Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta1517.03.20163

11385-2015 (032)

Lounais-Suomen jätemaksujen muutokset 1.4.2016 alkaen

Tiivistelmä:

Ehdotuksen mukaisesti jätetaksan maksutaulukoita muutettaisiin tiettyjen palveluiden osalta siten, että taksan mukaiset maksut vastaavat kilpailutusten perusteella saatuja uusia hintoja. Lisäksi ehdotetaan tehtäväksi muita pienehköjä tarkennuksia nykyisiin maksutaulukoihin sekä taksatekstiin.

Lsjhlk § 15

Jätehuoltoasiamies Veli-Matti Suhonen 13.5.2015:

Turun Seudun taksaan ehdotetut muutokset

Taksan 8 §:ää tarkennettaisiin siten, että ylimääräisiä astiatyhjennyksiä koskeva kohta koskisi polttokelpoisen jätteen ohella myös kierrätettäviä jätteitä. Lisäksi tekstiin lisättäisiin biojätteen osalta kohta, jonka mukaan biojäteastian reitiltä poikkeavasta ylimääräisestä tyhjennystä laskutetaan tuntihinnan mukainen korvaus. Biojätekuljetusten osalta maksu perustuisi tuntihintaan, koska kerran viikossa biojätereitillä oleva jäteauto ei voi poiketa reitiltään tekemään ylimääräisiä tyhjennyksiä vaan ylimääräistä tyhjennystä tekemään joudutaan lähettämään toinen jäteauto.

Maksutaulukkoon 4 ehdotetut muutokset:

Maksutaulukkoon 6 ehdotetut muutokset:

Kemiönsaaren taksaan ehdotetut muutokset

Salon taksaan edotetut muutokset

Sauvon ja Paimion taksoihin ehdotetut muutokset (huom. Samassa liitteessä 5 kuin Salon taksa, mutta omalla välilehdellä)

Ehdotuksen mukaisesti muutetut taksat ja maksutaulukot ovat liitteinä:

Liite1Turun seudun jätetaksa 1.4.2016 alkaen

Liite 2Turun seudun jätetaksan maksutaulukko 4

Liite 3Turun seudun jätetaksan maksutaulukko 6

Liite 4Kemiönsaaren jätetaksa, Sekajätteen keräyksen ja kuljetuksen maksut Kemiönsaaressa

Liite 5Paimion, Salon ja Sauvon jätetaksa, Sekajätteen keräyksen ja kuljetuksen maksut Salossa  

Muutetut kohdat on merkitty liitteeseen punaisella. Nykyisin voimassa olevat vastaavat taksat ja maksutaulukot on oheismateriaalina.

Oheismateriaali 1Turun seudun jätetaksa 1.1.2016 alkaen

Oheismateriaali 2Turun seudun jätetaksan maksutaulukko 4

Oheismateriaali 3Turun seudun jätetaksan maksutaulukko 6

Oheismateriaali 4Kemiönsaaren jätetaksa, Sekajätteen keräyksen ja kuljetuksen maksut Kemiönsaaressa

Oheismateriaali 5Paimion, Salon ja Sauvon jätetaksa, Sekajätteen keräyksen ja kuljetuksen maksut Salossa         

Vt. ympäristönsuojelujohtaja Olli-Pekka Mäki:

EhdotusLounais-Suomen jätehuoltolautakunta päättää hyväksyä liitteissä esitetyt muutetut jätemaksutaulukot ja niissä esitetyt maksut. Muutetut taulukot ja niiden mukaiset maksut tulevat voimaan 1.4.2016 mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedAuran kunta
tiedKaarinan kaupunki
tiedKemiönsaaren kunta
tiedLiedon kunta
tiedLounais-Suomen Jätehuolto Oy
tiedMarttilan kunta
tiedMaskun kunta
tiedMynämäen kunta
tiedNaantalin kaupunki
tiedNousiaisten kunta
tiedPaimion kaupunki
tiedParaisten kaupunki
tiedPöytyän kunta
tiedRaision kaupunki
tiedRuskon kunta
tiedSalon kaupunki
tiedSauvon kunta
tiedKaupunginhallitus
tpvSuhonen Veli-Matti
tiedSuomela Sari


Liitteet:

Lsjhlk § 15
Liite 1:Turun seudun jätetaksa 1.4.2016 alkaen
Liite 2:Turun seudun jätetaksan maksutaulukko 4
Liite 3:Turun seudun jätetaksan maksutaulukko 6
Liite 4:Kemiönsaaren jätetaksa, Sekajätteen keräyksen ja kuljetuksen maksut Kemiönsaaressa
Liite 5:Paimion, Salon ja Sauvon jätetaksa, Sekajätteen keräyksen ja kuljetuksen maksut Salossa