Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Liikuntalautakunta7219.05.201511

18-2015 (056)

Muun yhdistystoiminnan toiminta-avustus v. 2015

Tiivistelmä: -

Liiklk § 72

Järjestöliikuntapäällikkö Terhi Anttila / liikuntasihteeri Päivi Matilainen:

Muun yhdistystoiminnan toiminta-avustuksen piiriin kuuluvat vammais- ja kansanterveystyötä tekevät yhdistykset sekä eläkeläis- ja maahanmuuttajayhdistykset, jotka järjestävät säännöllistä liikuntatoimintaa.

Liikuntalautakunta on hyväksynyt 20.5.2014 § 77 toiminta-avustuksen uudistetut jakoperiaatteet vuodelle 2015 sekä 27.1.2015 § 13 määrärahat: 37.000€ (erityisryhmät: vammais- ja eläkeläisyhdistykset)) ja 3.000€ (maahanmuuttajayhdistykset), yhteensä 40.000€ (v. 2014 37.000€ + 3.000€, yhteensä 40.000€). Em. avustusta anoneet yhdistykset lasketaan nyt ensimmäisen kerran yhdestä määrärahasta (40.000€).

Avustuksella tuetaan yhdistysten järjestämää vammaisten, pitkäaikaissairaiden, eläkeläisten ja maahanmuuttajien säännöllistä liikuntaa. Avustus määräytyy vuoden 2014 toiminnan perusteella. Avustuksessa huomioidaan vain jäsenistön liikuntasuoritteet. Yhden liikuntasuoritteen arvo saadaan jakamalla määräraha anojien liikuntasuoritteiden lukuarvojen kokonaissummalla. Vuonna 2014 em. yhdistysten toiminta-avustusjaossa oli käytössä kolme (3) eri liikuntasuoritearvoa: vammaisyhdistykset 0,4215€, eläkeläisyhdistykset 0,2107€ ja maahanmuuttajayhdistykset 0,1308€. Vuonna 2015 toiminta-avustusjaossa käytetään kaikille samaa liikuntasuoritearvoa, joksi muodostui 0,3691€.

Avustusperiaatteita uudistettiin ja samankaltaistettiin urheilu- ja liikuntaseurojen toiminta-avustukseen nähden myös säännöllisen liikuntatoiminnan pituuden määrittelyssä:

-  Säännöllistä liikuntatoimintaa pitää olla vähintään kerran viikossa kolmen (3) kuukauden ajan (vuonna 2014: kaksi (2) kuukautta).

-  Alle kolmen kuukauden mittainen liikuntatoiminta ja yksittäistapahtumat eivät kuulu enää laskennan piiriin samoin kuin yhdistysten ilmoittamat omaehtoinen liikunta ja kuntokorttien liikuntasuoritteet.

Avustusperiaatteissa kannustettiin ensimmäistä kertaa yhdistysten väliseen yhteistyöhön esim. yhdistetyillä toimintaryhmillä, harjoitustiloilla jne. Yhteistyötoimintaryhmien kohdalla liikuntasuoritteet laskettiin kaksinkertaisina. Vuonna 2015 toiminta-avustuksen sisällä oli kolme (3) yhteistyö yhdistysparia: Varsinais-Suomen Näkövammaiset ry – Turun Seudun Nivelyhdistys ry, Turun Seudun Reumayhdistys ry – Turun Seudun Selkäyhdistys ry sekä Lounais-Suomen MS-yhdistys ry – Turun Seudun Lihastautiyhdistys ry. Avustuslaskennassa aikuisten sekä lasten ja nuorten liikuntasuoritteet kesken ovat samanarvoisia.

Valmistelutyön yhteydessä käytiin läpi ja tarkastettiin kaikkien yhdistysten ilmoitukset, koska yhdistykset käyttivät nyt ensi kertaa Kulta2 –avustusohjelmaa. Tästä syystä johtuen erillistä neljän (4) yhdistyksen arvontaa lähempään tarkasteluun ei tehty. Liikuntapalvelukeskus kiinnitti huomiota myös yhdistysten liikuntasuoritemäärien suuriin muutoksiin.

Turun seudun TST ry on jättänyt anomuksen kohdistuen muun yhdistystoiminnan toiminta-avustusmäärärahaan. Liikuntalautakunta on hyväksynyt  20.5.2014 § 77 avustusperiaatteet vuodelle 2015. Periaatteissa määritellään muuhun yhdistystoimintaan kuuluvat tahot, joita ovat vammais-, eläkeläis- ja maahanmuuttajayhdistykset, joilla on säännöllistä liikuntatoimintaa. Turun Seudun TST ry on sosiaali- ja terveysalan yhdistys, jonka kotipaikka on Turku. Yhdistyksen tarkoituksena on toimia työttömyydestä ja vähävaraisuudesta aiheutuvien haittojen vähentämiseksi, heikompiosaisten toimeentulon parantamiseksi sekä henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin kohottamiseksi. Liikuntapalvelukeskus katsoo, että Turun seudun TST ry ei täytä avustusperiaatteissa esitettyjä anojan kelpoisuusehtoja ja esittää em. yhdistyksen anomuksen hylkäämistä.

Liikuntapalvelukeskus tarjoaa työttömille henkilöille alennetuilla hinnoilla esim. 10-kerran sarjakorttia eri liikuntapaikkoihin, Kimmoke-ranneketta ja liikuntapalvelutuotteissa: Ladyt Liikkeellä, Hikinen Tusina sekä 55+ liikuntakorttia. Alennukset vaihtelevat tuotteittain, mutta vaihteluväli on 30-43 % normihinnoista. Alennus on henkilökohtainen ja saajan on esitettävä todistus työttömyydestään.

Liite 1Muun yhdistystoiminnan toiminta-avustus v. 2015

Liikuntapalvelujohtaja Arto Sinkkonen:

EhdotusLiikuntalautakunta päättää hyväksyä, että avustus jaetaan liitteen 1 mukaisesti ja hylkää Turun seudun TST ry:n anomuksen edellä kerrotuin perustein.

Tästä avustusmäärärahasta ei käsitellä seuraavien urheiluseurojen anomuksia: Kyokushin karate Turku Finland ry, Salibandyseura TVA ry, TPS Juniorijääkiekko ry, Turun Joogayhdistys ryja Turun Kaiku ry, joiden toiminta-avustusanomus on käsitelty / päätetty urheilu- ja liikuntaseurojen toiminta-avustus v. 2015 yhteydessä.                    Tämän jälkeen ko. määräraha on käytetty kokonaisuudessaan.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Vehviläinen ilmoitti olevansa esteellinen eikä osallistunut asian käsittelyyn.

Jakelu

tiedAnojayhdistykset
tpvAhola Kaija
tpvLaakso Sanna


Liitteet:

Liiklk § 72
Liite 1:Muun yhdistystoiminnan toiminta-avustus v. 2015