiminta nuorisolautakunnan myöntämien avustusten osalta. Nuorisolautakunta tarkistaa vuosittain viiden arvalla valittavan yhdistyksen tilit sekä tarvittaessa muiden yhdistysten tilit niin päättäessään

 

Koska projektiavustuksista vaaditaan avustuskohtaiset selvitykset, arvonnan voisi suorittaa toiminta-avustusta vuonna 2008 saaneiden kesken. Edellisenä vuonna tarkastetut yhdistykset voisi jättää arvonnasta pois, koska näin eri yhdistysten todennäköisyys tarkastetuksi tulemisesta lisääntyisi.

 

Nuorisotoimenjohtaja Annina Lehtiö-Vainio:

 

Ehdotus       Nuorisolautakunta päättää arpoa vuoden 2008 nuorisotoiminnan toiminta-avustuksia saaneiden joukosta viisi yhdistystä siten, että edellisenä vuonna tarkastetut yhdistykset jätetään arvonnasta pois ja antaa arvottujen yhdistysten tilien tarkistamisen nimeämänsä avustustyöryhmän tehtäväksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Nuorisolautakunta arpoi seuraavat yhdistykset:

* Scoutkåren Pojkarna rf

* Kokoomuksen Nuorten Turun Aluejärjestö ry

* Palatsi Fishing Team

* Turun Nuoret Kotkat Aluejärjestö

* Meripartiolippukunta Auran Tähti-Pojat

Nlk § 141

 

Toiminnanjohtaja Pirjo Lehtinen:

 

Lautakunnan nimeämä avustustyöryhmä suoritti arvottujen yhdistysten asiakirjojen tarkastukset 13.10.2009 ja 29.10.2009. Tilien tarkastus suoritettiin seuraavilta yhdistyksiltä: Kokoomuksen Nuorten Turun Aluejärjestö, Turun Nuoret Kotkat Aluejärjestö ry, Meripartiolippukunta Autan Tähti - Pojat, Palatsi Fishing Team ja Scoutkåren Pojkarna rf.

 

Tarkastuksessa kiinnitetään huomiota siihen, että myönnetyt avustukset on käytetty sellaiseen toimintaan, johon nuorisolautakunta on ne myöntänyt ja avustukset on tarvittu kyseisen toiminnan rahoittamiseen.

 

Tarkastuksessa todettiin, että ko. yhdistysten avustukset oli käytetty nuorisolautakunnan avustuspäätösten mukaiseen toimintaan ja yhdistysten kokonaiskulut ja avustukset olivat nuorisolautakunnan avustusohjeen mukaisessa suhteessa.

 

Nuorisotoimenjohtaja Annina Lehtiö-Vainio:

 

Ehdotus       Nuorisolautakunta päättää merkitä 13.10.2009 ja 29.10.2009 suoritetut tarkastukset tietoonsa saatetuksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.