Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Liikuntalautakunta7019.05.20159

29-2015 (056)

Avustus tutkimus- ja kehitystoimintaan: Paavo Nurmi -keskuksen vuosiavustus

Tiivistelmä: -

Liiklk § 70

Järjestöliikuntapäällikkö Terhi Anttila / liikuntasihteeri Päivi Matilainen:

Liikuntalautakunta on hyväksynyt 20.5.2014 § 77 tämän avustusmuodon avustusperiaatteet ja 27.1.2015 § 13 määrärahan vuodelle 2015. Määrärahaa on varattu 30 000 €.

Avustuksella tuetaan liikuntaan ja terveyden edistämiseen liittyvää tutkimus- ja kehitystoimintaa. Avustus on kohdennettu Paavo Nurmi –keskuksen kannatusyhdistys ry:lle.

Avustuksen jakoperusteissa todetaan, että yhdistyksen tulee toimittaa vuoden 2014 hyväksytyt toimintakertomus, tuloslaskelma, tase ja tilintarkastuskertomus sekä toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015. Avustus maksetaan, kun sen edellytyksenä olevat liitteet on toimitettu liikuntapalvelukeskukseen. Liitteet on toimitettava viimeistään kuuden (6) kuukauden kuluessa päätöspäivästä.

Liite 1Paavo Nurmi  - keskuksen toiminta-avustusanomus vuodelle 2015.

Toimintaa on toteutettu vuonna 2014 toimintasuunnitelman mukaisesti. Toiminnan koho- kohdista voidaan poimia mm.

- Turun Seudun Urheiluakatemian yhteistyön jatko ja kehittäminen OK huippu-urheiluyksikön ja OKM suuntaviivojen mukaisesti

- Turun Yliopiston henkilökunnan ja opiskelijoiden hyvinvoinnin parantamisen ja aiemman yhteistyön jatko

- Turun kaupungin sote –henkilöstön ”Ryhdy oman elämäsi valmentajaksi” –luentojen uusinta

- kuntotestaustoiminnan ja kuntoremonttiasiakkuuksien onnistunut korkeiden määrien ylläpito ja hyvä asiakastyytyväisyys

- terveysviestinnän suunnitelmallinen vahvistaminen yhdeksi PNK:n vahvuusalueeksi

- hyvä näkyvyys suurissa yleisötapahtumissa ja erilaisissa mediassa liikunnan ja terveellisten elämäntapojen edistämiseksi.

Toimintasuunnitelmassa vuodelle 2015 todetaan toiminnan tavoitteista Turun alueella seuraavaa:

- Urheilun tukitoiminta – asiantuntijuuskonsepti

PNK jatkaa tiivistä yhteistyötä Turun Seudun Urheiluakatemian (TSUA) kanssa mm. huolehtimalla TSUA:n terveydenhuollosta, terveyskoulutuksesta ja suorituskykymittauksista sekä kehittämällä tukipalvelujen käytännöllisyyttä

- liikunnan ja terveyden kehitystoiminnan suunnitelmista voidaan poimia maininnat mm. osallistumiset EVIVA- hankkeeseen sekä ”Ryhdy oman elämäsi valmentajaksi” konseptiin.

Tutkimuksen painopisteet vuonna 2015 ovat:

1.    ”SedEX – Sedentary lifestyle and Exercise in health” Liikkumattomuus ja liikunta - uusi näkökulma terveyteen

2.    ”Aktiivisena eläkkeellä?” Kuntasektorin henkilöstön seurantatutkimus.

Tutkimustoiminnan lisäksi Paavo Nurmi –keskus tekee koulutus- ja tiedonvälitystoimintaa, fyysisen kunnon ja terveyden mittaamiseen ja parantamiseen liittyvää palvelutoimintaa.

Liikuntapalvelujohtaja Arto Sinkkonen:

EhdotusLiikuntalautakunta päättää myöntää 30.000 €:n vuosiavustuksen Paavo Nurmi -keskuksen kannatusyhdistys ry:lle.

Avustus maksetaan tililtä 474100 24153 50052, kun kaikki em. liitteet on toimitettu.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedPaavo Nurmi -keskus
tpvAhola Kaija
tpvLaakso Sanna


Liitteet:

Liiklk § 70
Liite 1:Paavo Nurmi - keskuksen toiminta-avustusanomus vuodelle 2015.