Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta2506.06.20196

5882-2019 (00 00 01)

Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnan syksyn 2019 kokousajoista päättäminen

Tiivistelmä: -

Lsjhlk § 25

Turun kaupungin hallintosäännön 111 §:n mukaan toimielimen kokoukset pidetään toimielimen päättäminä aikoina toimielimen päättämässä paikassa. Hallintosäännön 122 §:n mukaan lautakunnan pöytäkirja tarkastetaan lautakunnan päättämällä tavalla ja pidetään nähtävänä yleisessä tietoverkossa toimielimen päättämänä aikana.

Kokouspäiväksi on vakiintunut torstai noin neljän viikon välein, alkamisajankohdaksi klo 16.30 ja kokouspaikaksi Tuuminki, Puutarhakatu 1 (1. krs) Turku. Pöytäkirja on tarkastettu kokousta seuraavan viikon tiistaina ja pidetty nähtävänä kokousta seuraavan viikon perjantaina. 1.6.2017 voimaan tulleen kuntalain mukaan pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa vähintään oikaisuvaatimus- tai valitusajan.

Syyskaudella viimeinen kokous ennen joulutaukoa pidetään 5.12.2019.

Valvontajohtaja Leena Salmelainen:

EhdotusLounais-Suomen jätehuoltolautakunta päättää, että se kokoontuu jäljempänä mainittuina päivinä Turun kaupungin kaupunkiympäristötoimialan kokoushuone Tuumingissa osoitteessa Puutarhakatu 1 (1.kerros) siten, että kokoukset alkavat klo 16.30. Tarkastettu pöytäkirja siihen liitettyine muutoksenhakuohjeineen julkaistaan kaupungin verkkosivuilla kuudentena kokouksen jälkeisenä työpäivänä.

Kokousaika
15.08.2019
12.09.2019
24.10.2019
21.11.2019
05.12.2019

Lisäksi Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta päättää, että lautakunnan esityslistat julkaistaan etukäteen internetissä.

Lautakunnan kokous voidaan asioiden vähyyden takia jättää pitämättä.

Lisäksi lautakunta päättää, että lautakunnan kokouksen pöytäkirja tarkastetaan kokousta seuraavan viikon tiistaina.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Asian esitteli valvontajohtajan varahenkilönä jätehuoltoasiamies Satu Ojala.

Jakelu

tpvJaranti Sari
tpvKemppainen Seppo
tpvMiettinen Tiina
tiedTigerstedt-Iivonen Rauni