Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Liikuntalautakunta15916.12.20149

12629-2014 (042)

Liikuntapalveluiden saamisten poistot

Tiivistelmä: -

Liiklk § 159

Talouspäällikkö Ilkka Mäkynen:

Kirjanpitolain 5:2 §:n 1 kohdan mukaan saamiset merkitään tilinpäätökseen nimellisarvoon, kuitenkin enintään todennäköiseen arvoon.

Saamiset, jotka on todettu menetetyiksi (esim. konkurssituomio, varattomuusestetodistus) tai muut saamiset, joita pidetään epävarmoina, poistetaan kirjanpidosta viimeistään tilinpäätöksessä.  Saamista voidaan pitää epävarmana, jos suorituksen saamista on velallista koskevien luottotietojen tai hänen varallisuusasemaansa koskevan muun selvityksen perusteella pidettävä ilmeisen epätodennäköisenä, taikka jos aloitetut perimistoimenpiteet eivät ole johtaneet suoritukseen toimitetussa ulosotossa, taikka velallisen asuinpaikka on tuntematon. Saamisten poistoja voi kirjata tilikauden aikanakin, jos saaminen katsotaan epävarmaksi tai menetetyksi.

Kuluksi kirjattujen saamisten perintää jatketaan edelleen luottotappiokirjauksen jälkeen. Mahdolliset myöhemmin perintätoimilla saatavat tulot kirjataan kuluvan vuoden tuotoiksi.

Poistettaviksi esitettäviä myyntisaamisia ajalta 28.2.2011 - 28.5.2014 on 19.140.79 euroa.

Luettelo poistettavista saatavista on nähtävillä kokouksessa.

Liikuntapalvelujen kassapalveluissa on kassaeroja yhteensä 1 262,00 euroa. Kassaerot muodostuvat kahdesta eri kassapisteestä. Kassaeroista on saatu selvitys uimalaitosten päälliköltä. Lisäksi liikuntapalvelukeskuksen Smartum-liikuntasetelitilitys ajalta 23. – 27.6.2014 yhteensä 220 euro on hävinnyt ilmeisesti postipalveluissa. Selvitykset on nähtävillä kokouksessa. Kassaerot tulisi korvata kustannuspaikalta 24400 ja kirjata tässä vaiheessa kuluksi tilinpäätökseen 2014. Selvitystyötä jatketaan.

Toimialajohtaja Minna Sartes:

EhdotusLiikuntalautakunta päättää saatavien poistamisesta kirjanpidosta esityksen mukaisesti yhteensä 19.140,79 euroa. Kuluksi kirjataan liikuntapalveluiden eri kustannuspaikoille poistettujen saamisten arvonlisäveroton osuus.

PäätösLiikuntalautakunta päätti poistaa kirjanpidosta esityksen mukaiset saatavat yhteensä 19.140,79 euroa ja että kuluksi kirjataan liikuntapalveluiden eri kustannuspaikoille poistettujen saamisten arvonlisäveroton osuus.

Lisäksi liikuntalautakunta päätti, että kassapalveluiden kassaerot, yhteensä 1.482,00 euroa kirjataan kuluksi vuoden 2014 tilinpäätökseen.

Lintunen ilmoitti olevansa esteellinen ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi.

Jakelu

tiedAhola Kaija