Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Liikuntalautakunta13918.11.201412

11579-2014 (643)

Luonnonjääkentät talvikaudella 2014 - 2015

Tiivistelmä: -

Liiklk § 139

Liikuntasuunnittelija Kristina Karppi ja liikuntapaikkamestari Jarkko Tallqvist:

Kentät

Talvikaudella 2014 – 2015 tullaan jäädyttämään yhteensä 48 luonnonjääkenttää. Niistä neljää Kupittaata läheisintä jäädytetään liikuntapalvelukeskuksen kunnossapidon omana työnä. 44:n kentän jäädytys ostetaan palveluna kaupungin alueiden ylläpitosopimusten puitteissa. Lisäksi ainakin kahta jääkenttää jäädytettäneen talkoovoimin.

Jäädytyskausi

Jäädytyskausi on yhteensä 10 viikkoa viikolta 51 viikolle 8. Kentät pyritään siis samaan kuntoon joululomiksi säiden salliessa ja pitämään ne kunnossa aina hiihtoloman loppuun saakka. Lisäjäädytysviikkojen ostamiseen ei tänä talvikautena valitettavasti ole varaa, vaikka säät sen sallisivatkin. Liikuntapalvelukeskuksen omana kunnossapidon työnä jäädytettävien 4 kentän osalta voidaan joustavammin reagoida sääolosuhteisiin kuin 44 sopimuskentän osalta. Parkin tekojäärata ja Kupittaan tekojäämato pidentävät myöskin ulkoluistelukautta sekä syys- että kevätkaudella, joskin kelit vaikuttavat myös niiden ylläpitoon.

Jäädyttämisen kustannukset ja tarve supistaa verkostoa

Sopimuspohjaisen jäädyttämisen (yht 44 kenttää) kulut talvikautta kohden ovat kaikkiaan noin 670 000 € / talvikausi eli keskiarvona noin 15 230 € / kenttä / talvikausi. Lisäksi omana työnä jäädytettävien 4 kentän kustannukset ovat yhteensä noin 21 620 euroa eli noin 5 405 euroa / kenttä / talvikausi. Kelit vaikuttavat kuitenkin erittäin paljon omana työnä jäädytettävien kenttien työ- ja konetunteihin ja siten hintoihin. Kustannukset jäävät omana työnä tehtäessä kuitenkin ulkopuolisia ylläpitosopimuksia alhaisemmiksi, koska hinnoissa ei tarvitse huomioida kaikkia niitä välillisiä kuluja, riskejä ja voittomarginaaleja, joita yksityisten urakoitsijoiden on sisällytettävä kohtuulliseen hinnoitteluunsa. Liikuntapalvelukeskuksen omana työnä jäädytettävien kenttien määrää ei voida kuitenkaan enää lisätä, koska kunnossapidon henkilö- ja koneresurssit eivät riitä enempään.

Kaikkiaan luonnonjääkenttien jäädyttäminen maksaa siis noin 691 620 € / talvikausi. Kulut ovat niin korkeat, että taloudellisesti haastavina aikoina jääkenttäverkostoa täytyy portaittain pienentää. Kaupungin olemassa olevat alueurakoinnin sopimukset ovat kuitenkin monivuotisia, ja ne kilpailutetaan vaiheittain viiden vuoden aikana. Tämän takia myös sopimuspohjaiset jäädytyskentät tarkastellaan vaiheittain. Monivuotisen prosessin päämääränä on kuitenkin se, että jäädytyksen kuluja saadaan laskemaan. Valintoja pohdittaessa suositaan kenttiä,

• jotka ovat koulujen käytössä ja joita käytetään myös vapaa-aikana paljon

• joilla on suuri alueellinen merkitys, eikä merkittävää päällekkäistarjontaa.

Poistuvien kenttien asukasyhdistyksiltä tullaan tiedustelemaan halukkuutta hoitaa kenttiä jatkossa talkootöin.

Muutokset talvikaudelle 2014 – 2015

Talvikaudelle 2014 – 2014 luonnonjääkentistä poistetaan 3 kpl: Peltolankenttä, joka on siirtynyt Nappula-liigan hallintaan sekä Saarnipuiston ja Liljalaakson kentät. Viime mainittuihin kahteen on päädytty seuraavista syistä:

• kentät eivät ole koulujen käytössä

• käyttö vähäistä kaudella 2013 – 2014 ylläpidon kirjausten mukaan

• alle kilometrin säteellä muita jäädytyskenttiä – Saarnipuistolla peräti 5, joista yksi Kupittaan madon tekojäärata. Liljalaaksoa lähin on Rautalanpuisto.

• Liljalaaksossa verrattain pieni asukasmäärä ja osa Raision puolella

Alueiden asukasyhdistyksiltä on tiedusteltu kiinnostusta talkoojäädytykseen.

Liite 1Kartta talvikauden 2014 – 2015 jääkentistä

Liikuntapalvelujohtajan varahenkilö Minna Lainio-Peltola:

EhdotusLiikuntalautakunta merkitsee jääkenttien talvikauden 2014 – 2015 tiedoksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.


Liitteet:

Liiklk § 139
Liite 1:Kartta talvikauden 2014 ¿ 2015 jääkentistä