Turun kaupunki § Kokouspvm Asia 1
Nuorisolautakunta 94 26.08.2009 9
Nuorisolautakunta 109 10.09.2009 4

10222-2009 (061)

Käyttöomaisuuden hankinnat vuonna 2009

Tiivistelmä: -

Nlk § 94

Osastopäällikkö Ritva Jykelä:

 

Talousarvion valmistelua koskevien teknisten ohjeiden mukaisesti käyttöomaisuuden vuokrauksessa ka leasing –rahoituksessa toimitaan ensisijaisesti kaupunginhallituksen 15.12.2003 § 1045 hyväksymän ohjeen mukaisesti. Poikkeuksellisesti sellaisia käyttöomaisuushyödykkeitä, joihin on saatavissa valtionapua, voidaan hankkia investointiosaan varatuilla määrärahoilla.

 

Nuorisolautakunta on päättänyt tälle vuodelle hyväksytyn 185.000 euron Investointiosan 2 54 määrärahalle jaon käyttösuunnitelman osana12.2.2009 § 15 seuraavasti:

 

Hankinta

Kustannus

Arvioitu valtionosuus

Nuorten työpajojen työvälineet

11 810

7 500

Seikkailupuiston välineet ja kalusteet

15 750

10 000

Itäisen alueen nuorisotilojen uusiminen

39 360

10 000

Ahtelan huoltorakennuksen ensikertainen kalustaminen

39 360

25 000

Järjestöyhteistyötilojen kalustaminen

39 360

10 000

Lausteen nuorisotilan kehittäminen

39360

10 000

Yhteensä

185 000

72 500

 

Vuoden 2008 valtionavustuksen käyttöajan jatkaminen

 

Opetusministeriö myönsi Turun kaupungin nuorisoasiainkeskukselle val-tionavustuksena 30 000 euroa käytettäväksi viiden nuorisotilan (nuorten työpaja Fendari, Auran Panimon musiikkitila, Mediakeskus, Vimma, Seikkailupuisto) varustuksen modernisoinnista aiheutuviin kustannuksiin. Myönnetyn avustuksen perusteena on 77.500 euron kustannukset.

 

Koska vuoden 2008 aikana ehdittiin hankkia vain 34.906 euron edestä nuorisotilojen kalusteita ja välineitä, opetusministeriö myönsi em. avustukselle käyttöaikaa 30.9.2009 asti. Vuoden 2008 päätöksiin perustuva mediakeskuksen hankinta kustannuksiltaan 10.530 euroa toteutui vasta tämän vuoden puolella. Täten avustuksen liittyviä menoja on 45.436 euroja, joten hyväksyttäviä kustannuksia puuttuu 33.000 euron edestä. Nuorisolautakunta teki tätä summaa vastaavan hankintapäätöksen Seikkailupuiston teltan hankinnasta 20.5.2009 § 68. Kyseessä on erikoinen hankinta, jonka kilpailutus kestää huomattavasti kauemmin kuin oli osattu arvioida. Ettei avustusta tarvitse palauttaa, tulee tehdä uusi päätös muiden opetusministeriön päätöksessä mainittujen tilojen kalusteista ja välineistä.

 

Vuodelle 2009 myönnetty valtionavustus

 

Opetusministeriö on myöntänyt Turun kaupungin nuorisoasiainkeskukselle valtionavustuksena 50.000 euroa käytettäväksi nuorisotilojen varustuksen modernisoinnista aiheutuviin kustannuksiin. Myönnetyn avustuksen perusteena on hakemuksen liitteessä olevat kustannukset 144.640 euroa. Päivitetty esitys vuoden 2009 avustuksen perusteena oleviksi kustannuksiksi tuodaan seuraavaan nuorisolautakunnan kokoukseen.

 

Ehdotus vuoden 2008 avustuksen perusteena oleviksi kustannuksiksi

 

* Nuorten työpaja Fendari/retkipaja

 

Retkipajalta lainattavissa olevat välineet ovat vanhoja ja käytössä kuluneita. Lisäksi retkipajan tavaroista osa on hyvin painavia, joten tavaroiden siirtämiseen tarvitaan haarukkavaunu. Kiireellisimpiä hankittavia ovat:

- 4 kpl SA -20 –telttoja (+ salkosarja+kamiina+maavaatteet)

- 1 kpl ahkio,

- 2 kpl rinkkoja

- 1 kpl vaellustelttoja,

- 4 kpl maavaatteita

- 4 kpl keittimiä lisävarusteineen (”soppatykit”),

- 1 kpl haarukkavaunu.

