Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Liikuntalautakunta6519.05.20155

12706-2014 (014)

Nuorisovaltuuston edustajan puhe- ja läsnäolo-oikeus liikuntalautakunnassa

Tiivistelmä: -

Liiklk § 65

Liikuntalautakunnan puheenjohtaja Janina Andersson:

Turun nuorisovaltuusto on puheenjohtajansa välityksellä tiedustellut mahdollisuutta nuorisovaltuuston edustajan puhe- ja läsnäolo-oikeuteen liikuntalautakunnassa. Asiaa koskevassa kirjeessä todetaan lautakuntatyöskentelyn olevan nuorisovaltuuston keskeinen vaikutuskeino ja kirjeen mukaan monissa Suomen kaupungeissa, kuten Espoossa ja Porissa nuorisovaltuustoilla on paikat kaikissa lautakunnissa. Turussa puhe- ja läsnäolo-oikeus nuorisovaltuuston edustajalla on kasvatus- ja opetus sekä nuorisolautakunnassa, mutta nuorisovaltuusto pitää aiheellisena edustuksen lisäämistä muihin lautakuntiin.

Nuorisovaltuuston perustaminen pohjautuu Turun kaupungin osallisuuden ja vaikuttamisen toimintamalliin, jonka kaupunginhallitus hyväksyi.18.12.2012 § 605. Esittelytekstissä on todettu nuorisovaltuuston olevan kanava nuorten mielipiteiden, ehdotusten ja palautteen välittämisessä valmisteluun ja päätöksentekoon. Näin nuoret voivat osallistua ja vaikuttaa itseään koskeviin ja tärkeiksi kokemiinsa asioihin ja päätöksiin. Kukin luottamuselin ja toimiala voi hyödyntää ja halutessaan kuulla sen kautta nuoria esim. valmistelussa olevista asioista. Nuorisovaltuusto on nuorten edustaja ja asiantuntijaelin Turun kaupungissa ja toimii nuorten asioissa kunnallisena vaikuttajana. Lasten ja nuorten osallisuuden kehittäminen sisältää nuorisovaltuuston ohella monipuolisia tavoitteita, toimenpiteitä ja keinoja.

Kasvatus- ja opetuslautakunta sekä nuorisolautakunta ovat kaupungin toimielimistä keskeisimmät nuoria koskevissa asioissa. Näissä lautakunnissa nuorisovaltuuston edustajalle on myönnetty säännöllinen puhe- ja läsnäolo-oikeus lautakunnan kokouksiin. Liikuntalautakunnan kokouksiin nuorisovaltuuston edustajalle on tarkoituksenmukaista myöntää läsnäolo- ja puheoikeus erilliseen kutsuun perustuen seminaarityyppisiin tilaisuuksiin ja lautakunnan muihin kokouksiin. Läsnäolo- ja puheoikeuden laajentamista muihin lauta- ja johtokuntiin arvioidaan kaupunkitasoisesti.

Toimialajohtaja Minna Sartes:

EhdotusLiikuntalautakunta päättää antaa nuorisovaltuuston puheenjohtajan kirjeeseen edellä olevan vastauksen.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedNuorisovaltuuston edustaja