Turun kaupunki

Liikuntalautakunta

 

 

 

Anomus

 

 

Suomen Palloliiton Turun piiri anoo kohteliaimmin Turun kaupungin liikuntalautakunnalta 18.-19.10.2014 liian myöhään peruttujen salivuorojen johdosta tulleen laskun mitätöimistä.

 

Olemme luonnollisesti asiasta hyvin pahoillamme ja pyydämme virhettämme anteeksi. Tämä ei ole normaali toimintatapamme, mutta joskus vain ”tekevälle sattuu.”

 

Laskun summa on meille(kin) merkittävän suuri ja se johtuu luonnollisesti siitä, että tehtävämme on varata salivuoroja futsalin sarjatoimintaan turkulaisille seuroille. Näin varattujen vuorojen määrä nousee väkisin suureksi. Tilanne on mielestämme meillä erilainen kuin yksittäisen seuran omissa varauksissa. Tällä kerralla sitten unohdimme peruuttaa käyttämättömät vuorot ajoissa. Haluamme kuitenkin muistuttaa, että peruimme vuorot, vaikkakin 1-2 päivää liian myöhään.

 

Katsomme, että olemme vuorojakosopimuksemmekin puitteissa näissä vuoroasioissa ikään kuin kaupungin kanssa ”samalla puolella” ja tämän vuoksi sanktiomaksun maksaminen tuntuu kovasti pahalta.

Lisäksi muistutamme tässä yhteydessä, että myös SPL:n Turun piiri kantaa vuorojakosopimuksen mukaan vastuuta seurojen mahdollisesti maksamattomista vuorolaskuista. Tämä on taloudellinen riski piirille, jossa pienennämme kaupungin riskiä.

 

Yhteistyömme on käsityksemme mukaan toiminut vuoroasioissa erittäin hyvin ja hyvään yhteistyöhön liittyy mielestämme joustavuus puolin ja toisin.

 

Ystävällisin terveisin

 

Jouni Koivuniemi

piirijohtaja