 

Tarvittavista leiri- ja retkitavaroista tehtiin pakettihintatiedustelut Hämeen Partiokauppaan, Varuste.net :íin, Eräretki Oy:n ja Millprolle. Haarukkavaunun hinnat tiedusteltiin Turun Hylly ja trukkitalosta, Logistep´istä ja Rastec sisälogistiikasta. Asianmukaisten, teräksisten keittimien hintoja tiedusteltiin Teuvan keitintehtaalta, koska muita myyjiä Suomessa ei ole.

 

Leiri- ja retkitavaroissa Turun Partiovarusteen vastaus sisälsi kaikkien tarvittavien tuotteiden hintatiedot: 4 Savotta SA -20 telttaa lisävarusteineen, 1 Savotta Paljakka ahkio, 2 Haglöfs Sumo –rinkkaa, 1 Fjällräven Akka –vaellusteltta, 4 Savotta Niger –maavaatetta, yhteensä 7 529, 55 € (alv 0). Muilta saatiin hintatiedot eri tuotteista seuraavasti: Hämeen partiokauppa; 4 Savotta SA -20 telttaa lisävarusteineen, 1 Savotta Paljakka ahkio ja 2 Haglöfs Sumo rinkkaa, yhteensä 7 080 € (alv 0)., Varuste.net; 4 Savotta SA -20 telttaa lisävarusteineen ja 1 Savotta Paljakka ahkio, yhteensä 6 987 € (alv 0). Eräretki Oy; 4 Savotta SA-20 telttaa lisävarusteineen ja Savotta Paljakka ahkio, yhteensä 6 798,72 € (alv 0). Millpro; 4 Savotta SA-20 telttaa lisävarusteineen, yhteensä 6 852 €.(alv 0).

 

Haarukkavaunun hintatiedusteluun saatiin mallista Rocla TMA 25 seuraavat vastaukset: Turun hylly ja trukkitalo 530 €(alv 0), Logistep 353, 60 € (alv 0) ja Rastec sisälogistiikka 520 € (alv 0).

 

Keittimen, kaasupolttimen ja vesisäiliön hinta Teuvan keitintehtaalla on yhteensä 3882 € (alv 0).

 

Nuorten työpajojen hankinnoiksi esitetään: Leiri- ja retkivarusteet Turun Partiovarusteesta, yhteishintaan 7 529,55 € (alv 0), Haarukkavaunu Logisstepistä hintaan 353,60 €(alv 0) ja neljä keitintä lisävarusteineen hintaan 15 528 €, yhteensä 23 411 € (alv 0).

 

* Auran Panimon musiikkitila

Tiloja käytetään monenlaisiin tilaisuuksiin, joten kalusteet tulee olla siirreltävissä ja mahdollisuuksien mukaan kasattavissa. Kuluneiden ja rikkoutuneiden kalusteiden tilalle tarvitaan seuraavat täydennykset: tuoleja 80 kpl, tuolivaunuja 2 kpl, pöytiä 20 kpl, pöytien kuljetusvaunuja 2 kpl ja työtuoleja 4 kpl. Tarvittavista kalusteista on tehty yhteishintatiedustelu kilpailutettuun hankintapaikkaan Iskuun. Tuotteiden yhteishinta on 10.084 € (alv 0).

 

Nuorisotoimenjohtaja Annina Lehtiö-Vainio:

 

Ehdotus      Nuorisolautakunta päättää tilata Nuorten työpaja Fendariin/retkipajaan retki-ja leirivälineitä yllä olevan erittelyn mukaisesti hintaan 7.529,55 (alv 0), Haarukkavaunun Logistep´iltä hintaan 353,60 € (alv 0) ja neljä keitintä lisävarusteineen hintaan 15.528 € (alv 0), yhteensä 23.411 € sekä Iskusta Auran Panimon musiikkitilaan kalusteita yllä olevan erittelyn mukaan yhteishintaan 10.084 € (alv 0).

