Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Liikuntalautakunta918.01.20189

709-2018 (02 05 00)

Liikuntapalveluiden hinnaston tarkennuksia ja muutoksia

Tiivistelmä: -

Liiklk § 9

Liikuntapaikkapäällikkö Oskari Nummi ja uimalaitosten päällikkö Eeva Haapanen:

Liikuntapalveluiden hinnastoon on tehty viime vuosina useampia tasokorotuksia sekä sisäänpääsyhintoihin, että tilamaksuihin. Nyt tulisi myös uudenaikaistaa ja järkevöittää hinnastoa ja tarjota asiakkaille enemmän vaihtoehtoja.

Ehdotamme, että lähdemme liikkeelle maauimaloiden kausituotteen käyttöön ottamisesta. Kausituotteelle pystyisimme houkuttelemaan asiakkaita koko kaudeksi ja helpottamaan jonoja sekä heidän asioimistaan maauimaloissa. Viime kesinä ovat sääolosuhteet olleet vaihtelevat ja vaikuttaneet selkeästi kävijämääriin. Kausituotteella voisimme sitouttaa asiakkaita koko kaudeksi kesän mahdollisista haasteellisista sääolosuhteista huolimatta. Saadaksemme markkinoitua uutta tuotetta myytäisiin sitä halvemmalla ennakkoon v.16–19 aikana ennen maauimaloiden avaamista. Tämän jälkeen tuotetta olisi normihintainen.

Lasten 10 kerran rannekkeet ovat voimassa vain vuoden, kun aikuisten sarjalataukset ovat voimassa kaksi vuotta. Tämä johtuu ikärajan 4-16v mahdollisesti aiheuttamasta edusta, jos lapsi ostaa rannekkeen ollessaan 16 vuotta. Haluaisimme helpottaa lasten rannekkeen käyttöä yhdenmukaistamalla sen hintaa, jolloin sama lataus kävisi kaikissa liikuntapaikoissa. Tuotteen käyttömahdollisuuksien lisääminen osaltaan edistäisi lasten liikkumista eikä lyhyempi voimassaoloaika olisi niin rajaava tekijä.

Nämä ehdotukset osittain vastaavat myös Mukula-ranneke aloitteeseen nr. 5032-2017.

Pienlaskutuslisä on jo voimassa liikuntavälineitä vuokratessa. Haluaisimme laajentaa tämän käytännön koskemaan kaikkia liikuntapalveluita.

Esitettävät muutokset

1. Maauimaloissa otetaan käyttöön kausituote. Tuotteen hinta olisi aikuisille 150e, aleryhmille 100e ja lapsille 80e. Ennakkoon ostettuna (16.4.-13.5.) tuotetta saisi 20%:n alennuksella eli hintaan 130e, 80e ja 64e.

2. Lasten 10 kerran latauksen hinta yhdenmukaistetaan. Tuotteen hinta olisi 24e Impivaaran uimahallin nykyisen hinnaston mukaisesti ja se kävisi maauimaloissa, Impivaaran ja Petreliuksen uimahalleissa, Kupittaan urheiluhallissa sekä yli 15 vuotiailla myös Varissuon ja Paattisten aluetalon kuntosaleilla.

3. Pyydämme, että aikaisemmin päätetty laskutuslisä 5e alle 50e:n laskutuksissa laajennetaan koskemaan kaikkia liikuntapalveluiden laskutuksia, eikä vain liikuntavälinevuokrausta. Eli laskutuslisä 5e + Alv 24% = 6,20e.

Esitän, että edellä esitetyt hinnaston tarkistukset ja muutokset astuvat voimaan 1.3.2018 alkaen.

Liikuntapalvelujohtaja Markus Kalmari:

EhdotusLiikuntalautakunta päättää hyväksyä edellä esitetyt hinnaston tarkistukset ja että muutokset astuvat voimaan 1.3.2018 alkaen.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Asian kokouksessa esitteli Annina Lehtiö-Vainio.

Jakelu

tpvHatanpää Susanna
tiedLinnovaara Timo