Turun kaupunki § Kokouspvm Asia 1
Nuorisolautakunta 62 20.05.2009 10

6457-2009 (002)

Lasten ja nuorten taidekasvatusyhteistyö

Tiivistelmä: -

Nlk § 62

Projektipäällikkö Pasi Lyysaari:

 

Turun nuorisoasiainkeskus on kutsuttu neuvotteluihin, joiden tarkoituksena on ollut lapsille ja nuorille suunnatun taidekasvatustoiminnan turvaaminen kulttuuri-, opetus- ja nuorisotoimen yhteistyöllä kaudella 2009 - 2010. Nuorisotyön näkökulmasta kyseessä on ohjattu harrastustoiminta, johon osallistuu yli 500 peruskouluikäistä lasta ja nuorta 12 viikkoa syyskaudella ja 14 viikkoa keväällä. Harrastepajatunneilla (nuorta/ohjattu harrastetunti) mitaten kyseessä olisi n.10.000 harrastepajatunnin määrä.

 

Laajuus

 

Lasten ja nuorten taidekasvatusta on järjestetty Turun kaupungissa vuodesta 1984 lähtien. Taideohjauksen piirissä on tällä hetkellä noin 520 oppilasta ja opetus toteutetaan 23 Turun lähiöalueen alakoulussa ja muutamassa keskusta-alueen koulussa (mm. ruotsinkieliset koulut).

Taidekasvatuksen harrastustoiminta pitää sisällään kuvataiteen, tanssin,

teatteri-ilmaisun ja musiikin opetusta (aikaisemmin myös käsityö- ja lennokkikerhot). Uusia toimintamuotoja ja harrastusryhmiä on perustettu ja kehitetty eri kouluihin oppilaiden kiinnostuksen mukaan.

 

Taidekasvatuksen lukuvuosi kattaa 26 viikkoa. Taideohjaus on joko ryhmä- tai yksilöopetusta riippuen oppiaineesta. Musiikin opetuksessa ja instrumenttiopetuksen yksilöopetuksessa on noin 350 lasta. Kuvataide-, tanssi- sekä bändiopetukseen ryhmissä osallistuu noin 170 lasta. Ohjausta annetaan sekä suomen että ruotsin kielellä.

 

Tunnin pituus vaihtelee opetusaloittain. Henkilökohtainen ohjaus instrumenttiopetuksessa on 30 min/viikko, bänditoiminta 1h/viikko, kuvataideryhmät

1h 30min/viikko. Oppilailta edellytetään säännöllistä osallistumista opiskeluun. Oppilaat otetaan ilman pääsykokeita ilmoittautumisjärjestyksessä. Harrastustoiminta on tarkoitettu pääsääntöisesti alakouluikäisille.

 

Taidekasvatuksen tavoitteet

 

Taidekasvatuksen perusperiaatteena on antaa turkulaisille kouluikäisille nuorille yhdenvertaiset mahdollisuudet avoimeen ja pitkäjänteiseen taiteiden harrastamiseen. Taidekasvatuksen avulla annetaan koululaisille tasa-arvoinen mahdollisuus harrastustoimintaan omalla asuinalueellaan, omassa tutussa kouluympäristössä koulupäivän jälkeen. Taidekasvatus luo edellytykset elinikäiselle kulttuuriharrastukselle.

 

Taidekasvatuksen arvot

 

- harrastustavoitteisuus

- toiminnan saavutettavuus

- toiminnan pitkäjänteisyys                      

- sosiaalinen tasavertaisuus

- lapsilähtöinen kasvatusajattelu

- toiminnallisuus ja elämyksellisyys

- positiiviset oppimiskokemukset

- oppimisen ilo

 

Yhteistyösuunnitelma

 

Alustavissa neuvotteluissa ollaan suunniteltu yhteistyötä eri hallintokuntien ja muiden mahdollisten toimijoiden välillä seuraavasti:

 

Lasten ja nuorten taidekasvatustoiminta jatkuu kulttuuriasiainkeskuksen toteuttamisvastuulla. Kulttuuriasiainkeskus vastaa taidekasvatuksen taloushallinnosta, ohjaajien ja kanslistin palkanmaksusta ja lukukausimaksujen perinnästä. Lisäksi kulttuuriasiainkeskus hoitaa:

 

- ohjaajien työsopimukset

- kanslistin työpanos

- keskitetty ilmoittautuminen

- oppilasrekisterin ylläpitäminen

- yhteismarkkinointi

 

Opetuspalvelukeskus luovuttaa toiminnalle tilat ja koulujen rehtorit ja opettajat tiedottavat koululaisille taidekasvatustoiminnasta. Taidekeskuksen toimintaa on esitelty alakoulujen ensimmäisten luokkalaisten kouluun tutustumistilaisuuksissa.

 

Mahdolliset kolmannen sektorin toteuttajat vastaavat täysimääräisesti omasta toiminnastaan, mukaan lukien hallinto, työsopimusasiat, lukukausimaksut, osallistumis- ja muut maksut.

 

Nuorisoasiainkeskuksen panos yhteistyöhön olisi 0,6 henkilötyövuotta taidekasvatuksen koordinoimiseksi, käytännön toteuttamiseksi ja yhteyden pitämiseksi koulujen ja taidekasvatusta toteuttavien muiden tahojen kanssa (ns. kolmas sektori). Muihin kuluihin nuorisotoimi ei sitoudu.

 

Taidekasvatusyhteistyö olisi vuoden mittaiseen sopimukseen perustuva poikkihallinnollinen yhteistyökokeilu. Kokeiluvuoden jälkeen tehdään ehdotus, miten toimitaan kokeiluvuoden jälkeen. Mahdollista poikkihallinnollista yhteistyötä hallinnoimaan perustetaan ohjausryhmä, johon kuuluu edustus yhteistyöhön osallistuvista tahoista.

 

Nuorisotoimen näkökulmasta yhteistyö tarjoaa välittömästi mahdollisuuden n. 500 lapselle ja nuorelle järjestettävän toiminnan turvaamiseksi välttämättömällä 0,6 henkilötyövuoden panoksella. Jatkossa toimintaa näyttäisi olevan mahdollista kehittää esimerkiksi osaksi iltapäiväkerhotoimintaa ja nuorten kulttuuritoimintaa, erityisesti musiikki-, mediapaja- ja käden taitojen toimintaa sekä laajentaa yhteistyöpohjaa ns. kolmannen sektorin kanssa.

 

Ehdotan, että nuorisolautakunta päättää hyväksyä edellä esitetyn yhteistyösuunnitelman lasten ja nuorten taidekasvatustoiminnan turvaamiseksi Turussa lukukaudella 2009 -2010.

 

Nuorisotoimenjohtaja Annina Lehtiö-Vainio:

 

Ehdotus       Nuorisolautakunta päättää hyväksyä yhteistyösuunnitelman toteutuksen lukukausina 2009-2010 ja merkitsee asian tiedokseen.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedKulttuuriasiainkeskus
tiedOpetuspalvelukeskus
tiedLyysaari Pasi