Turun kaupunki § Kokouspvm Asia 1
Nuorisolautakunta 5 12.02.2009 5

3958-2008 (041, 016)

Toiminnan ja talouden vuosiraportti 2008

Tiivistelmä: -

Nlk § 5

Kehittämissuunnittelija Virpi Sandvik:

Kuntalain 69 §:n mukaan tilinpäätökseen sisältyvässä toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan talouteen ja konsernitaseeseen liittyvistä olennaisista asioista, joista ei ole tehtävä selkoa tuloslaskelmassa tai taseessa.

Kaupunginvaltuusto on vuoden 2008 talousarvion noudattamista koskevien määräysten yhteydessä päättänyt seuraavaa: Sitoviksi tarkoitettujen kriittisten menestystekijöiden, näiden arviointikriteerien/mittarien ja mittareiden tavoitearvojen vuodelle 2008 sekä muiden mahdollisesti kaupunginvaltuuston sitoviksi hyväksymien tavoitteiden toteutumisesta tulee raportoida tasekirjaan liitettynä kaudelta 1.1.–31.12.2008.

Keskushallinnon talousasiat kokoaa toimintakertomukseen sisältyvät toiminnan ja talouden toteutumisvertailut (vuosiraportit). Hallintokuntia varten on tehty pohjalomakkeet, joihin toiminnan ja talouden toteutumistiedot merkitään. Strategista kehystä ja valtuuston hyväksymiä tavoitteita ja mittareita ei saa muuttaa. Pohjalomakkeisiin on lisätty talousarvioon sisältynyt taulukko työvoiman käytölle asetettujen tavoitteiden raportointia varten.

Hallintokunnat täyttävät pohjalomakkeet ja vievät ne omiin lautakuntiinsa muun tilinpäätösaineiston kanssa. Talousasioihin täytetyt lomakkeet lähetetään sähköpostitse viimeistään torstaina 12. päivänä helmikuuta 2009. Erillistilinpäätökset valmistuvat viimeistään 10.2.2009.

Kaikkia tietoja ei ole vielä saatavissa vuosiraporttia varten, mutta ne valmistuvat 12.2.2009 pidettävään nuorisolautakunnan kokoukseen mennessä. Raportti esitellään ja jaetaan lautakunnan jäsenille kokouksessa.

LiiteToiminnan ja talouden vuosiraportti 2008, jaetaan kokouksessa

Nuorisotoimenjohtaja Annina Lehtiö-Vainio:

EhdotusNuorisolautakunta päättää merkitä asian tietoonsa saatetuksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.


Liitteet:

Nlk § 5
Liite 1:Toiminnan ja talouden vuosiraportti 2008