Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Liikuntalautakunta10915.11.20169

11584-2016 (032)

Liikuntapalveluiden hinnasto 1.1.2017 alkaen

Tiivistelmä: -

Liiklk § 109

Liikuntapaikkapäällikkö Oskari Nummi:

Liikuntapalveluiden vuoden 2017 talousarvion valmistelussa käytiin tulotavoitteita läpi ja kävi selväksi, että tulotavoite on varsin korkea. Talouden tasapainottaminen vaati silti pientä lisäystä tulotavoitteisiin vuodelle 2017, joten hinnastoon kohdistuu korotuspaine.

Hinnaston korotuksista käytiin lähetekeskustelu edellisessä lokakuisessa liikuntalautakunnan kokouksessa. Keskustelussa käytiin erilaisia vaihtoehtoisia tapoja kerätä lisää tuloja. Helpoin tapa korottaa tuloja olisi muuttaa hinnaston rakennetta, sillä nyt esimerkiksi tilavarauksien osalta vain n. 17 % varauksista on maksullisia ja maksuttomia varauksia on peräti 83 %. Keskusteluissa päädyttiin silti osoittamaan korotukset nykyisen hinnastorakenteen maksullisiin hintoihin eli maksuttomiin vuoroihin ei maksuja ole vielä tulossa (liite1).

Tilahintoja esitetään korotettavan kautta linjan keskimäärin 10 % verran. Lisäksi aikuisten seurakäyntihinnat yhtenäistetään keskenään, niiden liikuntapaikkojen osalta joissa seuralta ei peritä tilamaksuja harjoituksissa. Nykyisin osassa liikuntapaikoissa peritään kahden euron ja osassa 1,5 euron maksu käyntiä kohden. Nyt esitetään, että käyntihinta aikuisten seurakäytön osalta korotetaan kaikkien liikuntapaikkojen osalta kahteen euroon (liite 1).

Hinnaston yleisiin periaatteisiin on tarpeen tehdä lisäksi muutos. Tilavarauksien osalta tulee vastaan lisääntyvässä määrin tilanteita, joissa seura on hakenut vuoron maksuttomalle alle 20v toiminnalle, vaikka vuoroa todellisuudessa on käyttänyt aikuisten ryhmä. Nyt hinnastossa ei ole ollut mahdollisuutta laskuttaa ylimääräistä näistä väärinkäytöksistä, vaan asian tultua ilmi vuoro vain on muutettu maksulliseksi aikuisten vuoroksi. Ollaan siis tilanteessa jossa seuralle ei ole aiheutunut lisäkuluja huolimattomuudesta. Nyt hinnaston periaatteisiin on päätetty lisätä kohta, jossa liikuntapalveluilla on mahdollisuus periä väärinkäytöksistä takautuvasti korotettuna kaksinkertaisena aikuisten hintana (liite 2).

Laskennallisesti korotuksilla tavoitellaan yhteensä 100 000 euron lisätuloa vuoden 2017 osalta.

Liite 1                                  Liikuntapalveluiden hinnasto 1.1.2017 alkaen

Liite 2                                  Hinnaston yleiset periaatteet 1.1.2017 alkaen

Liite 3                                  Hyvitysohjeet 1.1.2017 alkaen

Liikuntapalvelujohtaja Markus Kalmari:

EhdotusLiikuntalautakunta päättää muuttaa liikuntapalvelujen hinnoittelua ja hinnastojen periaatteita liitteiden 1-3 mukaisesti siten, että tilahintoja korotetaan keskimäärin 10 prosentilla. Hinnaston muutokset astuvat voimaan 1.1.2017 alkaen.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tpvEkqvist Sari
tiedLaakso Sanna
tiedLehmusvuori Juha
tiedNummi Oskari
tiedPyöli Ismo
tiedVanne Markku
tiedVirtanen Jukka


Liitteet:

Liiklk § 109
Liite 1:Liikuntapalveluiden hinnasto 1.1.2017 alkaen
Liite 2:Hinnaston yleiset periaatteet 1.1.2017 alkaen
Liite 3:Hyvitysohjeet 1.1.2017 alkaen