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Nlk § 109

Osastopäällikkö Ritva Jykelä:

 

Ehdotus vuoden 2009 avustuksen perusteena oleviksi kustannuksiksi

 

* Varissuo – Lauste –palvelualueen nuorisotilojen hankinnat

 

Lausteen nuorisotalo

Määrä

Tuote

Hinta

30

Klik taittojalkapöytä á 136,-

4 080,-

3

Klik 29530 kuljetusvaunu á 224,-

672,-

160

Matti 3160 tuoli, á 50,-

8 000,-

8

Tuolivaunu 29654-500, á107,-

856 ,-

150

Kahvikuppi + lautanen, 6 kpl á 48,97

1224,25

150

Kahvilautanen, 6 kpl á 33,38

834,50

150

Matala lautanen, 6 kpl á 45,25

1 131,25

150

Syvä lautanen, 6 kpl á 47,48

1 187,-

216

Lasi, 3 x 72 kpl á 27,24

81,72

150

Haarukka , 30 kpl á 59,88

299,40

150

Veitsi, 30 kpl á 102,09

510,45

150

Kahvilusikkoita 30 kpl á 40,37

201,85

150

Ruokailulusikka 30 kpl á 59,88

299,40

4 kpl

Tendor hylly rullilla á 194

776,-

2 kpl

Geneve sohva 3- hengen, á 2015

4 030,-

 

 

 

Yhteensä

 

24 183,82 € (alv 0)

 

* Pansio - Jyrkkälä –palvelualueen nuorisotilojen hankinnat

 

Jyrkkälän nuorisotalo

Määrä

Tuote

Hinta

200

Matti 3160 Tuoli á 50,-

10 000,-

10

Tuolivaunu, á 107,-

1 070,-

40

Klik taittopöytä, á 136,-

5 440,-

4

Klik kuljetusvaunu, á 224,- 

896,-

6

Geneve sohva, 3 –hengen, á 2015,-

12 090,-

2

Tendo hyllystö, á 1632,-   

3 264,-

 

 

 

Yhteensä

 

32 760 € (alv 0)

 

* Nummi – Halinen –palvelualueen nuorisotilojen hankinnat

 

Q-vuoren nuorisotalo

Määrä

Tuote

Hinta

80

Matti tuoli á 50,-

4 000,-

4

Tuolivaunu á 107,-

428,-

10

Klik -taittopöytäá 136,-       

1 360,-

1

Klik -kuljetusvaunu á 224,-

224,-

2

Geneve sohva 3 hengen a´ 2015,-

4 030,-

 

 

 

Yhteensä

 

10 042 € (alv 0)

 

* Keskikaupunki- palvelualueen nuorisotilojen hankinnat

 

Tapulikadun nuorisotila

 

 

Määrä

Tuote

Hinta

20 kpl

Klik taittopöytä a´136,-

2 720,-

2 kpl

Klik kuljetusvaunu a´224,-

448,-

80 kpl

Matti tuoli á 50,-

4 000,-

4 kpl

Tuolivaunu á 107,-

428,-

4 kpl

Tendor hylly rullilla á194,-

776,-

 

 

8.372,-

 

Zabadak nuorisotila

 

 

Määrä

Tuote

Hinta

20 kpl

Klik taittopöytä á 136,-       

2720,-

2 kpl

Klik kuljetusvaunu á 224,-

448,-

80 kpl

Matti tuoleja á 50,-

4 000,-

4 kpl

Tuolivaunuja á 107,-

428,-

2 kpl

Salsa sohva 3 –hengen á 1 019,-

2 038,-

5 kpl

Lattiavalaisin Freija G 3373 á 98,-

980,-

 

 

10 614,-

 

Yhteensä    

 

18 986 € (alv 0)

                     

* Hirvensalo – Kakskerta –palvelualueen nuorisotilojen hankinnat

 

Hirvensalon nuorisotila

 

 

Määrä

Tuote

Hinta

4 kpl

Tendor hylly rullilla á 194,-

776 ,-

2 kpl

Tendo hyllystö á 1632,-

3 264.-

20 kpl

klik taittopöytiä á 136,-

2 720,-

2 kpl

Klik kuljetusvaunu á 224,-  

448,-

60 kpl

Matti tuoleja á 50,-

3  000,-

3 kpl

Tuolivaunuja á 107,-

321,-

 

 

 

Yhteensä

 

10 529 € (alv 0)

 

Lisäksi Seikkailupuistoon/Liikennekaupunkiin olisi tarve hankkia polkuautoja. Hankintaa hoidetaan yhteistyössä Hankinta- ja logistiikkakeskuksen kanssa. Käytettävissä oleva määräraha on 12.670 euroa.

 

Nuorisotoimenjohtaja Annina Lehtiö-Vainio:

 

Ehdotus       Nuorisolautakunta päättää tilata alueellisiin nuorisotiloihin yllä olevan erittelyn mukaisesti kalusteita ja astioita hintaan 96 500,82 euroa (alv 0) sekä päättää antaa nuorisoasiainkeskukselle luvan polkuautojen hankkimiseen liikennekaupunkiin 12.670 eurolla.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

aoHankintapaikat
mtpvMäki-Salminen Miia