Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Liikuntalautakunta3218.02.20141

12115-2013 (017, 540)

Valtuutettu Eeva-Johanna Elorannan ym. aloite Impivaaran uimahallin aukioloaikojen laajentamisesta

Tiivistelmä: -

Liiklk § 32

Uimalaitosten päällikkö Oskari Nummi ja liikuntapaikkapäällikkö Marjaana Risku:

Valtuutettu Eeva-Johanna Eloranta ym. on tehnyt 28.10.2013 aloitteen Impivaaran uimahallin aukioloaikojen laajentamisesta. Aloite koskee lauantai- ja sunnuntai-iltojen yleisöaukioloaikojen pidentämistä.

Liite 1Valtuustoaloite

Impivaaran uimahalli aukesi yleisölle mittavan peruskorjauksen ja laajennuksen jälkeen helmikuussa 2012. Uimahalli ehti remontin vuoksi olla kiinni useamman vuoden ja aukeamisen jälkeen kävijöitä on odotusten mukaisesti varsin paljon. Tavoitteena on, että Impivaaran uimahallia käytetään vuositasolla noin puolen miljoonan käynnin verran. Vuonna 2013uimahallissa kävi jo 427 000 asiakasta, vaikka uimahalli oli takuukorjausten vuoksi suljettuna yli kolme kuukautta.

Impivaaran uimahallin kassa on auki yleisölle ma-to klo 6-20, pe klo 11-18, la-su klo 9-17. Uintiaika päättyy 30 min päästä kassan sulkeutumisesta. Yleisön uintiajan päättymisen jälkeen hallissa harjoittelevat uintiseurat.

Aloitteessa viitataan aukioloaikojen supistumiseen verrattuna aukioloaikoihin ennen remonttia. Todellisuudessa Impivaaran uimahallin aukioloaikoja on lisätty kahdella tunnilla aikaisempaan verrattuna. Viikonloppupäiviin järjestettiin yksi lisätunti kumpaankin. Aiemmin uimahalli oli avoinna yleisölle viikonloppuisin klo 10.00–17.00, nyt ovet avataan yleisölle jo klo 9.00. Tämän lisäksi liikuntapalvelukeskus järjestää lauantai- ja sunnuntaiaamuisin vauva- ja perheuintia ennen hallin avaamista yleisölle. Yleisön liikunta- ja uintiaika päättyy puoli tuntia kassan sulkeutumisen jälkeen eli perjantaisin klo 18.30 ja viikonloppuisin klo 17.30.

Uimahallissa on yksi ns. huoltoaamu, jolloin halli avataan hieman tavanomaista myöhempään, jotta saadaan viikkohuollot ja -siivoukset tehtyä. Tämä huoltoaamu on sijoitettu nyt perjantaihin. Huoltoaamun sijoittamista toiseen päivään voidaan selvittää.

Uimahallissa järjestetään seurojen järjestämää liikuntaa aukioloaikojen ulkopuolisena aikana. Uimahalli ei siis ole tyhjillään sen sulkiessa ovensa yleisöltä, vaan tilat ovat täynnä seurojen järjestämää toimintaa. Seuroista on nimetty vastuuhenkilöt jokaiselle ryhmälle valvomaan turvallisuutta ja toiminnan sujuvuutta. Tällä tavalla uimahallissa ei tarvitse olla yhtä paljon henkilökuntaa paikalla kun yleisöaikoina.

Uimahallin tulee olla valvottu sen aukioloaikoina. Valvojien määrä perustuu Kuluttajaturvallisuuslakiin. Lisäksi Kuluttajavirasto on antanut suosituksen uimahallien turvallisuudesta ja uinninvalvojien lukumäärästä allasalueella. Uinninvalvojien määrään vaikuttavat altaiden vesipinta-ala, altaiden sijoittelu ja asiakasmäärä.

Impivaaran uimahallissa on varsin kehittynyt sähköinen kulunvalvontajärjestelmä. Sen myötä hallin asiakasvirroista saadaan tarkkaa tietoa. Lauantai- ja sunnuntaiaamupäivinä on tilastojen mukaan paljon kävijöitä, kuten myös iltapäivän viimeisinä tunteina. Valvojaresurssin vähentäminen hiljaisemmista aukiolotunneista ei ole tästä syystä työvuorojen puitteissa luontevaa. Myöskään hyppyaltaan sulkeminen ei vähennä merkittävästi henkilöresurssia.

Tällä hetkellä perjantaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin työtä tehdään yhdessä työvuorossa. Jos perjantaisin ja viikonloppuisin lisättäisiin yleisön aukioloaikaa, tarvittaisiin lisää henkilöstöresurssia. Jo nyt henkilökunta tekee viikonloppuisin yhdeksän tunnin työpäiviä. Kahden-kolmen tunnin aukioloajan lisäys tarkoittaisi kolmen-neljän tuntityöläisen palkkaamista kyseisiin aikoihin. Tällaisten tuntityöntekijöiden saatavuus on varsin haasteellista ja aiheuttaa työnjohdollisesti lisätyötä. Liikuntapalvelukeskuksen laskelman mukaan henkilöstömäärärahoja tulee lisätä laskennallisesti noin 30 000-40 000 euroa vuosittain, jos aukioloaikoja lisättäisiin kahdella tunnilla perjantaisin ja viikonloppupäivinä. Samalla toki saataisiin arviolta hieman alle 30 000 euroa vuodessa tuloja.

Lisääntyvä yleisöaika vähentäisi samaan aikaan seuroille annettuja tilaresursseja merkittävästi ja vähentäisi harrastusmahdollisuuksia vesiliikunnan parissa Turun seudulla. Seurojen tilaresurssin vähentäminen heikentäisi erityisesti seurojen kurssien ja uimakoulujen järjestämistä.

Edellä esitetyin perustein liikuntapalvelukeskus ei kannata Impivaaran uimahallin yleisöaukioloaikojen laajentamista viikonloppuiltaisin.

Toimialajohtaja Minna Sartes:

EhdotusLiikuntalautakunta päättää merkitä valtuutettu Eeva-Johanna Eloranta ym. tekemän aloitteen tiedokseen ja käsitellyksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedEloranta Eeva-Johanna


Liitteet:

Liiklk § 32
Liite 1:Eeva-Johanna Elorannan valtuustoaloite