Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Liikuntalautakunta3819.04.20166

12554-2015 (032)

Muutoksia vuoden 2016 hinnastoon

Tiivistelmä: -

Liiklk § 38

Järjestöliikuntapäällikkö Terhi Anttila:

Liikuntapalveluiden vuoden 2016 hinnasto on hyväksytty lautakunnassa 20.10.2015 § 110 ja siihen on tehty muutamia muutoksia 15.12.2015  § 135. Yleisesti ottaen hinnaston päivitykset pyritään keräämään kootusti päätettäväksi kerran vuodessa. Tulevan kesän tapahtumat Kupittaan alueella sekä osin Samppalinnan maauimalan peruskorjaus aiheuttavat kuitenkin paineen esittää päätettäväksi muutamia muutoksia ennen kesäkauden alkua. Hinnastoon tehtävät muutokset koskisivat Kupittaan uimalaa, urheiluhallin saunatiloja sekä hinnoittelemattomia pukuhuonetiloja.

Kupittaan maauimala:
Kupittaan maauimalaan kohdentuu vuoden 2016 kesällä suuri käyttö Samppalinnan maauimalan ollessa suljettuna peruskorjauksen vuoksi. Aiemmin uimalaa on käytetty seuratoiminnassa vain lasten uimakouluihin aamuisin ennen aukioloaikoja, ja iltaisin sekä aikuisten että lasten vesipallovuoroihin. Allastilojen käyttäjäkunnan monipuolistuessa kesästä 2016 alkaen, tulee tiloille määritellä allaskohtaiset vuokrat.

Kupittaan uimalan vuokrahinnoiksi esitetään: iso 50 metrin allas 40€/h, syvä 25 metrin allas 20€/h, 1 rata 6€/h ja lastenallas 20€/h. Tilavuokria peritään vain yli 20-vuotiaiden ryhmiltä ja sekavuoroilta, joiden toiminnassa on mukana sekä aikuisia että lapsia.

Pukuhuonetilat:

Ulkoliikuntapaikkojen läheisyydessä, kuten Kupittaan puistossa, järjestetään etenkin kesäisin paljon tapahtumia, joihin tarvitaan oheistiloina mm. pukuhuoneita ja WC:tä. Näille tiloille ei ole eriteltynä omaa hintaansa kuin vain muutamissa kohteissa, niissäkin hinta perustuu osin pukuhuoneen sijaintiin ja neliöihin. Hinnastoon olisi mielekkäintä määrittää kaikille pukuhuoneille koosta ja paikasta riippumatta yksi ja sama hinta. Yhtenäistä hinnoittelua puoltaisi se, että kaikkien pukuhuoneiden ylläpito- mm. siivouskulut ovat kaikkialla samaa luokkaa.

Pukuhuoneiden hinnaksi koosta riippumatta (poissulkien hinnastossa erikseen mainitut kohteet) tulisi 0€ maksuryhmässä 1, 8€ maksuryhmässä 2 ja 15€ maksuryhmässä 3.

Kupittaan urheiluhallin sauna:

Kupittaan urheiluhalliin on valmistumassa vuoden 2016 lopulla uusi saunaosasto. Saunaa olisi mahdollista hyödyntää tilaussaunana ja se olisi syytä tuoda hinnastoon. Kupittaan urheiluhallin tuleva saunaosasto noudattelisi Impivaaran tilaussaunan hintaa. Karaisuallas ei kuuluisi vuokrattaviin kohteisiin. Saunankäytön tarkemmat reunaehdot muotoillaan vuorovarausperiaatteiden yhteydessä ennen tilojen käyttöönottoa.

Saunaosaston hinnat: 40€ ensimmäiseltä kahdelta tunnilta ja 15€ jokaiselta lisätunnilta per sauna. Maksu peritään kaikilta hinnastoryhmiltä. Saunaosaston käyttäjien tulee myös maksaa hinnaston mukainen sisäänpääsymaksu Kupittaan urheiluhalliin.

Muutosesitykset hinnastoon ovat merkitty punaiselle. Näitä maksuja esitetään otettavan käyttöön 9.5.2016 alkaen.

Liite 1Hinnastomuutoksia

Liikuntapalvelujohtaja Markus Kalmari:

EhdotusLiikuntalautakunta päättää hinnaston muutoksista edellä olevan esityksen mukaisesti.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedAhola Kaija
tiedEkqvist Sari
tiedLaakso Sanna


Liitteet:

Liiklk § 38
Liite 1:Hinnastomuutoksia